Osa 18: Karaokebaarin kaunokainen

Whii, tässä osassa simeillä on ladatut ihot. Unohdin ne Downloads kansioon testattuani niitä BS:ssä ja sitten pelissä ihmettelin simien hieman muuttunutta ulkonäköä ja näin pois päin.. Enkä jaksanut sitten mennä pois pelistä ja ottaa ihoja pois, joten päätin, että tämän osan ajan simeillä saa olla nuo ihot nyt sitten. Ite tykkään näistä ihoista kyllä, mutta ehkä taidan kuitenkin jatkossa pitää pelin omat..
Mut jätetään noi ihot nyt ja keskitytään osaan :D
Osassa mukana Lilja, Minna, Samuli, Lotta, Tuomas, kaksoset ja täysin uusi tuttavuus. Petra ei valitettavasti tähän osaan mahtunut :/ Mutta ensi osaan kyllä mahtuu :D

Ja tätä osaa tehdessä kuuntelin sellasta, musaa, joka saattas sopia tähän osaan muutenki, ainaki noihi Samuli kohtiin :) Tässä ois pari biisiä, jos haluatte kuunnella niitä samalla lukiessanne:

American Hi-Fi - The Rescue
Mae - Ready and waiting to fall
(viimeksi mainitusta biisistä on pätkä tässä osassa tuolla loppupuolella).

Osa 18:


Vihreä, kaksikerroksinen omakotitalo seisoi melko lähellä keskustaa. Valot paloivat sekä ylä-, että alakerrassa ja ne näkyivät hyvin ulkona pimeässä. Jos tämän talon yläkerran ikkunoissa ei olisi ollut verhoja, jotain muutakin olisi taatusti näkynyt.
"Peter", Lilja mutisi miehen kaulaa vasten, "sinun pitäisi lähteä."
"Nyt jo? Enhän ole ollut kauaakaan luonasi", Peter sanoi vastaan ja piteli Liljaa lähellään. "Enkö voisi jäädä hieman pidempään?"
Lilja kiemurteli irti miehen otteesta ja nousi istumaan. "Et, mutta ehkä jokin toinen ilta."


"En malta odottaa", Peter naurahti noustessaan istumaan ja vetäessään nuoren naisen takaisin lähelleen. Hän suuteli tätä hyvästiksi ja nousi sitten sängyltä. "Nuku hyvin."
"Samoin", Lilja kuiskasi ja Peter poistui makuuhuoneestaa lähtien kotiinsa. Lilja nousi ylös ja huokaisi. "Olet niin mahtava, Peter Leppänen."
Hän kipaisi huoneensa viereiseen vessaan ja siisti hieman itseään peilin edessä. Lilja irrotti nauhan hiuksistaan, harjasi ne ja sitoi nauhan takaisin hiuksiin.
Minäkin odotan innolla seuraavaa tapaamistamme, Lilja ajatteli kaivaten miestä. Mutta täytyyhän minun pitää huolta muistakin rakkaistani ensiksi..
Nuori nainen jätti vessan ja lähti alakertaan. Hän käveli portaita hitaasti alas ajatuksissaan ja kuuli Minnan juttelevan kaksosille.


"Nyt saatte syödä hieman iltapaa ja sitten saatte leikkiä vielä hetken ja sitten menette nukkumaan", Minnan ääni kantautui Liljan korviin.
"Eikä!" Henrik kiljaisi. "Me emme mene nukkumaan!"
Voi noita viikareita, Lilja ajatteli ja pudisteli päätään. Aina yhtä itsepäisiä.
"Kylläpäs menette", Minna sanoi Liljan ilmestyttyä paikalle. "Lilja, sano sinäkin nyt heille, että he menevät nukkumaan kohta."


Lilja kyykistyi ja otti Henrikin syliinsä. Poika piti tätinsä sylissä olemisesta ja uskoi lähes aina tätä. Mutta Minnalle he tykkäsivät pistää vastaan, koska tämä ei ollut minkäänlaista sukua, sen he olivat ymmärtäneet, vaikka olivatkin täyttäneet tänä vuonna vasta kolme.
"Kullat, te menette nyt syömään, sitten käytte pissalla, pesemässä hampaat ja sen jälkeen nukkumaan. Aamulla jaksatte sitten taas puuhata", Lilja sanoi rauhoittavan miellyttävällä äänen sävyllä siskon pojilleen. "Äitinne sanoisi samaa."
Pojat eivät sanoneet enää vastaan, he vain oleilivat onnellisina Liljan ja Minnan syleissä, kun nämä kantoivat heidän keittiöön ja laittoivat istumaan syöttötuoleihin.
"Peter oli taas käymässä", Minna totesi huolettomasti tehdessään Kristianille ja Henrikille iltapalaa.


"Mm, niin hän oli", Lilja myönsi. "Näitkö hänet?"
"Näin. Hän moikkasi ja lähti sitten. Keitäs täällä eilen sitten oli käymässä?" Minna uteli mennessään jääkaapille. Hän otti sieltä maitopurkin ja pisti sen kahden mukin viereen tiskipöydälle.
"Miksi kyselet?"
"Haluan vain tietää, että keitä täällä talossa oikein ramppaa. Onhan se myöskin turvallisempaa lapsille, eikö?"
"Olet oikeassa, mutta he ovat vain eräitä hyviä ystäviäni."
Minna vei kaksosille heidän iltapalansa ja loi sitten katseensa Liljaan. Hän katsoi tätä pitkään, mietteliäänä.
"Hyviä ystäviä? Älä valehtele! Tiedän kyllä, että he ovat sinun rakastajiasi. Onhan sinulla aiemminkin ollut monta miestä samaan aikaan. Sinä tiedät, että minä kyllä tiedän."


Lilja huokaisi syvään. "Oletko kytännyt minua huoneeni oven takana iltaisin?"
"En tietenkään, mutta ajattelin vain, kun näin keittiön ikkunasta sinun ja Peterin suutelevan ja pari viikkoa sitten näin sinut ja erään toisen miehen. Sinun sietäisi olla varovaisempi."
"Sinun taasen ei tarvitsisi olla kyttäämästä tekemisiäni."
Minna hymyili itsekseen kääntyessään katsomaan Kristiania, joka istui nätisti omassa syöttötuolissaan syöden iltapalaa. Poika katsoi Minnaa hetkisen ja alkoi hymyillä.
"Kukas sinulla sitten huomenna täällä on?" Minna alkoi udella käännyttyään takaisin Liljaan päin. Hän nosti hieman kulmiaan, mistä Lilja ei laisinkaan pitänyt.


"Sinun pitäisi hankkia itsellesi mies", Lilja tokaisi hieman huvittuneena.
"Niin pitäisikin."
"Oletko samaa mieltä?"
Minna pyöräytti silmiään päässään ja huokaisi. Eikö muka Lilja tiennyt, että hän oli kaivannut koko ajan jotakuta?
"Ahaa, sinä siis haluat miehen? Siinä tapauksessa sinun pitäisi iskeä kyntesi kiinni johon kuhun." Lilja hymyili ja pisti kätensä puuskaan. "Vai?"
"Mm, niin varmaan", Minna huokaisi ja kääntyi taas katsomaan Kristiania, joka ojenteli käsiään hänen suuntaansa. "Onko pikku Kristian jo syönyt tarpeeksi?"


"Joo!" Kristian vastasi kovalla äänellä Minnan kävellessä pojan luokse.
"Mennäänpäs sitten yläkertaan nukkumaan. Vai tarvitseeko käydä vessassa?"
Kristian pudisti päätään. Minna nosti pojan varovaisesti syöttötuolista syliinsä Liljan katsellessa hänen toimiaan. Hän lähti Kristianin kanssa yläkertaan jättäen Liljan ja Henrikin kahdestaan keittiöön.
Tuo nainen totta tosiaan tarvitsee miehen! Oikeastaan perheen. Hän on niin hyvä lasten kanssa, Lilja ajatteli mielessään katsellen tyhjää syöttötuolia. Ehkä minun pitäisi auttaa häntä löytämään joku?
"Täti", Henrik sanoi väsyneellä äänellä Liljan takaa. "Haluan nukkumaan."
Lilja nosti pojan syliinsä vaivattomasti ja suukotti tätä poskelle. "Mennäänpäs sitten. Ettekä sitten riitele Kristianin kanssa. Jooko?"
Henrik hymyili salaperäisesti. "Ei, ei."

***


Aamuvarhaisella ei uskoisi monen olevan ylhäällä, mutta eräässä talossa sitä oltiin oltu hereillä jo parikin tuntia. Samuli istuskeli tietokoneensa ääressä ja naputteli sähköpostia isälle ja chattaili samalla internetissä. Hän yritti epätoivoisesti löytää seuraa, mutta vielä ei ollut tärpännyt. Se ei toisaalta haitannu Samulia. Hänhän vain yritti saada Petran pois mielestään.


Olin tietysti hänelle vain pelkkää huvia, en mitään muuta, Samuli ajatteli. Hän oli hieman vihainen Petralle ja pettynyt tähän. Tietysti hän hylkäsi minut, tekihän hän niin aiemmin. Olisi pitänyt tajuta, ettei hän muutu!
Samuli kirjautui ulos sähköpostistaan ja chatista. Hän sulki tietokoneen ja jäi istumaan paikoilleen tuolille tuijottamaan mustaa näyttöruutua. Hänen ajatuksissaan pyöri ristiriitaisia ajatuksia.


Rakastan Petraa yhä, haluaisin hänet takaisin. Mutta hän ei rakasta minua. Samuli nousi ylös ja käveli keittiöön. Hänen kasvoillaan oli surullinen ilme. Lähden heti illalla ulos ja löydän itselleni seuraa! Minun pitää.
Samuli oli jo aukaisemassa jääkaappinsa oven, kun huomasi sen ovessa sinisen muistilapun. Hän irrotti sen ovesta ja katsoi sitä pitkään. Lappu oli Petran kirjoittama.

Muista ostaa kananmunia, kun käyt kaupassa. Teen sinulle sitten jotain hyvää..
Petra


Samuli silppusi lapun ja heitti sen roskiin. Petra oli kirjoittanut lapun vain muutamia päiviä sitten, kun hänen oli pitänyt paistaa Samulille lättyjä. Silloin kaikki oli ollut vielä ennallaan, eikä Samuli ollut osannut arvata eron lähestyvän.
Tuskinpa olisit edes osannut tehdä niitä lättyjäsi, Samuli huokaisi ajatuksissaan ja avasi jääkaapin oven. Alimmalla hyllyllä oli täysi paketti tuoreita kananmunia.

***


Joillain muillakin oli jo aamu alkanut. Lilja oli vähän aikaa sitten herännyt ja valutti nyt vettä yläkerran kylpyhuoneessa ammeeseen. Hänen ei tarvinnut tänään mennä töihin niin aikaisin, tunteja olisi päivemmällä.
Minun pitäisi todellisesti keksiä joku mies Minnalle. Hän tarvitsee kipeästi seuraa, eikä hän saa jäädä homehtumaan tänne lasten kanssa. Pitäisi antaa hänelle hieman vapaata joskus.
Lilja riisui vaatteensa ja meni kylpyammeeseen. Hän koetti rentoutua ja miettiä tuntemiaan vapaita miehiä.
Veljeni olisi tietysti ollut täydellinen pakkaus, mutta mokoma on yhdessä Lotan kanssa. Ja heidän ystävänsä Samulikin on varattu sille Petralle, Lilja tuumi mielessään. Hän ei tiennyt Samulin ja Petran erosta, vaikka hän ja Petra olivatkin ystävystyneet kesällä. Ehkä olisi parempi lähteä ulos baariin Minnan kanssa. Siellä riittää vapaata riistaa.


Minna ei ollut laisinkaan tietoinen Liljan suunnitelmista. Hän vain hoiti kaksosia, niin kuin joka aamu ja vei nämä nyt alakertaan leikkimään.
"Missä Lilja-täti on?" Henrik kysyi Minnan kantaessa poikaa portaita alas.
"Luulenpa, että hän heräsi vähän aikaa sitten ja tulee pian kyllä katsomaan teitä", Minna vastasi. Hän vei Henrikin Kristianin luo, joka hakkasi pehmonallea lattiaan. "Leikkikääs kiltisti keskenänne."
Pojat eivät sanoneet mitään, he vain leikkivät onnellisina kahdestaan, mutta parin minuutin päästä heillä oli jo kina nallesta. Minna oli tottunut ratkaisemaan näitä riitoja ja sai sovun aikaan nopeasti.
"Voi noita poikia", hän mutisi ottaessaan keittiön yhdestä ala-kaapista muropaketin ja toisesta kaapista lautasia. "Aina riitelemässä."


Punahiuksinen lastenhoitaja kaatoi kumpaankin lautaseen muroja ja vain toiseen maitoa. Hän tiesi, ettei Lilja pitänyt muroista maidon kanssa.
"Sinä olet taas ahkeroinut täällä."
Minna kääntyi ympäri. Lilja istahti alas pöytään ja Minna ojensi tälle tämän murolautasen.
"Joo", Minna sanoi istuessaan alas.
"Eikö sinua väsytä ollenkaan?" Lilja kysyi ystävälliseen sävyyn.
"Sinä olet kysynyt tuota jo ennenkin ja tiedät kyllä, että joskus minua väsyttää, mutta kestän kyllä", Minna vastasi huokaisten.


"Ajattelin vain, että haluaisitko pitää ottaa jonkin päivän vapaaksi? Tai illan oikeastaan. Saisit rentoutua tai voisit lähteä vaikka ulos."
Minna tarkkaili Liljan ilmettä. Tämä koetti peitellä hymyään, muttei onnistunut kovin hyvin.
"Sinä suunnittelet jotain!" Minna huudahti. "Nyt kerrot mitä! En siedä näitä salailujasi."
"Ajattelin vain ystävällisesti, että haluaisit kenties joskus levätä tai pitää hieman hauskaa ulkona", Lilja selitteli kauhoessaan muroja suuhunsa. "Vai etkö halua?"


Minna mutristi huuliaan. "Olisihan se kivaa, mutta en minä nyt yksin varmaan minnekään lähtisi."
"Voisin tulla mukaasi."
"Mutta entä Kristian ja Henrik?"
"Voisin viedä heidät veljeni luo hoitoon. Tuskinpa hän tai hänen tyttöystävänsä pistäisivät vastaan."
Minna katsoi keittiön ikkunasta ulos ja mietti. Ilta ulkona tekisi hänelle kyllä hyvää.
"Hyvä on, minä mietin ehdotustasi."
Lilja hymyili leveästi. Hän oli saanut Minnan ainakin harkitsemaan, mikä oli vain hyvä asia. Mutta vielä parempi asia olisi, jos tämä suostuisi.
"Eikö sinulla ole tänään kiire töihin?" Minna ihmetteli ääneen Liljan vietyä astiansa tiskipöydälle.
"Ei", Lilja sanoi pudistellen päätään. "Menen vasta päivemmällä."
"Ai, okei. No, sittenhän kerkeät käymään kaupassa. Vai olitko kenties suunnitellut jotain?"
Lilja huokaisi. "Minä menen. Mitä pitäisi ostaa?"


Lilja oli kirjoittanut itselleen kauppalapun nopeaan ja lähtenyt kävellen käymään läheisessä kaupassa. Se ei ollut kovinkaan kaukana, joten sinne käveli suunnilleen kymmenessä minuutissa. Liljalla, saatika sitten Minnalla, ei ollut autoa, joten mitä lähempänä keskustaa he asuivat, sen parempi se oli.


Ei näy tuttuja, harmi. Olisin halunnut jutella jonkun kanssa, Lilja ajatteli katsellessaan ympärilleen kaupassa. Hän käveli vaatepuolen ohi ruokapuolelle. Kauhean moni ei sitten ole vaivaantunut kauppaan näin aamulla.
Kassalla seisoskeleva nuori, vaalea poika kiinnitti huomiota Liljaan, joka oli juuri ilmestynyt ovesta sisään. Poika oli aiemminkin nähnyt tämän ostoksilla, mutta kiinnitti nyt enemmän huomiota tähän ja Liljakin huomasi sen.


Miksi hän tuijottaa minua? Lilja mietti ja meni leipähyllylle. Tuo on ärsyttävää!
Lilja koetti olla välittämättä pojan katseesta, jonka hän tunsi niskassaan koko ajan tehdessään ostoksia. Hän tajusi, että useimmat miehet tuijottivat häntä samalla tavalla. Poika oli iskenyt silmänsä häneen.
En iskisi koskaan näppejäni nuoriin poikiin. Hän on kyllä söpö, mutta saisi kasvaa ensin ja lopettaa vanhempien naisten tuijottelun.


Ostokset tehtyään Lilja siirtyi kassalle. Hän sai huitoa kättään pojan silmien edessä, jotta tämä tajusi alkaa ottaa hintoja ostoksista. Lilja vain pudisteli päätään huomaamattomasti ja odotti.
"Tulisiko jotain muuta?" poika kysyi kohteliaasti otettuaan ostosten hinnat.
"Ei, kiitos", Lilja vastasi. Toivoit varmasti, että olisin ottanut sinut mukaani.
"Se tekisi sitten 20,45."
Lilja kaivoi lompakostaan kahdenkympin setelin ja vähän kolikoita. Hän antoi ne pojalle, joka ei kuitenkaan tajunnut ottaa niitä vastaan. Tämä vain tuijotti Liljaa pieni virne naamallaan.


"Lakkaa jo tuijottamasta ja ota rahat vastaan, poju!" Lilja huudahti ärtyneeseen sävyyn, jolloin poika hätkähti ja pahoitteli. "Ei se mitään, pojuseni. Sinulla on vielä paljon opittavaa. Ja yksi asia on se, ettei vanhempia naisia noin vain tuijotella! Tiedätkö, se on ärsyttävää!"
Lilja oli aina ollut suorapuheinen, varsinkin silloin, jos jokin ärsytti häntä. Hän vain aina ilmoitti kommenttinsa ilmoille edes miettimättä seurauksia tai toisten tunteita.
"Joo", poika mutisi hiljaa, otti rahat vastaan ja piti katseensa nyt tiukasti kassakoneessa. "Tässä vaihtorahat, olkaa hyvä." Hän ojensi rahat Liljalle, joka pisti ne lompakkoonsa ja poistui paikalta.
Taisin sanoa vähän liaan tiukasti, mutta minun oli aivan pakko! En vain voinut kestää sitä tuijotusta! Argh!


Kotiin palattuaan hän kertoi Minnalle kaupan tuijottavasta pojasta, joka oli ollut kassalla. Minna ei ollut ensin uskonut, mutta muisti sitten, että eräs poika oli häntäkin muinoin tuijotellut kaupassa.
"Mahtoikohan olla sama poika?" hän pohti ääneen istuessaan keittiön pöydän ääressä.
"Varmasti! Oikeasti, se oli todella ärsyttävää!" Lilja sanoi yhä uudestaan ja uudestaan pistäessään juustoa jääkaappiin. Hän jatkoi puhumistaan vielä pitkään Minnan vain kuunnellessa rauhassa ja naputtaessa kynsiään pöytää vasten.

***


Aivan naapuritalossa tuore kihlapari istuskeli olohuoneen sohvalla suunnitellen tulevien häidensä ajan kohtaa. Kesähäät olisivat tietysti olleet mieluisat, mutta Tuomas ehdotteli kovasti talvihäitä marras- tai joulukuulle.
"Talvihäät?" Lotta toisti epävarmana.
"Niin, mitäs sanot?" Tuomas kysyi uudestaan.
"Enpä tiedä", Lotta epäröi ja alkoi miettiä. "Silloin kyllä olisi varmasti kaunista, jos sataisi lunta ja olisi sopivan hämärää."
"Niinpä."
Lotta hymyili ja suukotti Tuomasta. "Hei, mehän ehdimme ihan hyvin miettiä häidemme ajan kohtaa myöhemminkin, koska meillä on aikaa. Eikö niin? Ehkä meidän kannattaisi nyt vain nauttia kihlauksesta ensin, vai?"


"Taidat olla oikeassa. Ei kannata kiirehtiä."
Tuomas suuteli Lottaa hellästi ja puristi tämän kättä kädessään. He katsoivat toisiaan, mutta Lotta käänsi katseensa pois, kun hänen mieleensä putkahtivat Petra ja Samuli.
"Mitenköhän Petralla menee?" hän mietti ääneen. "Pitäisiköhän minun mennä käymään hänen luonaan?"
"Eiköhän hän pärjää", Tuomas sanoi rauhalliseen ääneen.
"Mutta hän ja Samuli erosivat. Se ei tainnut tehdä hänelle hyvää. Hän kuulosti pari päivää sitten surulliselta puhelimessa", Lotta selitti Tuomakselle, jotta tämä ymmärtäisi.


Tuomas huokaisi. "Eikös se ollut Petra, joka pisti välit poikki?"
"Joo, mutta hänestä tuntuu pahalta. Etkö sinä tajua?" Lotta irrottautui Tuomaksen syleilystä ja katsoi tätä omituisesti.
"Luultavasti en, mutta oletko miettinyt, mitä Samuli mahtaa ajatella asiasta?"
Lotta käänsi katseensa lattiaan ja puri huultaan. "En."
"Me molemmat tiedämme, että hän rakasti Petraa. Hän ei varmastikaan pitänyt siitä, että Petra halusi yhtäkkiä erota", Tuomas puhui ja odotti Lotan sanovat jotain, mutta tämä ei pukahtanutkaan. "Hei, mitä nyt?"
"Ei mitään", Lotta mutisi hieman ärtyneenä. "En vain ymmärrä sitä, mikset sinä ymmärrä. Miksei Petra saisi olla surullinen, vaikka hän jättikin Samulin?"
Tuomas pudisteli päätään ja otti Lottaa kädestä. "Kulta, ei nyt aleta riitelemään. Ja kyllä Petra saa olla vaikka miten surullinen, mutten vain käsitä miksi hän olisi, jos hän tahtoi erota."
"Koska sinä et ymmärrä meitä naisia", Lotta tuhahti ja esitti samalla loukkaantunutta. "Et todellakaan."
Tuomas alkoi nauraa ja veti kihlattunsa takaisin syleilyynsä. Lotta ei ymmärtänyt, miksi ihmeessä Tuomas nauroi. Mitä hauskaa tässä nyt oli?


"Sinun ei kannata edes yrittää esittää suuttunutta", vaaleahiuksinen mies sai vihdoin sanottua naurun loputtua. "Tiedän kyllä, että esität vain."
Lotta mulkoili Tuomasta hetken aikaa, mutta heltyi sitten tämän suloiselle hymylle, joka oli sulattanut hänet monet kerrat. Hän kietoi kätensä miehen ympärille tiukasti ja katsahti kelloon.
"Eikö sinun pitäisi alkaa jo lähteä töihin?" Lotta kysyi hiljaa sivellessään Tuomaksen paidan kaulusta.
"Joo, olet oikeassa. En kyllä haluaisi lähteä, mutta on pakko."
Tuomas otti Lotan paremmin syliinsä ja käski tämän pitää kiinni hänestä kunnolla. Lotta ihmetteli miksi, mutta tajusi pian, kun Tuomas nousi seisomaan pidellen häntä edellen sylissään.
"Päästä alas! Et sinä jaksa! Tuomas!" Lotta huusi.
"Jaksanpas! Jaksoinhan silloin kihlajaisiltanammekin", Tuomas sanoi vastaan, mutta laski silti Lotan alas. "Koita olla kiltisti, jooko?"
Lotta näytti hapanta naamaa. "Hmph, mitä minä nyt muka tekisin?"


"Ei sinusta koskaan tiedä", Tuomas naurahti vetäen Lotan lähemmäs itseään. Hän suuteli tätä hyvästiksi kuten joka aamu, jos Lotta vain oli hereillä. "Nähdään illalla."
Lotta nyökkäsi vaiteliaana ja päästi irti Tuomaksesta. Tämä käveli takaperin eteiseen ja ovella lähetti vielä lentosuukon hänelle. Pian ovi kolahti kiinni, Tuomas oli lähtenyt töihin.
Taas yksi päivä yksin kotona. Mitä ihmettä minä teen? Kaipa sitä täytyy mennä äidin tai tädin luokse. En kestä näitä päiviä yksin. Mutta minkäs teet. Täytyyhän meidän jostain rahaa saada.

***


Illan pimennyttyä Saukkomäkeen, Samuli starttasi autoaan pihallaan ja oli valmiina lähtemään Stadiin baariin. Hän päätti pudottaa Petran ajatuksistaan sen illan ajaksi ja pitää hauskaa. Ehkäpä baarista tarttuisi mukaan joku sievä nainen?
Ei kuin suuntaus kohti Stadia ja hauskanpito vaihde päälle! Samuli huudahti ajatuksissaan. Tänä iltana en tule kotiin tyhjin käsin, en taatusti.


Samuli peruutti pihalta pois ajotielle ja lähti ajamaan. Hän ajoi nopeaan, neula oleili koko ajan siinä yhdeksänkympin paikkeilla ja välillä nousi sataseenkin.
Karaokebaari.. Voisi olla hyvä paikka, Samuli tuumi hiljentäessään vauhtia erään karaokebaarin edustalla. Jospa aloitan iltani täältä.
Samuli pysäköi autonsa tien varteen ja nousi pois autosta. Hän katseli hetken aikaa ympärilleen ja asteli sisälle.


Baaritiski oli iskenyt heti Samulin silmään ja sinnehän mies oli mennyt istuskelemaan. Olihan hänen ympärillään pyörinyt muutamia kauniita naisia, mutta kukaan heistä ei ollut oikein miellyttänyt häntä.
Olen istuskellut täällä parikymmentä minuuttia, eikä iltani ole ollut oikein erikoinen, Samuli huokaisi mielessään. Pitäisiköhän vaihtaa paikkaa?
Juuri, kun Samuli meinasi nousta ylös baarijakkaralta, hän kuuli jotain, mikä pysäytti hänet. Hän kuuli kauniimman äänen, minkä oli koskaan kuullut.


Samuli käänsi katseensa äänen suuntaan ja näki tummahiuksisen naisen laulavan. Naisen hiukset olivat yhtä sähäkkää kiharaa ja iho hyvinkin kalpea. Samuli huokaisi syvään ihastuksesta.
Vau! Upea nainen! Hyvä ääninen vieläpä, Samuli ajatteli ihaillessaan naista baaritiskiltä käsin. Mistä hän yhtäkkiä ilmestyi? Tipahtikohan hän taivaasta?


Nainen todellakin lauloi kauniisti ja herätti muidenkin baarissa oleskelijoiden huomion. Samuli yksin ei katsellut tätä upeaa laulajaa, moni muukin mies katseli tätä lumoutuneena.
Pitäisiköhän minun käydä tutustumassa häneen? Ehkäpä..
Samuli odotti laulun loppumista innoissaan ja kärsimättömänä. Hän halusi päästä juttelemaan naiselle, jos tämä vain sen sallisi.


Kappale alkoi olla lopuillaan ja Samuli nousi tuolistaan ylös. Hän käveli hitaasti lähemmäs naista, joka huomasi hänet ja katsoi tätä hymyillen. Samuli hymyili flirttailevasti takaisin ja pysähtyi paikoilleen.
Kohta, ihan kohta, Samuli toisti päässään itselleen.
"Hei", nainen tervehti laulun vihdoin loputtua. Samuli asteli lähemmäs naista ja katsoi tämän harmaisiin silmiin.
"Moi. Sinulla on upea ääni", Samuli ryhtyi kehumaan heti alkuunsa. "Tiesitkin varmaan sen?"


Nainen naurahti. "Onhan sitä sanottu minulle monen monta kertaa, joten pakko kai se on uskoa." Hän hymyili Samulille. "Mikäs mahtaa olla komistuksen nimi?"
"Samuli", Samuli vastasi hämmentyneenä naisen kauneudesta. "Entä mikäs on kaunokaisen nimi?"
"Irene."
Samuli ja Irene jäivät katsomaan toisiaan. Jokin kumma vangitsi heidän molempien katseet. Olikohan tämä kenties ihastusta ensisilmäyksellä?
"Kuule, tahtoisitko laulaa jotain kanssani?" Irene kysyi hiljaisuuden jälkeen ja tarttui toiseen mikeistä.
"Minäkö?" Samuli ihmetteli säikähtäneenä. "Enhän minä osaa!"


"Osaat varmasti", Irene vakuutteli ja työnsi toisen mikin Samulin käteen.
"Oletko varma, että haluat laulaa minun kanssani?"
Irene nyökkäsi ja valitsi kappaleen karaokelaitteesta. Kappale pärähti soimaan ja Samulia alkoi jännittää. Mitä hänen pitäisi oikein tehdä? Pitäisikö hänen oikeasti laulaa?
Hän tuntuu kiinnostuneelta, joten tuskinpa yksi laulu minua tappaa, Samuli lohdutti itseään ajatuksissaan, kun Irene alkoi jo laulaa. No niin, nyt sitä sitten mennään.


Irene ja Samuli lauloivat ja keräsivät katseita. Välillä he olivat hyvinkin lähekkäin, jolloin molempien katse kiinnittyi heidän toistensa silmiin. Samuli tuijotteli mielellään Irenen kauniita, harmaita silmiä, jotka oli meikattu nätisti. Hän ei olisi halunnut irrottaa katsettaan niistä.
En olisi uskonut, että pidän karaokesta! Samuli ajatteli hyvillä mielin. Voisin laulaa vaikka toisenkin kappaleen Irenen kanssa.


"I can feel something different from the first time
Heaven makes sense
And all the words ryhme
No chance in stoping now
I'm taking it all
And now I'm caught in the air
It's a good life
Pass it up, put it down
Oh what a wild ride
I remember being ready
And waiting to fall
Just like I did tonight."

(Mae - Ready and waiting to fall)


Musiikki hiljeni ja Irene halasi Samulia varovaisesti. "Sehän meni hyvin."
"Niinkö sinusta?" Samuli kysyi.
"Mm."
Irene hymyili leveästi ja pisti molemmat mikit takaisin pidikkeisiinsä. Hän katsoi lattiaa pitkään, kunnes tunsi lämpimien käsien tarttuvat hänen omistaan kiinni.
"Mennäänkö istumaan ja juttelemaan?" Samuli ehdotti. Hänen ilmeensä oli hellä, mutta samalla innostunut. Irene sai sen aikaan.
"Hyvä on."
Kaksikko siirtyi karaokelaitteen luota istumaan aivan seinän vierustassa olevaan pöytään. He tilasivat pari drinkkiä ja alkoivat kertoa itsestään toisilleen.


"Et siis laulakaan työksesi?" Samuli ihmetteli ääneen.
"En." Irene hymyili salaperäisesti. "Miksi olet noin ihmeissäsi?"
"Koska luulin, että olisit laulaja tuolla sinun äänelläsi!" Samuli selitti. "Mutta mitä töitä sitten teet?"
"Noh, aluksi pidin eräällä toisella paikkakunnalla kukkakauppaa, se on ominta alaani, tunnen kukat hyvin. Mutta Saukkomäkeen muutettuani olen ollut töissä eräässä vaatekaupassa. Mitä töitä sinä teet?"
"Opiskelin yliopistossa lakialalle."
"Oletko siis lakimies?"
"No, kyllä, mutta vastahan minä aloitin, joten eipä tässä oikein kummempia vielä ole ehtinyt tapahtua. Toisaalta välillä teen töitä isäni tutun autofirmassa."


Irenen kasvoille ilmaantui säälivä hymy. "Hei, kyllä sinä saat vielä lakiurasi kunnolla alkuun. Minunkin kukkakauppani oli aluksi aivan surkea, mutta lopulta siitä tuli kaupungin suosituin kukkakauppa."
"Joo, mutta jos ei puhuttaisi työasioista?" Samuli pyysi ja Irene nyökkäsi. "Missä sinä asut?"
"Aika lähellä keskustaa. Tai kyllähän kävellen keskustaan menee suunnilleen kaksikymmentä minuuttia, mutta ei se minua haittaa", Irene kertoi.
"Eikö sinulla ole autoa?" Samuli uteli.
"Ei ja autosta tulikin mieleen, että minun pitäisi varmaan lähteä."
"Nyt jo?"


"Minun pitää jaksaa nousta aamulla ylös. Muuten voisin jäädä pidemmäksikin aikaa, mutta nyt en voi. Anteeksi, Samuli", Irene pahoitteli noustessaan pöydästä. Samuli kiirehti pöydästä pois ja katsoi naista silmiin.
"Mahdammekohan nähdä enää?" hän pohti ääneen kietoessaan kätensä tämän ympärille.
"Emmeköhän. Ainakin minä haluaisin." Irenekin kietoi kätensä Samulin ympärille hymyillen. "Haluaisitko sinä?"
"Ja vielä kysyt! Tietenkin haluan! Annatko numerosi, niin voisin soittaa sinulle?"


Samuli kaivoi kännykkänsä farkkujen taskustaan ja alkoi näppäillä Irenen luettelemia numeroita. Hän tallensi numeron ja lupasi soittaa muutaman päivän sisällä.
"Soitakin sitten tai muuten etsin sinut käsiini, eikä siitä sitten hyvää seuraa", Irene uhkaili leikillään Samulia, joka repesi nauramaan.
"En petä lupaustani, Irene. Voit luottaa siihen."
"Kaipa minun sitten pitää, mutta nyt minun pitää soittaa taksi, jotta pääsen kotiin."
Irene oli jo ottamassa kännykkäänsä esille, mutta Samuli esti tätä ja esitti kyytitarjouksen.


"Oikeasti? Voisitko viedä minut kotiin?" Irene varmisteli. "Se olisi mukavaa!"
"Kyllähän minä nyt sinut voin viedä kotiin. Eikä se ole mitenkään vaivaksi." Samuli nyökkäili saaden Ireneltä pusun poskelle.
"Voi kiitos, Samuli! Olet oikea enkeli!"
Enkeli.. Samuli tuumi mielessään. Kaipa minä sitten olen.
Hän otti Ireneä kädestä ja talutti tämän ulos. Baarin ulkopuolella seisoi tienvarteen pysäköitynä Samulin valkoinen auto.


"Toivottavasti autoni kelpaa sinulle", Samuli naureskeli kävellessään kuskin puolelle.
"Autosihan on aivan hyvä", Irene totesi. "Ainakin sinulla on sellainen."
"Niin, mutta hyppää kyytiin niin vien sinut kotiin."
Irene istahti matkustajanpuoleiselle penkille Samulin viereen. Tämä käynnisti auton iloisena ja suuntasi ajokkinsa kohti Saukkomäkeä.
Onnistunut ilta! Tiesinhän, että tämä ilta onnistuu! En ehkä tuo kaunotarta kotiini, mutta on tämä hyvä näinkin. Vielä joku ilta saan Irenen kotiini.


Olkaas hyvät. Kirjotus saattoi lässähtää joissakin paikoissa (minusta ainakin), mutta tein parhaani.
Osa 19 tulee mitä luultavimmin kahden viikon päästä. Ei ensi viikolla, vaan sitä seuraavalla (viikko 47). Silloin mukana saattavat olla jopa kaikki henkilöt, jotka ovat nyt osissa 17 ja 18 olleet (eli Lotta, Tuomas, Lilja, Minna, Petra, Samuli, kaksoset, Minna ja plus vilaukselta Anette ja Albert). Mutta en ole aivan varma vielä siitä. Jos kaikki ovat mukana, osa saattaa tulla kaksiosaisena :D

Mutta kommentteja? :)