Osa 21: "Se on loppu."

Tämä on viimeinen osa ennen ajassa eteenpäin hyppäämistä :) Osassa on kuvia n. 60. Noh, nyt miulla ei ole paljoa sanottavaa, joten osa 21, olkaa hyvä:


Lotta oli maannut kotona sängyssä muutaman päivän ajan. Albert oli käynyt katsomassa häntä ja todennut hänen saaneen kuumeen ja pienen flunssan. Tuomas oli pitänyt huolen, että Lotta pysyi sängyssä lepäämässä, eikä tämä sen pahemmin yrittänyt pistää vastaan.
Tuntuu, että olen ollut nyt enemmän Tuomaksen kanssa kuin terveenä ollessani, Lotta tuumaili lukiessaan romaania, joka kertoi 1800-luvun pikkukylästä. Ehkä minun pitäisi olla useammin kipeä?


Mm, ehkä ei kuitenkaan, Lotta perui heti ajatuksensa kuulleessaan koputuksen ovelta.
"Miten voit?" Tuomas kysyi astuessaan sisään. Lotta nosti katseensa kirjasta ja huomasi kihlattunsa huolestuneen ilmeen.
"Olen kunnossa, älä huoli", hän vastasi. "Lähdetkö töihin kohta?"
Tuomas nyökkäsi. "Joo ja toivon, että pysyisit vuoteessa lepäämässä."


Lotta naurahti sulkiessaan kirjan kiinni. Hän asetti sen sängyn toiselle laidalle ja nousi ylös. "Pysyinhän minä eilenkin lukuun ottamatta aamiaista."
"Niin", Tuomas mutisi kuulostaen surulliselta. "Sinulla on varmaan tylsää olla kotona yksin kipeänä?"
"Olet oikeassa, mutta onhan minulla tuossa hyvä kirja ja kännykkäkin, jos haluan soitella jollekin."


Tuomas nyökkäsi. "Minun pitää nyt mennä, mutta tulen pian takaisin kotiin. Ja lepääkin sitten, jooko?"
"Koko ajan", Lotta vakuutteli hymyillen. Hän otti Tuomasta käsistä ja meni lähemmäst tätä. "Mene nyt vain töihin siitä niin minä menen takaisin peiton alle."
Tuomas suukotti Lotan otsaa ja jätti tämän sitten taas yksin kotiin. Lotta oli jo parin päivän aikana tottunut makoilemaan kotona katsellen tv:tä tai kirjaa lukien olohuoneessa, kun hän ei kerta voinut mennä äitinsä tai tätinsäkään luo.


Lotta ei kuitenkaan tänään jaksanut pysyä vuoteessa kauaa Tuomaksen lähdön jälkeen. Hän mittasi kuumeen, 37.5 ja totesi itsekseen, että ihan hyvinhän hän voisi olla pystyssä jonkin aikaa.
Lastenhuone, en olekaan käynyt siellä sitten tänne muuttomme jälkeen, Lotta ajatteli katsellen lastenhuoneen ovea, joka oli aivan hänen ja Tuomaksen makuuhuoneen vieressä.


Lotta tarttui metalliseen oven kahvaan ja käänsi sitä hieman ja ovi aukeni. Hän jäi seisomaan oven suulle silmäillen lastenhuonetta kaikessa rauhassa. Huoneen seinät olivat vaalean- ja tummankeltaisen raidoittamat ja lattia oli pehmeää, vaalea kokolattiamattoa. Ikkunasta oli näköala takapihalle. Huoneen koko oli juuri sopiva lastenhuoneeksi ja se riittäisi taatusti ainakin kahdelle pienelle lapselle.


En malta odottaa, että pääsen ostelemaan tänne pinnasänkyä ja muuta tavaraa. En malta odottaa, että saamme esikoisemme, vaikka siihen on tietty vielä aikaa. Emme ole edes jutelleet lapsista.
Äkkiä kännykkä alkoi soida makuuhuoneessa ja Lotta kiirehti hakemaan sen sieltä. Hän katsahti kännykän ruutua, Lilja soitti.
"No, huomenta", Lotta sanoi kännykkään.


"En kai herättänyt?" Lilja kysyi anteeksi pyytävään sävyyn.
"Et", Lotta vastasi lyhyesti.
"Miten voit? Paremmin?"
"Kuumetta on enää 37.5, joten ihan hyvin. Onko Petrasta kuulunut mitään? Hän soitti minulle eilen ja kuulosti jokseenkin murtuneelta."
Lilja huokaisi. "Hän soitti minullekin eilen ja pyysi tänään käymään, kun hän haluaa jutella. Hän sanoi nähneensä jotain, mutten oikein saanut selville, että mitä."
"Minulla on arvaus", Lotta mutisi. "Haluatko kuulla?"
"Kerro ihmeessä", Lilja sanoi äänessään pientä uteliaisuutta.
"Hän melko varmasti näki Samulin ja Irenen. Tiedäthän sinä, että Petra kaipaa vielä Samulia?"


"Tiedän, mutta voisi jo unohtaa mokoman. En pidä siitä miehestä ollenkaan!"
"Ai, miksi?"
"Hän ei pidä minun ja isänsä suhteesta, joskin luulen, että se on ehkä pian ohi."
"Kuinka niin ohi?" Lotta kummasteli. Hän ei ollut täysin ajan tasalla.
"Peter haluaa naimisiin ja sinä tiedät, mitä mieltä olen siitä."
Lotta nyökkäsi itsekseen ja yskäisi. "Tiedän ja nytkö sitten ajattelit lopettaa suhteen vain tämän takia?"
"En haluaisi, mutta minusta tuntuu siltä, että tämä suhde on nyt ohi. Samulia se tuskin haittaisi. No, mutta minä lähden nyt Petran luo niin hän saa purkaa itsensä minuun. Nähdään sitten, kun olet parantunut eli toivottavasti pian."
"Joo, toivottavasti. Heippa."
Lotta lähti alakertaan syömään aamupalaa ja päätti sen jälkeen katsoa elokuvaa, jonka Tuomas oli viikko sitten ostanut. Se kertoi naisesta, joka oli jättänyt miehensä, mutta kaipasi tätä takaisin. Nainen toikin Lotan mieleen Petran.

***


"Kahvia?"
Samuli oli kutsunut isänsä käymään luonaan, koska halusi välttämättä jutella tälle Liljasta ja näiden suhteesta. Peter oli ilomielin suostunut tulemaan jo heti aamusta, mikä ei haitannut Samulia.
"Älä keitä. En juo enää", Peter vastasi Samulin kysymykseen ja tämä jätti kahvinkeittimen rauhaan.
"Mistä lähtien sinä olet lakannut juomasta kahvia?" Samuli ihmetteli. Peterhän oli aina juonut kahvia. "Liljako asialla?"
"Eihän sinun olisi tarvinnut kysyä, kun tunnut jo tietävän vastauksen", Peter sanoi hiljaa. "Mennäänkö istumaan olohuoneeseen ja jutellaan siitä, mistä halusit?"


Samuli mutisi jotain myöntävältä kuulostavaa ja siirtyi olohuoneen puolelle Peter perässään. Kumpikin istui sohvalle miettiessään, miten aloittaisi.
"Sanos nyt", Samuli mutisi, "rakastatko häntä?"
"Tietysti ja Lilja rakastaa minua", Peter vastasi varmana. "Siinä taitaa sinun mielestäsi olla jokin ongelma?"


"Olet oikeassa, isä. En ymmärrä, mitä näet siinä naisessa. Etkö ole ajatellut, että -"
"En, äläkä sinäkään ajattele. Sinun pitäisi tutustua Liljaan ensin, ennen kuin alat arvostella häntä tai luoda minkäänlaisia mielikuvia hänestä." Peter tuhahti itsekseen melko hiljaa, mutta Samuli kuuli sen silti. Tämä loi katseensa lattiaan tuntien pientä suuttumusta.
"Äiti ei olisi alkanut suhteeseen nuoremman miehen kanssa", Samuli totesi hiljaa, vaikkei tiennyt miten sen sanominen muka auttaisi.


"Äitisi ei enää ole täällä, joten älä ole varma hänen tekemisistään. Tiedätkö, äitisi petti kanssani silloista poikaystäväänsä, kun olimme nuoria."
"Yritätkö nyt sanoa, että äiti oli arvaamaton ja olisi voinut tehdä mitä tahansa?"
Peter nyökkäsi. "Sinun pitäisi ymmärtää, että olimme äitisi kanssa molemmat melko samanlaisia, mutta jostain kumman syystä pysyimme tiukasti yhdessä."
Samuli oli hiljaa hetken ja mietti. Mitä isä oikein selitti? Tämä oli johdatellut keskustelun täysin pois Liljasta.
"Isä, olet johtanut keskustelua täysin harhaan! Meidän piti puhua sinusta ja uudesta naisestasi, eikä sinusta ja äidistä!"
"Kukas se alkoi ensin puhua äidistäsi? Häh?"


"Itse vedit äidin kunnolla mukaan keskusteluun", Samuli murahti. "Kerrotko edes miten tapasitte Liljan kanssa?"
Peter hymyili. "Se sattui uutena vuotena, kun olimme molemmat keskustassa. Hän sattui liukastumaan ja kaatumaan suoraan eteeni."
"Olipas melkoinen sattuma", Samuli totesi mutisten.
"No, kerropa sinä nyt sitten, miksi olet suhdettamme vastaan", Peter pyysi naputtaen sormeaan sohvan reunaa vasten. "Jos sinulla nyt mitään hyviä syitä edes on."
"Ensinnäkään en halua häntä äitipuolekseni, toiseksi en halua, että hän vie sinun rahasi ja kolmanneksi, hän on liian nuori sinulle! Oliko siinä tarpeeksi hyviä syitä?"
"Enpä nyt niistä hyvistä tiedä, mutta olihan siinä kai tarpeeksi."
"Voisin luetella enemmänkin."
"Ei tarvitse."


Kumpikin katsoi tv:n pimeää ruutua ja naksutteli sormiaan. Samuli huokaisi mielessään ja katsahti isäänsä, joka ei kiinnittänyt huomiota poikaansa.
"Lilja sanoi, ettei naimisiin meno olisi paras idea", Peter sanoi. Äänestä kuulsi pieni surun kare. "Jos hän ei halua sitä, niin hyväksyisitkö sitten suhteemme? Jos olisit varma siitä, ettemme menisi naimisiin?"
Samulin ilme muuttui yllättyneeksi. "Ette menisi naimisiin? Oletko jo kysynyt Liljalta naimisiin menosta?"
"Jotain puhuin hänelle eräs päivä ja hän vastusteli."
"Mutta jospa hän muuttaa mieltään? Hänhän on nuori, kuten minä ja haluaa taatusti olla vielä vapaana, rengastamattomana."
Peter nyökkäsi ja katsahti Samuliin. "Saatat olla oikeassa, mutta haittaisiko se tosiaan sinua paljon, jos menisin Liljan kanssa naimisiin?"
"Varmasti, mutta sinunpahan on elämäsi, joten minun on kai turha estellä", Samuli sanoi. "Voisithan kuitenkin harkita miettiväsi suhdettasi Liljaan? Jos voisit pistää suhteen vähäksi aikaa hyllylle?"


"Samuli, minä juttelen Liljan kanssa vielä tänään ja lupaan miettiä asiaa. Nyt minun täytyy kuitenkin lähteä töihin, mutta jutellaan lisää mekin sitten huomenna."
Peter nousi sohvalta ja lähti Samuli perässään hipsimään ulko-ovelle. Lyhyen matkan ajan Samuli puhui koko ajan vain, että Peterin tosiaan pitäisi harkita tarkkaan.
"Usko jo, että puhun Liljan kanssa ja mietin asiaa! Hän kyllä tulee vihaamaan sinua", Peter naureskeli kuistilla.


"Emme ole edes ystäviä, joten eipä sillä kai väliä ole. Hänen vihansa kyllä lauhtuu", Samuli tuumasi välinpitämättömästi. "No, toivotaan, että tulet oikeaan päätökseen."
Peter nyökkäsi hymyillen, hyvästeli poikansa ja lähti autollaan ajamaan töihin. Samuli palasi sisälle ja soitti Irenelle.
"Voisimmeko nähdä?"

***


Lähempänä keskustaa Lilja kuunteli Petraa, joka purki sydäntään hänelle. Petrasta tuntui pahalta, ei juurikaan hyvältä. Samulin ja Irenen näkeminen yhdessä ei ollut tehnyt hyvää.
"Sinun pitäisi ottaa itseäsi niskasta kiinni ja unohtaa se mies!"
"Sinä et tiedä millainen hän on. Hän on sellainen, jota ei voi unohtaa."
Lilja huokaisi. "Oletko tosiaan tuota mieltä? Kuule, ainoa keino lakata satuttamasta itseäsi on se, että unohdat Samulin ja etsit jonkun toisen."


"Arvaa vain olenko yrittänyt saada häntä mielestäni! Se ei vain onnistu ja siksi olenkin hyvin turhautunut ja vihainen itselleni."
Petra risti kätensä rintansa päälle ja tuijotti ulos ikkunasta epätoivoisen näköisenä. Lilja pudisteli päätään hitaasti koettaen miettiä Petralle neuvoja Samulin unohtamiseen, mutta hänen päänsä pysyi tyhjänä.
"Etsi uusi mies", Lilja sanoi ytimekkäästi. Petra siirsi katseensa häneen.
"Se ei ole niin helppoa", tämä sanoi.


"Petra, ei ole muuta vaihtoehtoa, jos et kerta pysty muuten unohtamaan. Toinen mies saisi ajatuksesi käännettyä pois Samulista häneen itseensä. Vai oletko sinä eri mieltä?"
"En. En vain usko, että löytäisin ketään itseäni sykähdyttävää tässä lähiaikoina. Sinulle se olisi helppoa, koska lähes kaikki miehet lankeavat jalkojesi juureen."
Lilja tuhahti. "Tuo nyt ei ole niinkään totta. Eivät kaikki miehet minusta piittaa. Kerran eräskin sanoi minulle, ettei missään nimessä vaihtaisi tyttöystäväänsä minuun."
"Ja missäs tilanteessa tuo mahdettiin sanoa?" Petra uteli. Varmasti viettelit hänet ja veit sänkyysi.
"Sillä ei nyt ole väliä, kun on sinusta kysymys. Jos nyt sitten et halua etsiä uutta miestä, niin puhu sitten Samulin kanssa asiat halki, jos teillä nyt jotain selvitettävää on ja koita sitten unohtaa mokoma. Hän ei ole tainnut ottaa sinuun yhteyttä eronne jälkeen?"


Petra pudisti päätään. Eipä Samuli ollut soitellut, eikä tullut käymään. He eivät olleet edes kaupungilla tavanneet. Petran mielestä Samuli osoitti sillä, ettei halunnutkaan tavata tai jutella hänen kanssaan.
"Millainen se Irene mielestäsi oli?" Lilja kysyi. Petra ei ollut vielä kertonut Irenestä melkein mitään ja Lilja oli innokas kuulemaan tästä naisesta edes jotakin.


"Hän on melko pitkä", Petra muisteli vastahakoisesti, "tummat hiukset, jotka ovat hyvinkin sähäkkää kiharaa. Hänellä on melko vaalea iho ja hän tuntuu olevan hyvinkin onnellinen tällä hetkellä." Sen enempää Petra ei tiennyt, eikä olisi kyllä halunnutkaan kertoa. Hän ei halunnut muistella naista, joka oli tällä hetkellä hänen rakastamansa miehen kanssa.
"Kyllä se siitä." Lilja yritti miettiä nopeasti lohduttavia sanoja. "Mieti nyt minua! Minulla on monta eri miestä samaan aikaan ja jos jään kiinni, menetän kaikki! Sinulla menee kyllä paremmin kuin minulla."
Petra kohautti olkiaan. Hän ei ollut samaa mieltä.

***


Lilja oli viipynyt Petra luona vielä melko pitkään ja lähtenyt sitten sieltä tapaamaan Aatosta, jolla oli tänään vapaa päivä. Tämä ei kuitenkaan ollut kotona, joten Lilja oli kipaissut kotiin ja yrittänyt soitella Peterille, joka ei kuitenkaan vastannut. Kun Lilja sitten kuinka monennen kerran soitti ja Peter vihdoin vastasi, tämä pyysi häntä tulemaan illalla käymään. Liljan mielestä mies oli kuulostanut omituiselta ja häntä jäikin vaivaamaan kutsun syy.
"Ovatko Kristian ja Henrik nukkumassa?"
Minna hätkähti. Hän oli ollut täysin omissa maailmoissaan. "Kysyit sitä jo vähän aikaa sitten ja kyllä he ovat edelleen nukkumassa."
"Ai", Lilja sanoi istuessaan Minnan viereen keltaiselle nahkasohvalle. "Mikä ohjelma tuo on?"


"Yksi sairaaladraama, jonka ensimmäisen tuotantokauden jaksoja tulee nyt uusintana ihan hirveästi! Tuossa tuo Grace, tuo punapää, on rakastunut tuohon tummahiuksiseen mieheen, Ediin, mutta Ed on varattu", Minna kertoi. Lilja tuijotti ruutua hetken aikaa, kunnes kyllästyi ja käänsi katseensa Minnaan. "Mikäs sinun on?"
"Soitin Peterille ja hän pyysi käymään."
"Luulin, että olisit vähän erilaisella tuulella, kun Peter pyytää sinut luokseen."
"Joo, mutta hän kuulosti erilaiselta kuin aikaisemmin. Hänellä on jotain mielessään."
Minna naurahti itsekseen hiljaa ääneen. "Ehkä hän aikoo kosia sinua!"


"Ei takuulla!" Lilja huudahti hieman järkyttyneenä. "Hän ei kosi minua, ei vielä. Samuli ei hyväksyisi sitä ja siksi Peter ei kosisi, vielä. Myöhemmin hän kyllä saattaa, mutta toivon hänen muuttavan mieltänsä avioliiton suhteen."
"Ja sinäkö et aio muuttaa?" Minna kysyi ikään kuin vihjaillen.
"Sinä kyllä tiedät etten aio! Avioliitto ei ole minun juttuni, vaikka vanhempani olisivat kyllä iloisia, jos vakiintuisin", Lilja puhui putkeen. "Mutta onneksi he hyväksyvät tekemiseni."


Pitäisikö minun takoa järkeä tuon naisen päähän ja sanoa, että menee nyt vain naimisiin sen Peterin kanssa? Minna mietti nopeasti. Ehkä hänelle pitäisi yrittää tuputtaa sitä vaihtoehtoa.
"Oletko edes miettinyt naimisiin menemistä kunnolla? Ja lasten hankkimista?"
Lilja kohotti kulmiaan kysyvän näköisenä ja repesi sitten nauruun. "Oletko tosissasi, Minna? Minäkö menisin naimisiin? Pystytkö kuvittelemaan minut kirkkoon jonkun miehen rinnalle taikka sitten tähän sohvalle istumaan pieni lapsi sylissäni?"
"Itse asiassa pystyn", Minna myönsi hymyillen voitonriemuisesti. "Etkö sitten itse pystyisi?"
"En ainakaan itseäni." Lilja pudisti päätään. "Mutta sinut kyllä! Sinä olisit aivan loistava äiti!"
"Kiitos."


Tv:ssä tummahiuksinen Ed nappasi punapäisen Gracen syliinsä eräässä tutkimushuoneessa ja suuteli tätä intohimoisesti. Grace oli kuin sulaa vahaa Edin lähellä, tämän käsivarsien ympäröimänä.
"Gracella taitaa olla hyvä onni Edin suhteen?"
"Tosi hyvä! He päätyvät työpäivän jälkeen Edin luo ja myöhemmin Ed eroaa tyttöystävästään ja suhde Gracen kanssa alkaa ja..."
Minna selitti Liljalle juonta eteenpäin niin pitkälle kuin vain muisti ja tämä kuunteli jokaisen sanan, mutta yhdessä vaiheessa tämä vaipui omiin ajatuksiinsa. Lilja mietti Peteriä ja avioliittoa ja itseään seisomassa valkoisessa, olkaimettomassa hääpuvussa alttarilla. Siinä ei ollut hänen mielestään mitään järkeä.

***


Illalla Lilja käveli hitaaseen tahtiin Peterin luo, vaikka olisi nopeammin päässyt taksilla. Hän kuitenkin halusi kävellä ja miettiä, mitä sanoisi, jos Peter tosiaan kosisi häntä tai ottaisi edes asian esille.
Miksi minua huolestuttaa tämä tapaaminen niin paljon? Ehkä Peter ei halua puhua, ehkä hän haluaa sitä mitä yleensä, Lilja mietti lähestyessään koko ajan Peterin vihreää omakotitaloa. En ole kyllä nyt juuri sellaisella tuulella.
"Lilja!" Peterin ääni kantautui hyvin läheltä ja Lilja huomasi olevansa jo miehen talon luona. "Olet vähän myöhässä."
"Ja sinä aina etuajassa", Lilja huomautti hymyillen päästyään Peterin käsivarsien suojaan. "Halusitko jutella?"
"Mm, joo. Mennään sisälle."


Talon olohuone oli ruskeahkoin sävyin sisustettu ja yhdessä nurkkauksessa olikin tv, kirjahylly ja niiden ympärillä valkoinen nahkasohva ja pari nojatuolia. Lilja istahti isolle sohvalle ja Peter kävi hänen yllätyksekseen nojatuoliin.
"Kävin tänään juttelemassa Samulin kanssa", Peter aloitti. Liljan silmät suurenivat hieman. "Hän ei tosiaan pidä meidän suhteestamme, mutta myönsi itsekin, ettei voi tehdä asialle mitään."
"Vieläkö hän epäilee minua joistain salaperäisistä suunnitelmista?" Lilja uteli kiinnostuneena. "Vai onko hän keksinyt lisää niitä?"


"Hän kyllä ehdotteli minulle, ettet olisi putipuhdas tässä suhteessa, mutta minä hylkäsin hänen ehdotuksensa oikopäätä."
"Mm."
Peter hymyili. "Hän olisi taatusti halunnut tietää kaiken meistä, mutta kerroin vain miten tapasimme. Samulista se oli melkoinen sattuma."
"Eikö sitten sinusta?"
"No, tuskin se nyt sattumaa oli!" Peter naurahti, mutta Lilja pysyi vakavana. "Niin ja puhuimme myös jotain hieman siitä äitipuoli asiasta."


Lilja jäykistyi paikoillensa ja katsoi säikähtäneenä Peteriä. Oliko tämä sanonut Samulille, että menisi naimisiin hänen (Liljan) kanssaan?
"Sanoin pojalleni, että hänen ei tarvitsisi pelätä häitä, koska sinähän olit niitä vastaan. Hän huojentui hieman, luulen niin."
"Olisiko se Samulille helpompaa hyväksyä tämä meidän suhteemme, jos emme siis menisi naimisiin?" Lilja kysyi hiljaisella äänellä. Peter hymyili edelleen ja siirtyi sohvalle Liljan viereen ja veti naisen syliinsä.
"Hän ei taida hyväksyä suhdettamme koskaan", Peter vastasi silitellen Liljan pitkiä hiuksia. "Mutta ihan sama, hänhän myönsi, ettei voi estellä minua tekemisissäni."


Peter puristi Liljan tiukasti itseään vasten ja suuteli tämän kaulaa. Lilja kietoi kätensä miehen ympärille ja tunsi olonsa onnelliseksi ja helpottuneeksi. Hänen ei tarvitsisi mennä naimisiin, Peter ei kosisi ainakaan lähiaikoina. He voisivat jatkaa suhdettaan normaalisti.
"Lilja, mitäs sanoisit, jos menisimme naimisiin? Ei välitetä muiden mielipiteistä, kunhan vain saan olla kanssasi."
Siinä samassa Lilja irrotti otteensa Peteristä ja pyristeli irti tämän otteesta. Hetkessä hän oli tipahtanut lattialle ja katseli sieltä murhaavasti Peteriä.
"Ei! Ei mitään avioliittoa!" hän huusi noustessaan pystyyn. "Minäkin haluan olla kanssasi, mutten halua olla sidottuna sinuun ikuisesti!"


"Avioerot on keksitty", Peter tokaisi. "Hei, se olisi todella mahtavaa, jos tulisit vaimokseni."
"Ei!"
Lilja lähti kävelemään rivakasti ovelle, mutta Peter ehti hänen edelleen ja pysäytti hänet tarttumalla tästä kiinni. Lilja yritti turhaan riuhtoa itseään irti, Peter oli liian vahva.


"Mikä siinä avioliitossa on niin kauheaa?" Peter kysyi. "Vaikutat siltä, että suorastaan pelkäät koko sanaa!"
"Avioliitto ei ole tehty minua varten, onko selvä?" Lilja vastasi. Hänen olisi tehnyt mieli huutaa koko totuus muista miehistä ulos, muttei kehdannut. "Haluan nauttia vapaudesta!"
"Koko elämäsi ajan vai? Joskushan sinun täytyy sitoutua."
"Jotkut ihmiset eivät sitoudu koskaan ja minä olen yksi heistä."


"Älä ole noin varma, kisu. Voit vielä muuttaa mieltäsi monta kertaa ja sitten oikein rukoilet minua kosimaan sinua tai sitten kosit itse minua."
Lilja näytti nyrpeää naamaa Peterille ja hänen hyvä olonsa katosi. Miksei mies voinut ymmärtää?
"Minä en muuta mieltäni ja jos kerran haluat kovastikin naimisiin, niin etsi joku muu! Minä en ala morsiammeksesi."
Lilja yritti mennä Peterin ohi, mutta tämä esti häntä yhä uudestaan ja uudestaan. Pian tämä tarttui hänestä uudestaan kiinni ja nyt yhä tiukemmin.


"Peter, älä yritä kahlita minua väkisin tähän suhteeseen!" Lilja pyysi ja hänen äänensä alkoi kuulostaa hyvin murtuneelta. "Älä yritä pakottaa minua tähän!"
"Minulla ei ole ollut tällaista suhdetta sitten vaimoni kuoleman jälkeen ja haluaisin ilman muuta, että tämä säilyisi. Jos vain rakastat minua niin menethän naimisiin kanssani? Lilja?"
Lilja pudisti päätään surullisena ja niiskaisi. Hän ei aikonut itkeä, vaikka hänestä tuntui nyt siltä. Hän vihasi nyt itseään ja Samulia ja Peteriä. Hänestä tuntui pahalta ajatella ne kolme sanaa, mutta vielä pahemmalta ne tuntuisi sanoa ääneen.
"Se on loppu", Lilja kuiskasi hiljaa nostaessaan katseensa lattiasta Peteriin. "Se on nyt loppu. En tapaa sinua enää tämän jälkeen."


Lilja käveli Peterin ohi ja pääsi vihdoin lähtemään ilman estelyjä. Peter kuitenkin juoksi Liljan perään ja yritti saada tätä jäämään vielä hetkeksi, jotta he voisivat vielä jutella, mutta Lilja vain käveli hiljaisena poispäin vihreän omakotitalon luota.
Samuli sai nyt haluamansa. Hän sai eron, jota halusi. Ehkäpä poikani on nyt tyytyväinen, eikä enää puutu elämääni, Peter ajatteli seisoskelessaan kuistilla katsellen Liljan perään. Kisumirrini, kyllä me vielä päädymme läheisiin tunnelmiin.

***


"Se on loppu."
Nuo sanat kaikuivat Liljan päässä hänen juostessa kotiin pitkin jalkakäytävää. Hän tiesi, että tulisi vielä kaipaamaan kovasti Peteriä, mutta tässä tapauksessa suhteen lopettaminen oli ollut kuitenkin paras ratkaisu.
Hän vain olisi halunnut naimisiin. Olisihan se pitänyt arvata jo alusta lähtien. Peter monesti kävikin ihailemassa sormuksia kanssani kesällä, Lilja muisteli avatessaan talonsa oven lukkoa.


"Moi", Lilja kuuli Minnan väsyneen äänen kulman takaa. Lilja käveli hitaasti, syvään henkittäen tämän luo. Kristian oli Minnan leikitettävänä. "Tulit jo?"
"Joo", Lilja huokaisi ja katsahti Henrikiin, joka leikki lattialla musiikkilelunsa kanssa. "Eikö lasten pitäisi mennä kohta nukkumaan?"
"Vien heidät ihan kohta", Minna sanoi laskiessaan Kristianin lattialle. "Mene leikkimään hetkeksi veljesi kanssa, pikkuinen."
Kristian käveli Henrikin luo ja he alkoivat leikkiä yhdessä, vaikka yleensä leikkimisestä ei meinannut tulla mitään.


Minna kääntyi Liljaan päin katsoen tätä kysyvänä. "No, mitä tapahtui? Kosiko hän sinua?"
"Melkein. Hän kyllä kovasti ehdotteli sitä ja minä lopulta kyllästyin."
"Ja?"
"Ja sanoin, että se on ohi nyt ja etten kahlitse itseäni häneen. Sitten lähdinkin."
"Mitä Peter sanoi?" Minna uteli. "Suuttuiko hän? Oliko hän helpottunut?"
"Hän yritti puhua minulle muka järkeä ja saada minut suostumaan. Hän esteli kovasti lähtemistäni, eikä selvästikään tuntunut pitävän loppuratkaisustani", Lilja kertoi ja yritti näyttää siltä kuin häntä ei olisi kiinnostanut laisinkaan.


Minna katsoi Liljaa pettyneenä. "Miksi et voinut edes miettiä sitä? Peter kyllä olisi antanut miettimisaikaa."
"Miettiä? Oletko tosissasi, Minna?" Lilja sähähti. Hän ei ollut odottanut, että Minnan mielestä hänen pitäisi vakiintua, vaikka tiesi hyvin, että tämä ei pitänytkään hänen monista suhteistaan. "Sinä tiedät valtavan hyvin, etten ole kiinnostunut sitoutumisesta. Puhuimme siitä tänäänkin! Oletko unohtanut?"
"Ei, en ole, mutta olen huolissani sinusta. Murrat vielä itsesi noiden useiden suhteiden kanssa. Vielä jokin päivä tapahtuu jotain, jota kadut loppuelämäsi. Jotain, mitä et pysty peruuttamaan koskaan! Ja sitten toivot, että olisit tehnyt toisin."


Lilja ei jaksanut kuunnella tällaista puhetta enää kenenkään suusta. Hän oli saanut tarpekseen Peterin avioliitto aikeista ja nyt Minnan saarna oikeista valinnoista alkoi ärsyttää. Miksi kaikki olivat aina neuvomassa häntä ja melkein päättämässä hänen puolestaan?
"Tiedätkö mitä? Minä soitan nyt Artolle, pyydän hänet käymään ja unohdan Peterin lopullisesti! Ja sinä saat lopettaa nuo huolehtivat puheesi tai säästää ne jollekulle muulle, okei?"
Lilja rymisteli yläkertaan ennen kuin Minna oli ehtinyt sanoa mitään järkevää takaisin. Tämä huokaisi ja katsoi poikia, jotka leikkivät edelleen
"Aika mennä nukkumaan, Kristian ja Henrik."
"Ei! Ei vielä!" pojat huusivat yhteen ääneen, mutta Minna ei antanut anovien äänten lävistää hänen sydäntään.
"Nyt mennään nukkumaan ja huomenna saatte taas leikkiä."


Minnan vietyä pojat nukkumaan, Arto ilmestyi piakkoin sen jälkeen talon oven taakse ja Minna päästi miehen sisään, vaikka olisikin halunnut potkaista tämän pihalle. Arto juoksi suoraan yläkertaan ja koputti malttamattomana Liljan makuhuoneen oveen.
"Saanko tulla?" Arto kysyi kurkaten sisään. Lilja makasi sänkynsä toisella reunalla äänettömänä. "Lilja?"
"Tule nyt äläkä pulpata siinä ovella", Lilja mutisi kireänä. Häntä ei huvittanut puhua.


Arto kävi Liljan viereen ja tämä kävi heti hänen kimppuunsa. Arto oli hädin tuskin edes päässyt mukavaan asentoon, kun Lilja jo suuteli häntä.
"Sinä jäät yöksi tänään ja saat jäädä huomennakin siksi aikaa tänne, kun olen töissä. Ja kun tulen takaisin kotiin, odotan löytäväni sinut makuuhuoneestani tai ainakin olohuoneesta."
Arto tuijotti hämmentyneenä Liljan suklaanruskeita silmiä. "Mitä?"
"Kuulit kyllä! Ja nyt haluaisin tehdä jotain muuta kuin jutella. Sopiihan se sinulle?"


Mikä tuohon naiseen on nyt mennyt? Arto pohti, muttei pistänyt vastaan Liljan suudelmille ja vihjailuille.
"Sanoitko, että saan jäädä yöksi?" Arto mumisi vaatteiden alkaessa kadota lattialle.
"Mm, sanoin", Lilja huokaisi. "Älä puhu nyt."
Sinä yönä ei talossa kovin hiljaista ollut. Pojat eivät kuitenkaan välittäneet, mutta Minna puri hammasta yrittäessään saada unta. Miksei Lilja voinut edes kerrankin kuunnella häntä ja edes vähän miettiä?

***


Naaputalon olohuoneessa oli pimeää ja hiljaista. Vain Lotta nukkui toisella sohvalla ja näki unta hänen ja Tuomaksen häistä. Mutta uni keskeytyi yllättäen, kun ovikello soi.
Mitä? Se oli unta?


Lotta nousi istumaan sohvalle ja katseli pienen hetken ympärilleen ja löntysteli sitten ovelle katsomaan, kuka siellä mahtoi olla.
Missäköhän Tuomas on? Hänen pitäisi olla kotona. Ehkä hän on lähtenyt jonnekin tai hän nukkuu yläkerrassa. Mm, kukakohan tähän aikaan soittelee meidän ovikelloa?


Oven takana seisoi Lotan pieneksi yllätykseksi Petra, joka katsoi anteeksi pyytävästi ystäväänsä. Lotta kuitenkin toivotti Petran tervetulleeksi ja he menivät yhdessä keittiöön.
"Et kai ollut nukkumassa?" Petra kysyi.
"Olin, mutta ei se mitään. Olisin varmasti herännyt jossain vaiheessa ja mennyt yläkertaan nukkumaan", Lotta vastasi.


"Okei. Missä Tuomas on?" Petra uteli.
"En itse asiassa tiedä, mutta kaipa hän pian ilmaantuu jostain." Lotta meni kahvinkeittimen luo, mutta Petra jäi seisomaan pöydän viereen. "Haluatko kahvia tai jotain?"
"En kahvia, mutta jotain muuta, jos vain jaksat tarjoilla."
"Tuossa uunin vieressä on piirakkaa, jonka otin tänään pakastimesta päivällä. Voit ottaa sitä ja jääkaapissa on vettä ja mehua ja kaapista löytyy kyllä teetä."
"Joo, enköhän saa itse otettua jotain."


Petra keitti itselleen vihreää teetä ja otti palan piirakkaa. Hän ja Lotta istuivat keittiönpöydän ääreen juttelemaan ja Petra sanoit ystävälleen samat asiat kuin Liljalle aikaisemmin päivällä ja Lotta kuunteli.
"Lilja siis kehotti sinua etsimään toisen miehen?" Lotta toisti.
"Niin." Petra nyökkäsi ja hörppäsi teetä kupistaan.
"Minä olen samaa mieltä hänen kanssaan. Unohtaisit taatusti Samulin paremmin, jos sinulla olisi joku toinen, jota miettiä."


"Mutta kun te ette ymmärrä, että toista miestä on vaikea löytää! Sinulla on Tuomas ja Liljalla Peter ja keitä muita nyt onkaan ja minulla ei ole ketään. Miehen löytäminen ei vain aina ole niin helppoa!"
"Sanot vain noin, koska et halua luopua ajatuksesta olla Samulin kanssa yhdessä. Löysithän sinä yliopistossakin sen jonkun Felixin, kun olit eronnut Samulista ensimmäisen kerran. Miksi siis se olisi nyt niin vaikeaa?"
"Koska olin nuorempi ja tyhmempi silloin, enkä rakastanut Samulia silloin vielä niin paljon kuin nyt", Petra selitteli, muttei vakuuttanut Lottaa.
"Petra, älä ole tuollainen. Jos katselisit ympärillesi kaupungilla, huomaisit ne kaikki vapaat miehet, jotka saattaisivat kiinnostua sinusta", Lotta sanoi laskiessaan kahvikuppinsa pöydän päälle. "Haluatko sinä päästä tunteistasi Samuliin eroon?"


Petra roikotti päätään ja katsoi piiraan palasta lautasellaan. Tahtoiko hän tosiaan unohtaa lämpimät tunteensa Samuliin?
"Etpä taida", Lotta totesi hiljaisella äänellä ja Petra nyökkäsi. "Sitten sinun täytyy vain elää niin kauan tunteidesi kanssa, että haluat päästä niistä eroon. Mutta silti kehotan katselemaan ympärillesi!"
Petra nyökkäsi. "Mitenkäs voit? Oletko vielä kauhean sairas?"
"En, mutta kuumetta on vielä vähän. Tuomas on pitänyt minusta hyvää huolta ja Albertkin kävi katsomassa minua."
"Luuletko, että pääset taas pian suunnittelemaan häitä?"
"Itse asiassa olen suunnitellut niitä päässäni koko tämän ajan kotona ollessani", Lotta nauroi ja Petrakin sai hymyn huulilleen. "Ja päätin suostua Tuomaksen ehdotukseen talvihäistä. Me pidämme häät tänä talvena."
"Oikeastiko? Siis ihan oikeasti? Vau!" Petra huudahti iloisena. "Oletko ajatellut kaasoasi? Tai oletko pyytänyt jo ketään?"
"En, mutta ajattelin pyytää sinua. Suostuisitko? Se olisi kyllä mahtavaa."


"No ilman muuta, Lotta! Kiitos kovasti."
Lotta ja Petra nauroivat yhteen ääneen ja puhuivat innoissaan hääpuvusta, jota Lotta oli mielessään tänään suunnitellut. Mutta Tuomas keskeytti naisten innokkaan puheen ilmaantumalla paikalle.
"Tuomas! Ethän kuullut mitään puheita hääpuvusta?" Lotta alkoi tivata kihlatultaan, joka ei antanut suoraa vastausta. "Tuomas! En todellakaan halua, että edes kuvittelet pukuani! Se tietäisi huonoa onnea."
"Eikös vain puvun näkeminen tiedä?" Tuomas korjasi hymyillen. "Kulta, sinun pitäisi mennä jo nukkumaan, jottei kuume taas nouse, jooko? Ja Petrallakin on varmaan huomenna töitä?"
"Joo, niin on", Petra myönsi noustessaan pöydästä. "Kiitos, kun juttelit kanssani ja että saan olla kaasosi."


"Älä nyt. Totta kai sinä olet minun kaasoni."
Lotta meni hyvästelemään Petran eteiseen, kun Tuomas jäi keittiöön siivoamaan kuppeja ja lautasia, jottei Lotan tarvitsisi turhaan rasittaa itseään. Lotan mielestä Tuomas oli liian huolehtivainen, sillä kyllä hän itsekin olisi jaksanut siivota, mutta ehkä oli vain parempi antaa miehen tehdä välillä työt.
"Meidän täytyy sitten katsella kaikista mahdollisista hääpukukuvastoista sinulle hääpukua, kun parannut kokonaan. Pyydetäänhän Liljakin mukaan?"
"Joo, ilman muuta. Kunhan ette yritä tuputtaa minulle mitään liian ylihienoa."
Petra pudisti päätään ja lähti. Lotta kävi kurkkaamassa keittiöön, Tuomas ei enää ollut siellä.
Hän on varmaan mennyt jo yläkertaan.


"Petra on siis kaasosi?" Tuomas kysyi Lotan tultua makuuhuoneeseen. Hän oli vaihtanut yöpuvun päälleen.
"Niin." Lotta hymyili käydessään Tuomaksen viereen. "Oletko miettinyt bestmaniäsi?"
"Mm, Samulin voisin kelpuuttaa", Tuomas tuumi.
"Entä töistä jonkun?" Lotta ehdotti, vaikka Samuli kuulostikin hyvältä vaihtoehdolta.


"Kyllä sieltäkin voisi, mutta Samulin olen tuntenut pidempään, joten kelpuuttaisin hänet kyllä mielelläni. Kävinkin tänään hänen luonaan, kun pääsin töistä."
"Mitäs hän? Se hänen uusi naisensa varmaan oli hänen luonaan?"
"Niin olikin ja se nainen oli kyllä kaunis."
Lotta loi Tuomakseen hieman paheksuvan katseen, leikillään. "Jaahas. Kutsutko hänetkin meidän häihimme Samulin mukana?"
"Ei kai minun Lottani ole mustasukkainen?" Tuomas naurahti ja veti Lotan lähemmäs itseään. "Sinäkin olet kaunis ja olet kyllä kauniimpi kuin Samulin nainen. En vaihtaisi sinua mistään hinnasta häneen."
Lotta hymyili. "Tuon halusinkin kuulla."


Mm, toivottavasti kirjoitus ei pahasti töki :D Mulla oli nimittäin pari sellaista kohtaa, jotka tuotti ongelmia. Mutta joo... No, osassa 22 on hypätty muutama kuukausi eteenpäin, mutta saatanpa ennen sitä tehdä pienen extran Tuulan (Lotan täti) ja Guntherin (Tuulan mies) elämästä. Haluaisin tehdä sen varsinkin pikkuisen Vappu-tytön takia, joka syntyi näidelle kahdelle :D Katsotaan nyt, jos teen sellaisen.

Kommenttia saa ja pitääkin kirjoittaa :D

Ja pieni mainostus loppuun: Tuhisijan viidennessä sukupolvessa oleva LC Punahelmi jatkuu nyt taas kunnolla. Koitan päivittää sitä 1-2 kertaa kuussa. Varoitan sitten ensimmäisten osien huonosta kuvan- ja tekstinlaadusta...