Osa 20: Rakkaudestaan luopunut

Tämä osa tulee olemaan toosi pitkä :D Ainakin pidempi kuin aiemmat ja vielä koko osa kokonaisena. Lupailinkin tästä pidempää silloin aiemmin ja niinhän siinä sitten kävi.
Ja noista "juhlista" ei tullut juhlia, muttah kun se jotenkin hajosi käsiin, mutta aina ei voi onnistua.
(yhestä kuvasta puuttuu autotallin katto.. sorii :) ) Ja innostuin tässä osassa vähän stailaamaan simejä (hih), joten älkää järkyttykö :D

Mutta osa 20 tulee tässä:


Mm.. Tuomas?
Lotta käänsi kylkeään ja availi silmiään. Hän tunnusteli oikealla kädellään sängyn toista puolta ja tunsi sen harmikseen tyhjäksi. Tuomas oli lähtenyt töihin vähän aikaa sitten.
Hmph, taas yksi aamu ilman Tuomasta! Lotta ajatteli kyllästyneenä noustessaan istumaan. Ulkona oli hieman sumuista, eikä aurinko tuntunut paistavan. Ja tänään minun piti pitää ne pienet kihlajaisjuhlat. Tai no.. juhlat ja juhlat.
Lotta petasi sängyn ja lähti alakertaan. Hän suunnisti suoraan keittiöön ja alkoi tehdä aamupalaksi munakasta. Sitä hän ei ollut syönyt vähään aikaan.


Olisi kivaa suunnitella taas jokin päivä häitä Tuomaksen kanssa. Emme vieläkään ole saaneet päätettyä ajan kohtaa, mutta ne talvihäät tosiaan kuulostivat melko hyviltä.
Äkkiä ovi kolahti eteisessä. Lotta oli tiputtaa paistinpannun uunin päältä, hän säikähti täysin.
Eihän se voi olla Tuomas? Lotta pohti nopeasti kuullen askelten lähestyvän. Olisipa Tuomas kotona!
"Huomenta Lotta!" Lilja tervehti pirteänä veljensä kihlattua, joka huokaisi. "Mikä nyt?"
"Ei mitään", tämä vastasi ja jatkoi munakkaan valmistusta. "Säikähdin vain niin kovasti, kun ovi yhtäkkiä kolahti kiinni.
"Ai, anteeksi. Ei ollut tarkoitus säikäyttää. Tuomas kävi tuomassa minulle avaimet."
"Ei se mitään. Haluatko munakasta?"
Lilja kohautti olkiaan. "Vaikkapa."


Hän istui pöydän ääreen ja katseli Lotan puuhia nojaten käsivarsiaan pöytää vasten. Tämä paistoi aivan rauhassa munakasta ja jutteli välillä Liljalle Tuomaksesta ja häistä.
"Kyllä sinä vielä totut, Lotta. Tuomas on aina halunnut poliisiksi ja nyt hän vihdoin sai toteuttaa unelmansa", Lilja sanoi heidän syödessä valmista munakasta pöydän ääressä.
"Joo, mutta täällä on aamuisin aina niin yksinäistä ja kun talokin on vielä niin tyhjillään, kun ei ole lapsia. Joskus minua vain ottaa päähän", Lotta selitti ja huokaisi. Hänen ilmeensä muuttui kaihoisaksi ja hieman surulliseksi.


"Älä nyt mököttämään ala! Olette menossa naimisiinkin ties milloin ja hankitte taatusti piakkoin myös lapsia, joten älä ala surkuttelemaan! Kyllä sinäkin alat tekemään jotain töitä ja sitten te olette molemmat hieman kiireisiä", Lilja alkoi paasata, eikä antanut Lotalle puheenvuoroa. "Ja sitten kun teillä on lapsia, joudutte jotenkin hoitamaan heitä, ehkäpä järjestämään heidät päiväkotiin."
Lotta kohautti vain olkiaan. "Niin, olet oikeassa, mutta tällä hetkellä minua vain harmittaa, kun Tuomas ei ole tänään kotona."
"Ai niin, sinähän pidät ne pienet juhlat."
"Eivät ne niin juhlat ole, mutta kuitenkin. Ajattelin, että voisimme sitten illalla lähteä porukalla ulos. Siis sinä, minä ja Petra."


Liljan suu vääntyi hymyyn. "Niin sitä pitää! Unohdetaan kaikki stressi ja lähdetään ulos. Ties vaikka Petra löytäisi itselleen seuraa."
"Häh?" Lotta ihmetteli. Mitä Lilja oikein puhui? "Eikös hänellä ole Felix?"
"No, siis etkö ole kuullut? Felix jätti hänet, hän oli kihloissa", Lilja kertoi madaltaen ääntään. Lotta valahti täysin kalpeaksi ja yllättyneen näköiseksi. "Petra ei ole tainnut kertoa?"
"Ei kyllä ole! Miksi ihmeessä hän ei ole kertonut?"
Lilja kohautti olkiaan. "Ehkä hän ei halunnut huolestuttaa, kun sinulla on ollut paljon mietittävää häiden osalta?"
"Niin, mutta olisi hän silti voinut kertoa! Kuinka se sika, Felix, kehtasi edes tehdä noin? Petra on menettänyt jo Samulin ja nyt Felixinkin. Hän on varmaan täysin romahtanut?"
"Uskoisin niin. Hän kuulosti puhelimessa muutama päivä sitten niin surulliselta, että.. En kuullut hänestä sen jälkeen. Hän ei ole vastannut puheluihini."
Lotta mutristi huuliaan ja katsoi huolissaan Liljaa, joka tökki haarukallaan lautasta. Olihan Petra kunnossa?

***


Myöhemmin iltapäivällä Tuomaksen paiskiessa vielä töitä, Lotta ja Lilja istuivat Lotan ja Tuomaksen keittiössä Aneten, Petran ja Samulin kanssa. Keittiöön oli tuotukin ylimääräinen pöytä ja muutama tuoli lisää.
Tuomaksen vanhemmat eivät olleet paikalla ylitsepääsemättömän esteen takia ja Albertkin oli töissä, joten hänkään ei ollut paikalla. Petra oli Lotan ja Liljan helpotukseksi ilmestynyt oven taakse melko ajoissa, mutta he eivät olleet edes yrittäneet puhua Felixistä tälle, mutta kyllä he myöhemmin ottaisivat asian esille.


Lotta oli pyytänyt Liljaa pitämään Samulia hieman silmällä tai oikeastaan tästä huolta, jottei tämä pääsisi iskemään Petran kimppuun, jos olisi sillä tuulella. Eivät he kyllä olleet jutelleet toisilleen vähään aikaan, joten kaikki paha oli jäänyt sanomatta ja voisi tulla nyt ulos. He olivat tulleet samoihin aikoihin Lotan luo ja olivat vältelleet tiukasti katsekontaktia toisiinsa.
Hän näyttää jokseenkin tutulta, Lilja tuumiskeli katsellen vaivihkaa Samulia Petran, Lotan ja Aneten jutellessa keskenään. Samuli oli ollut melko hiljaa. Hän muistuttaa jotakuta, mutta ketä?


Lilja tarkkaili vielä hetken aikaa Samulia, kunnes tämä nosti katsettaan, jolloin hän käänsi omansa pois. Samulissa oli jotain silmäänpistävää ja hän oli kaikenlisäksi komeakin, mikä sai aikaan ajatuksia Liljan päässä. Niitä hän koetti pitää poissa ja onnistui, melkein.
En saa ajatella tuolla tavalla hänestä! Hänhän tapailee jotakuta jo, eikä häntä varmaan houkuttaisi koittaa onneaan Kirsin sisaren kanssa. Mutta ketä hän oikein muistuttaa?


"Miksi en saisi auttaa? Lotta! Olen äitisi ja haluan auttaa niin paljon kuin pystyn."
Lotta huokaisi ja hymyili. "Saathan sinä auttaa, mutta emme edes tiedä vielä, milloin häät ovat! Joten älä vielä ala stressaamaan."
"Sinä se tässä olet, joka stressaa", Anette huomautti. "Olet ollut kireänä jo muutaman päivän ajan. Sinun pitäisi rentoutua, lähteä vaikka matkalle. Vai mitä, Petra?"
Petra oli ollut täysin ajatuksissaan ja hätkähti kuullessaan nimensä. Samuli käänsi kasvonsa naiseen ja he katsoivat toisiaan hetken ilmeettöminä. Petran sisällä teki pahaa.


"Mm, joo. Lotta, sinun pitäisi ottaa rennommin ja lähteä jonnekin vähäksi aikaa", Petra myöntäili Anettea, joka katsoi tytärtään pieni hymy kasvoillaan.
"Katso nyt, Petrakin on samaa mieltä. Mutta jos et halua lähteä matkalle, jättäisit kaikki häät ja muut stressiä tuovat ajatukset pois mielestäsi. Tuomas voisi vaikka hemmotella sinua jollain tapaa. Viedä vaikka kylpylään."
"Kuulostaa hyvältä", Lotta sanoi iloisesti, "mutta en ole varma kerkeäisikö hän."
"Kyllä veljeni kerkeää. Ei hänelläkään joka päivä töitä ole", Lilja muistutti. "Hänkin tarvitsee välillä rentoutumista."


Lotta nyökkäsi ja Anette alkoi puhua taas innokkaasti häistä. Tämä suunnitteli mielessään hääpukuakin Lotalle, muttei viitsinyt mainita asiasta ääneen. Lotta olisi kuitenkin pyytänyt olemaan puuttumatta asiaan.
"Leivoitko sinä nämä itse?" Anette kysyi vaihtaen yhtäkkiä aihetta pienen hiljaisuuden jälkeen.
"Ainakin yritin", Lotta vastasi. "Sinä toisaalta osaat kokata paremmin."
Anette vain hymähti ja jatkoi taas häistä puhumista. Petra otti esille hääpuvun ja siitäkös vasta Anette riemastui ja alkoi kertomaan ideoitaan pukuun.
Kiitos, Petra, Lotta huokaisi ajatuksissaan ja katsoi ystäväänsä muka vihaisena. Tämä vain irvisti takaisin ja jatkoi Aneten ideoiden kuuntelemista.


Lilja oli jatkanut vaivihkaa Samulin katselemista ja koittanut miettiä, ketä tämä oikein muistutti. He olivat kyllä aiemminkin tavanneet muutaman kerran, mutta eipähän kumpikaan ollut sen enempää toisiinsa kiinnittänyt huomiota.
"Miksi tuijotat minua koko ajan?"
Lilja katsoi suoraan Samulia silmiin. "Mitä?"
"Sinä tuijotat minua koko ajan", tämä sanoi uudestaan.
"Enhän!" Lilja väitti vastaan.
"Kyllähän. Et suoraan, mutta sivusilmällä."
Lilja pyöräytti silmiään. "Eikö olisi saanut?"


"Totta kai saa, mutta älä luule, että otan vilkuilusi huomioon."
"Mitä tarkoitat?"
"En lankea toiseen Puistolan tyttöön ja minulla on jo muutenkin eräs mielessä."
"Olet tyhmä", Lilja mutisi mahdollisimman hiljaa. "Te miehet aina luulette, että jos nainen vähänkin vilkaisee teitä, tämä on kiinnostunut."
Samuli pudisti päätään äänettömänä ja katseli samalla häntä vastapäätä istuvaa vaaleaa naista ja tämän pitkiä, ruskeita hiuksia. Liljassa ja Kirsissä oli kyllä samannäköisyyttä ja kummassakin oli jotain kiehtovaa.
"Etkö sitten muka ole?" Samuli kysyi
"Kiinnostunut vai? En tosiaankaan", Lilja tuhahti. "Minullapa onkin jo mies." Ja vielä toinenkin, mutta siitä ei parane mainita kaikille.
"Sinä ja Kirsi olette sitten kovia valehtelemaan. Sisaresi ei kehtanut myöntää poikaystävälleen edes, että ihastui minuun."
Lotta katsahti pikaisesti Liljaan Petran kanssa ja molempien pöytien ääreen tuli hiljaista. Lilja mulkoili Samulia ja nousi pöydästä.


"Olen yläkerrassa, jos tulee jotain asiaa, Petra ja Lotta", hän sanoi hiljaa kävellen pois keittiöstä. Tuomas käveli aivan arvaamatta keittiöön samalla hetkellä ja tervehti sisartaan, joka ei vastannut mitään.
"Mikäs häntä vaivaa?" Tuomas ihmetteli ääneen. Samuli oli noussut myös pöydästä ja kiiruhti Liljan perään moikaten nopeasti Tuomasta. "Entä Samulia?"
"Heille tuli varmaan jotain riitaa", Petra vastasi Lotan puolesta. Tämä oli hypännyt äkkiä tuolista ylös kuultuaan kihlattunsa äänen. Anettekin nousi ylös.
"Minä taidankin tästä lähteä", hän sanoi Lotalle.


Tämä kääntyi katsomaan äitiään. "Tulen joku päivä katsomaan taas Gabrielia. Missä hän nyt muuten on?"
"Tuulan luona. Hän sanoi, ettei siitä ole vaivaa ja saapahan Vappukin leikkiä serkkunsa kanssa", Anette kertoi. "Mutta minä menen nyt ja jutellaan sitten myöhemmin lisää häistä, kun tulet taas käymään kotona."
"Äiti, minä olen nyt kotona."
"Niin, mutta.. Äh, tiedät mitä tarkoitan."
Lotta nyökkäsi ja saattoi äitinsä ovelle. Tämä lähti hakemaan Gabrielia ja Lotta palasi keittiöön syleilemään Tuomasta, joka oli tullut nopeasti piipahtamaan kotona.


"Ihanaa, että tulit kotiin", Lotta kuiskasi Tuomaksen korvaan. Tämä piteli häntä tiukasti lähellään.
"Tulin vain käymään. Joudun lähtemään kohta takaisin vielä joksikin aikaa", Tuomas sanoi surullisesti ja suuteli kihlattuaan hellästi. Petra, joka katseli heitä sivusta, tunsi olonsa ulkopuoliseksi ja pahaksi. Kaikki muistot Samulista ja Felixistä tulvahtivat samaan aikaan mieleen ja hän poistui olohuoneeseen jättäen kihlaparin kahdestaan.
"No, mitenkäs meni?" Tuomas kysyi.


"Hyvin, mutta siskosi tosiaan taisi saada aikaan jonkinlaisen riidan Samulin kanssa", Lotta vastasi.
"Samuli varmaan sanoi jotain, mistä Lilja ei pitänyt", Tuomas tuumaili itsekseen Lotan pitäen yhä tiukemmin kiinni hänestä. "Hei, mitä sinä nyt?"
Lotta naurahti. "Pidän sinusta vain kiinni. En halua sinun lähtevän! Jäisit kotiin."
"En voi", Tuomas huokaisi. "Mutta tulen kyllä pian kotiin. Joudun menemään vielä vähäksi aikaa töihin ja tulen sitten."
"Hyvä on."


Tuomas suukotti Lottaa poskelle ja kuiskasi tämän korvaan, että hänellä oli yllätys. Lotta alkoi ihmetellä ja koetti udella Tuomakselta tietoja yllätyksestä, mutta tämä ei sanonut sanaakaan. Vain suukotti vielä toisen kerran ja lähti.
En edes ehtinyt kysyä siitä kylpyläjutusta. Kaipa sitä myöhemminkin kerkeää.


"Sinä et vain tajua", Lilja huokaisi jo kyllästyneenä vältellessään Samulin katsetta. He istuivat talon parvekkeella ja heillä oli pieni riita Kirsistä meneillään.
"Et sinäkään", Samuli mutisi. "Et ollut edes paikalla silloin, joten et tiedä faktoja."
"Sori, mutta Kirsi kertoi minulle kaiken silloin ja uskoin häntä ja uskon edelleen. Hän ei valehtele!"
Samuli karaisi kurkkuaan. "Oletko varma?"


Lilja käänsi katseensa pois Samulista ja jäi tuijottamaan vastapäistä vaaleansinistä naapuritaloa. Hänen silmissään välähteli palasia menneisyydestä, palasia Kirsin monista kerroista, kun tämä oli valehdellut hänelle.
Hän valehteli minulle paljon ja petti monesti luottamukseni. Hän pelehti poikaystävieni kanssa ja valehteli sitten päin naamaa, Lilja muisteli. Mutta hän muuttui ja lopetti valehtelemisen ennen lukioon menemistä. Hän jätti poikaystäväni rauhaan ja oli rehellinen. Hän ei taatustikaan ole palannut entiseen, ei. Samuli on väärässä! Sisareni ei valehtele.
"No, oletko varma?"


Lilja ei kääntynyt katsomaan Samulia, eikä vastannut. Hänen ei tarvinnut.
"Sinä olet epävarma, etkö olekin? Myönnä nyt", Samuli koetti saada Liljan puhumaan.
"Hmph, sinä et tunne sisartani yhtä hyvin kuin minä. Minä tunnen hänet viimeistä piirtoa myöten ja tietäisin, jos hän valehtelisi", Lilja sanoi hyvin varmana. Hän katsoi taas Samulia ja tajusi ketä tämä muistutti.
"Kai minun pitää sitten uskoa sinua", Samuli tuhahti ja nojautui selkänojaa vasten päästäen itsensä täysin veltoksi.
"Samuli? Tunnetko sinä ketään Peteriä täältä Saukkomäestä?"
"Mm, isäni. Kuinka niin?"
Liljaa kylmäsi. Ei kai Peter ollut Samulin isä?
"Oletko sinäkin Leppänen?"
"Joo. Miksi kysyt?"
"Minä.. tuota.. tapailen häntä."
Samulin keho jäykistyi äkkiseltään ja hänen silmänsä suurenivat ihmetyksestä. Hän ei saanut sanaa suustaan, vaan tuijotti Liljaa sanattomana.


Alakerrassa Lotta oli ottanut Felixin esille ja kysynyt suoraan Petralta, oliko mies todellakin jättänyt tämän. Petra oli kertonut totuuden ystävälleen ja valittanut huonoa onneaan miesten kanssa.
"Se oli vähän Felixinkin syytä, että jätin Samulin. Hän vaikutti tunteisiini viimeisenä pisarana", Petra kertoi. Hän oli muuttunut alakuloiseksi, kun asiasta oli alettu puhumaan.
"Sinä kaipaat Samulia, vai?" Lotta kysyi, vaikka hyvin tiesi vastauksen.


"Joo, olet oikeassa. Tajuan nyt, että rakastin häntä tosi paljon ja rakastan vieläkin jonkin verran", Petra vastasi mutisten. "No, oikeastaan se oli omaa tyhmyyttäni, kun luovuin hänestä ja nyt hänellä on joku nainen kiikarissaan tai jo vierellään."
"Hei, lähdetään jokin ilta baariin metsästämään sinulle uutta miestä. Unohdat Samulin ja näytät meille kaikille, että olet vahva, etkä jää murehtimaan Samulia ja Felixiä. Vai mitä?"
Petra nyökkäsi huomaamattomasti ja halasi Lottaa. "Olet oikeassa. Minun ei kannata jäädä voivottelemaan Samulin tai Felixin perään."


"Sinä? Sinäkö se olet? Isä mainitsi jotain jostain naisesta, mutten olisi koskaan arvannut, että se olisit sinä!" Samuli huusi ihmetykseltään. Hän oli lievästi järkyttynyt ja vihainen.
"Niin, minä, etkä taida oikein pitää asiasta?"
"No en todellakaan! Sinä olet sellainen, jota en todellakaan haluaisi isäni naiseksi, enkä pitäisi sinusta todellakaan äitipuolenani. Olet minua nuorempi!"
Lilja nousi ylös kädet puuskassa ja hänen tuulensa alkoi kääntyä huonoksi. "Emme ole niin tosissamme, Samuli. Enkä minä ole avioliittoihmisiä."


"Voit muuttaa mielesi!" Samuli sanoi ja hänkin nousi pystyyn ja piti katseensa Liljassa, joka kääntyi häneen päin. "Minä en halua, että tapailet isääni."
"Miksi?" Lilja kysyi. "Perustele?"
"Siksi."
"Oletko kenties mustasukkainen minusta? Voi pientä Samuli raukkaa."
"Minä en ole mustasukkainen. Sinä itse vain etsit helppoa miestä, joka voisi elättää sinut, koska et itse saa tarpeeksi rahaa. Tai sitten mielessäsi on vielä jotain pahempaa."
"Jospa pitäisit sen pienen turpani nyt kiinni ja antaisit minun puhua?"
"En jaksa kuunnella aina noita valheita teidän suustanne! Ette koskaan opi puhumaan totta."
Liljaa suututti pahemman kerran. Hän ei jaksanut kuunnella mokomaa puhetta, joten hän löi Samulia tälle hyvinkin tutulla tavalla ja jätti tämän yksin parvekkeelle. Samulia hymyilytti, kummatkin sisaruksista olivat samanlaisia.
Kumpikin ovat sellaisia pippurisia äkäpusseja, jotka käskevät pitää suun kiinni ja lyövät sitten heti perään. En muistanutkaan, että se sattui noin paljon.

***


Päivä oli yhdessä hujauksessa kääntynyt illaksi. Tuomas oli tullut kotiin ennen hämärän saapumista, mutta lähtenyt melkein saman tien Samulin luo. Lotta ei ollut sen kummempia sanonut kihlattunsa lähtemiseen, vaikka hänen oli tehnyt mieli estää. Milloin he ehtisivät viettää aikaa kahdestaankin ilman häiden suunnittelemista? Lotan onneksi Petra ja Lilja olivat vielä hänen seuranaan.


"Minä sain idean!" Lilja huudahti yhtäkkiä hiljaisen hetken jälkeen. Lotta ja Petra heräsivät omista ajatuksistaan ja katsoivat Liljaa.
"No, millaisen?" Petra kysyi.
"Lähdetään ulos", Lilja sanoi hymyillen. "Eihän meillä mitään muutakaan tekemistä ole ja ties milloin Tuomas tulee Samulin luota takaisin kotiin Lotan luo."
"Olet kyllä oikeassa", Lotta myönsi ja alkoi hymyillä. "Lähdetään vain, kyllä minulle sopii."


"Petra, lähdetkö sinä?" Lilja tiedusteli kääntäessään katseensa kokonaan tähän.
"Ilman muuta. Haluankin saada jotain muuta ajateltavaa kuin.. hmm."
Lilja ymmärsi, mitä Petra yritti sanoa ja nyökkäsi. "Hei, käykö, jos Minnakin tulisi mukaan? Lupailin hänelle, että hän voisimme jonakin iltana lähteä yhdessä baasiin."
"Totta kai se käy", Lotta ja Petra vastasivat yhtä aikaa, "mutta entä Kristian ja Henrik?" Lotta vielä lisäsi.


"Luulen, että äiti ja isä voisivat ottaa heidät täksi illaksi ja yöksi hoitoon. Mutta minä lähden nyt kotiin ja soitan sitten, kun olemme valmiit lähtemään. Tavattaisiinko täällä?"
"Joo, käy minulle", Petra sanoi ja nousi ylös. "Minäkin lähden nyt. Nähdään myöhemmin, Lotta, Lilja."
Petra ja Lilja halasivat hyvästiksi Lottaa ja lähtivät sitten. Toinen naapuritaloon ja toinen pikaisesti kävellen hieman kauemmas. Lotta istui yksin olohuoneessa ja huokaisi.

***


Liljan saavuttua kotiin hän oli heti soittanut vanhemmilleen, jotka olivat ilomielin suostuneet ottamaan Henrikin ja Kristianin yöksi. Soiton jälkeen Lilja oli hakenut huoneestaan meikkipussinsa ja kipaissut alakerran vessaan. Minna ei suinkaan ihmetellyt Liljan puuhia. Hän arveli, että tämä oli menossa tapaamaan jotakuta miestä, ehkä Peteriä.
"Lilja?" Minna huhuili vessan oven takana.
"Tule sisään vain."
Minna avasi oven ja astui sisään. Hän oli avaamassa suutaan, muttei pystynyt nähtyään Liljan.
"Mitä sinä olet tehnyt?"


"Näytänkö noin kamalalta?" Lilja kysyi ja esitti loukkaantunutta. "Ajattelin, että muutos voisi piristää."
"Vai niin. Et sinä kyllä kamalalta näytä, päinvastoin, olet todella kaunis", Minna kehui yrittäen hymyillä.
"Kiitos ja nyt on sitten sinun vuorosi."
"Minun?"


"Niin. Haluan stailata sinut."
"Miksi?" Minna uteli epävarmana. Tämä ei taatusti tiedä hyvää.
"Koska menemme ulos tänään", Lilja vastasi totuudenmukaisesti ja käänsi Minnan peiliin päin. "Kas näin. Mitäs minä sinulle keksisin?"
Minna huokaisi. "Älä tee mitään kauhean isoa muutosta, jooko?"
"En, en", Lilja naurahti salaperäisesti ja ryhtyi työhön.


Muutamia kymmeniä minuutteja myöhemmin Lilja oli valmis ja käski Minnan avata vihdoin ja viimein silmät. Tämä avasi ja katseli peilistä naista, jota hän ei ollut tunnistaa omaksi kuvakseen.
"Mitä pidät?" Lilja kysyi tyytyväisenä lopputulokseensa.
Minna kohautti olkiaan. "Teit kyllä hyvää työtä. En ollut tunnistaa itseäni."
"Et kuitenkaan taida pitää muutoksesta?" Lilja mutisi.
"Kyllä minä pidän. Hiukset ovat ihanat, mutten ole tottunut tällaiseen meikkiin, vaikka tämä näyttääkin ihan hyvältä."


"Minä vähän innostuin ja tein sinulle melko samanlaisen meikin kuin itselleni. Mutta voit toki pestä sen pois, jos haluat ja teen sinulle sitten hieman hillitymmän."
Minna pudisti päätään. "Ei, minä pidän tämän. Näytän niin erilaiselta, jokseenkin raikkaammalta." Hän kääntyi Liljaan päin. "Minne kaksoset muuten menevät?"
"Vanhemmilleni. He hakevat lapset piakkoin, mutta ennen sitä kerkeämme katsella sinulle jotain muuta päälle pantavaa. Tule."
Lilja raahasi Minnan yläkertaan ja he kolusivat läpi molempien vaatekaapit, kunnes löysivät kummallekin vaatteet.


Liljan vanhemmat eivät vielä olleet tulleet hakemaan Kristiania ja Henrikiä, joten Lilja ja Minna joutuivat odottamaan vielä hetken aikaa. He seisoskelivat eteisessä kaikessa rauhassa jutellen.
"Me menemme siis ensin Lotan luo ja sieltä sitten autolla Stadiin?" Minna kysyi varmistellen asiaa.
"Taksilla. Tuomas otti auton, kun lähti Samulin luo, enkä ole varma, onko hän palannut", Lilja vastasi. "Minna, muista sitten katsella miehiä ja iske kyntesi kiinni, jos näet jonkun sellaisen, joka kiinnostaa."


Minna katseli lattiaa, eikä pukahtanutkaan. Hän ei ollut odottanut yhtäkkistä lähtemistä Stadiin ja vieläpä miehen etsintään.
"Hei, ei se noin kauheaa ole", Lilja naurahti ja Minnakin alkoi hymyillä. "Eihän sinun toisaalta ole pakko katsella ketään, jos et halua."
"Haluan minä."
"Mutta?"
"Ei mitään."
Lilja katsoi mietteliäänä Minnaa ja ymmärsi, että tämä kärsi epävarmuudesta, vaikkei tämä itse sitä halunnut myöntääkään.


"Minna, luota vain itseesi."
"Mitä?" Minna ihmetteli Liljan sanoja.
"Huomaan kyllä, että olet epävarma, mutta älä huoli, saat sieltä taatusti jonkun napattua, olen varma", Lilja yritti rohkaista kuullessaan auton ääniä talon pihalta. "Äiti ja isä varmaan tulivat."
Ja kyllähän ne Liljan vanhemmat olivat. Minna haki Ritvan kanssa yläkerrasta pojat ja näiden repun, jossa oli vaatteita ja leluja. Ritva ja Joonatan sopivat Liljan kanssa tuovansa pojat takaisin seuraavana päivänä yhden aikoihin.

***


Tutun keltainen taksi pysäköi erään Stadin yökerhon eteen. Lotta, Lilja, Petra ja Minna nousivat taksin kyydistä maksettuaan kuskille ja lähtivät sisälle. Nelikko oli vähän aikaa sitten lähtenyt eräästä toisesta baarissa, jossa Minnalla oli melkein käynyt tuuri.
"Se mies oli kyllä komea", Lilja voivotteli ääneen baarin sisällä.
"Niin, mutta naimisissa", Minna mutisi pettyneenä. "Petra tosin taisi löytää seuraa."
Petra kohautti olkiaan pienesti hymyillen. Hän oli kyllä pikaisesti tutustunut erääseen kiinnostavaan mieheen, mutta juttutuokio oli käynyt lyhyeksi, kun tämä oli joutunut lähtemään. Petra ei ollut edes ehtinyt kysyä tämän numeroa, mikä harmitti.


Naiset menivät istumaan baaritiskiä lähellä olevaan yksityisempään tilaan, jossa he saivat rauhassa jutella ja katsella baaritiskillä norkoilevia miehiä. Lilja tunsi paikan omistajan ja oli myöskin hyvissä väleissä yhden baarimikon kanssa, joka olikin tänään töissä.
"Hän on tuttusi?" Lotta kysyi Liljalta hiljemmalla äänellä ja osoitti varovaisesti baaritiskillä työskentelevää vaaleanruskeahiuksista miestä.
"Joo. Tutustuimme viime vuonna ja hän on aina välillä tarjonnut minulle juomia omaan piikkiinsä tai ilmaiseksi, jos hänen pomonsa on sattunut olemaan paikalla", Lilja kertoi. "Hänen pomonsakin minä tunnen ja voin sanoa, että tämä on oikea herrasmies."
"Oletko tehnyt lähempääkin tuttavuutta?" Petra uteli vihjaillen.


Lilja pudisti päätään. "En baarin omistajan kanssa, mutta baarimikon, Aatoksen, kanssa kyllä."
Olisi pitänyt arvata, Minna ajatteli pysyen edelleenkin hiljaa ja katsellen yhtä baaritiskillä seisoskelevaa miestä.
"Mitä sinä katsot?" Lilja uteli ja käänsi katseensa mieheen, jota hänen lastenhoitajaystävänsä katseli. Mies poistui kuitenkin tiskiltä, eikä Lilja ehtinyt nähtä tätä kunnolla. "Mene nyt."


"Mitä?" Minna ihmetteli.
"Mene hänen peräänsä. Katselit häntä!" Lilja hoputti. "Mene jo!"
"Ei, en minä -"
"Minna, mene nyt vain", Lottakin kehotti hymyillen. "Ei kannata haaskata tilaisuutta, vai mitä?"
Pienen hetken jälkeen Minna nousi seisomaan ja lähti miehen perään. Lilja hymyili itsekseen ja toivotti mielessään ystävälle onnea.
Tuolla hän on, Minna ajatteli nähtyään miehen istumassa pöydän ääressä.


Ei kai tässä auta muu kuin mennä vain rohkeasti hänen luokseen.
Minna lähti hitain ja varmin askelin kävelemään kohti pöytää ja katseli ympärilleen. Kukaan ei kiinnittänyt häneen mitenkään erityisesti huomiota, mikä tuntui hänestä helpottavalta.


Pöydän kohdalla mies käänsi katseensa Minnaan, joka pysähtyi ja hymyili miehelle. Mies katsoi Minnaa päästä varpaisiin ja nosti lasin taas huulilleen.
"Mahtaisinkohan voida istua seuraan?" Minna kysyi ja koetti pysyä rauhallisena. Hänen sydämensä hakkasi samalla tavalla, kuin silloin, kun hän oli teininä pyytänyt ihastustaan ulos ja saanut pakit.
"Anteeksi?" mies sanoi. "Haluaisitte istua seuraan? Katsopas ensin tätä."
Mies nosti vasenta kättään ylemmäs ja Minna näki nimettömässä kultaisen sormuksen ja tajusi miehen olevan naimisissa, vähintäänkin kihloissa.


"Anteeksi, en huomannut", Minna mutisi. "Jospa jätän teidät odottamaan vaimoanne tai kihlattuanne."
Hän hipsi pois miehen luota päätään pudistellen ja itseään kiroten. Hänen olisi pitänyt huomata sormus, olihan käsi levännyt pöydällä.
Taas kävi samoin, kuten edellisessäkin paikassa! Taidan olla kirottu.
Minna palasi takaisin baaritiskiä vastapäätä oleville sohville ja löysi sieltä Petran istumassa yksin. Liljaa ja Lottaa ei näkynyt.


"Missä Lilja ja Lotta ovat?"
"Lotalla on huono olo, he menivät vessaan", Petra vastasi katsellen uteliaana Minnaa. "No, miksi palasit jo nyt?"
"Miehellä on sormus vasemmassa nimettömässään", Minna kertoi lyhyesti surkeana.
"Ai, sama tapaus kuin viimeksikin?"
"Juu, ikävä kyllä."
Petra pudisteli päätään hitaasti ja huokaisi. "Meillä on aika huono tuuri."


"Luuletko niin?" Minna kysyi katsellessaan ympärilleen.
"Joo. Minun miesystäväni olikin kihloissa jo toisen kanssa ja sinunkin eteesi osuvat kaikki varatut", Petra mumisi. "Mutta ei minulla toisaalta mikään kiire ole saada uutta miestä. Minna, oliko sinulla ketään ennen kuin aloit lastenhoitajaksi Liljalle?"
"Ei, olin juuri hieman ennen sitä eronnut. Olime olleet yhdessä monta vuotta ja sitten kaikki kariutui, kun hän löysi uuden naisen", Minna kertoi. Hän oli jo melkein unohtanut koko miehen ja nyt tämä taas palasi hänen mieleensä. "Hei, Lotta on tuolla, menen hänen luokseen."
Petra nyökkäsi ja jäi yksin istuskelemaan mustalle nahkasohvalle Minnan lähdettyä Lotan luo. Petra vilkuili baaritiskin takana seisoskelevaa baarimikkoa, joka oli juuri se Liljan tuttu.
Lilja tuskin pahastuu, jos vähän flirttailen Aatokselle, Petra ajatteli. Hänellä on niitä miehiä muutenkin.


Lotta ei näyttänyt olevan täysin kunnossa. Hän oli kalpea, hänen olonsa oli hieman hutera ja nainen oli käynyt oksentamassakin vessassa.
"Sinä näytät", Minna aloitti miettien sanavalintaansa, "kauhealta. Oletko kunnossa?"
"En oikeastaan. Heikottaa, oksettaa ja minulla on kylmä", Lotta vastasi. Hän piti kädellään läheisestä kaiteesta kiinni.
"Olet varmaan kipeä. Menisit kotiin lepäämään", Minna ehdotti ystävällisesti. "Suoraan petiin ja pistät miehesi tekemään sinulle jotain lämmintä."


"Lilja oli samaa mieltä ja soitti äsken taksin minulle. Sen pitäisi olla kohta täällä. Hei, saitko iskettyä sen miehen?"
Minna pudisti päätään. "Valitettavasti en. Se mies on jo varattu."
"Harmi, mutta ainahan niitä miehiä löytyy, joten älä ihmeessä luovuta."
"Okei."
Minna saattoi Lotan ovelle ja odotti tämän kanssa taksia, kunnes se ilmaantui tienvarteen ja Lotta pääsi lähtemään kotiin. Minna palasi takaisin sisälle ja suunnisti baaritiskille, mistä hän löysi Liljan juttelemasta Aatoksen kanssa.


"Lotta lähti kotiin?"
"Niin lähti. Hän vaikutti olevan melko huonossa kunnossa", Minna sanoi.
"Joo, hän on tullut kipeäksi. Toivottavasti paranee pian, että pääsisi taas suunnittelemaan häitä kunnolla", Lilja toivoi. "No, miten sen miehen kanssa kävi?"
"Ei mitenkään. Hänellä on sormus", Minna vastasi jo kolmannetta kertaa.
"Taasko varattu mies? Minna, katsele vapaita, älä varattuja."
"Mistä olisin voinut tietää, että hän on varattu?"
"Sormuksesta. Vai etkö huomannut sitä?"
Minna punastui ja käänsi katseensa pois Liljasta.
"Siis et."


"Olisiko minun muka pitänyt etsiä sitä sormusta kuin katsella hänen komeita kasvojaan?" Minna kysyi huokaisten.
"Ei tietenkään", Lilja sanoi hymyillen. Hän käänsi katseensa Aatokseen. "Laittaisitko kaksi drinkkiä? Laita ihan mitä haluat."
"Hyvä on, Lilja-neiti", Aatos myöntyi ja teki nopeaan pari drinkkiä. "Olkaas hyvä, neidit."
"Kiitos, Aatos."
Petrakin liittyi seuraan hetken päästä ja kyseli, missä Lotta mahtoi olla. Lilja ja Minna kertoivat, että tämä oli joutunut lähtemään kotiin huonon olon takia.
"Eipä hän olekaan ollut pitkään aikaan kipeänä", Petra totesi ottaessaan oman drinkkilasin käteensä. "Toivottavasti hän paranee."
Minna oli kääntymässä katsomaan Petraa, kun tunsi käden olkapäällään. Hän kääntyi ympäri ja näki sen samaisen miehen, jonka perään hän oli mennyt.


"Kunpa et olisi tullut lirkuttelemaan luokseni, nainen", mies sanoi epämiellyttävällä äänen sävyllä. Minna kääntyi poispäin ja koetti olla kuuntelematta. "Vaimoni olikin juuri tullut sisään ja näki sinut ja hän suuttui, koska luuli, että minulla on jotain peliä kanssasi."
Minna ei vastannut mitään miehen puheeseen, vaikka tämä selvästi odotti hänen sanovan jotakin.
"Etkö pyydä anteeksi?" mies kysyi. "Sinun sietäisi!"


"Miksi minun pitäisi?"
"Jos vaimoni jättää minut, se on sinun syytäsi! Hän on vieläpä raskaana, mikä pahentaa tilannetta."
"Tuskinpa hän jättää sinut", Minna tuhahti. Mies alkoi käydä hänen hermoilleen. "Menisit nyt kotiin ja selittäisit vaimollesi."
"Hän ei kuuntele! Hän aina vetää omat johtopäätöksensä ja on todellakin sinun syytäsi, jos hän jättää minut."
Kumma heppu. Miksi ihmeessä hän tulee syyttämään Minnaa? Lilja mietti ja alkoi itsekin pikkuhiljaa ärsyyntyä.
"Kuules nyt! Minä en jaksa kuunnella noita sinun tarpeettomia syytöksiäsi, joten voisitko nyt vain poistua?" Minna alkoi suuttua. Liljakaan ei ollut nähnyt häntä suuttuneena ikinä.
"Neiti voisi kylläkin pitää pienen suunsa kiinni ja kuunnella, mitä minulla on vielä -"
Minna sai nyt tarpeekseen ja tarttyi drinkkilasiinsa ja heitti juomansa suoraan miehen päälle. Tämä pyyhki kasvojansa käsillään ja katsoi vihaisesti Minnaa.


"Voisitko nyt häipyä?" Minna kysyi uudestaan. Mies mulkaisi häntä pahasti ja poistui. Minna istui alas ja pyysi Aatokselta uuden drinkin.
"Aatos, pistä minun piikkiin", Lilja sanoi ja baarimikko nyökkäsi.
"Ei, voin maksaa itse", Minna vastusteli.
"Et voi. Anna minun vain maksaa, jooko? Ja koita sinä rauhoittua."
"Hyvä on."


Se mies oli kyllä oikea törkimys, vaikka ymmärränkin hänen pelkonsa. Ja Minna menetti hermonsa ja kaatoi vielä juomansa miehen päälle, Lilja päivitteli mielessään Aatoksen antaessa uuden drinkin Minnalle, joka nosti lasin suoraan huulilleen. En tiennytkään, että sinussa on tuollainenkin puoli.

***


Lauantaiaamuna moni nukkuisi pitkään, mutta Samuli ei ollut saanut unta ja hän oli noussut jo puoli kuudelta pystyyn. Hänen mieltään oli vaivannut koko eilisen päivän ja yön Liljan suhde hänen omaan isäänsä, mistä hän ei pitänyt. Vaikka Samuli ei tuntenutkaan Liljaa kauhean hyvin, suhde oli hänen mielensä vastainen.
Isällä on kyllä oikeus olla kenen kanssa tahansa, mutta miksi hän tapailee juuri Liljaa? Olemmeko isän kanssa vain sellaisia, että lankeamme niihin kahteen siskokseen?


Ei minun varmaankan kannata edes puhua isän kanssa. Hän vain sanoisi, etteivät hänen asiansa kuulu minulle, mikä on kyllä oikeastaan totta. Mutta en halua, että Liljasta tulee äitipuoleni, vaikka hän väittikin, ettei halua naimisiin.
Samalla hetkellä ovikello soi ja Samuli nousi vaivalloisesti sohvalta ylös ja käveli hitaasti ovelle. Hän mietti, kuka mahtoi soitella ovikelloa jo yhdeksän aikaan aamulla.
"Huomenta."


"Irene? Mitä sinä täällä tähän aikaan?" Samuli ihmetteli ja halasi naista.
"Tuli ikävä", Irene vastasi hymyillen. Hän suukotti Samulia ja huomasi tämän hieman surulliset kasvot. "Onko kaikki hyvin?"
"Joo, ellei oteta huomioon sitä, että ystäväni sisko tapailee isääni."
Irene katsoi kummissaan Samulia ja tämä alkoi selittää paremmin heidän mennessä olohuoneeseen istuskelemaan.
"Siis se Lilja on ystäväsi ja sisko ja tämän Liljan sisko siis petti kanssasi poikaystäväänsä yliopistossa?" Irene kertasi ääneen Samulin kerrottua kaiken tarpeellisen.


"Niin."
"Onko se niin kauheaa, että isäsi tapailee Liljaa?"
"On! Lilja on minua vuoden nuorempi ja heillä on mukavasti ikäeroakin, enkä halua uskoa, että me molemmat olisimme jossain vaiheessa olleet Puistolan sisarusten perään! Enkä halua Liljasta äitipuoltani."
Irene veti Samulin halaukseen. "Antaisit asioiden olla ja katsot sitten, mitä tapahtuu. Minä olen sitä mieltä, että isäsi ei mene naimisiin Liljan kanssa. Isäsi kyllä taatusti pian tajuaa irrottautua tästä naisesta."
"Luuletko niin?"
"Luulen ja toivon, että olen oikeassa, koska toivon, ettet huolehtisi tästä asiasta niin paljon. Anna isäsi tehdä mitä tekee. Jos Lilja kerta ei halua naimisiin, kuten sanoit, mutta isäsi voisi haluta, heidän tiensä saavat erkaantua. Ja tiesitkö, Lilja voi kyllästyä häneen alta aikayksikön."


"Kiitos, Irene", Samuli kuiskasi naisen korvaan. "Osaat ottaa asioista kaikki puolet ja vaihtoehdot esiin."
"Ajattelen aina kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja ja haluan, että unohdat nyt isäsi ja Liljan ja keskityt johonkin muuhun", Irene sanoi hymyillen.
"Mihin?" Samuli kysyi uteliaana.
"Vaikka minuun."


Samuli naurahti ääneen ja suuteli Ireneä. Tämä nautti hänen läheisyydestään paljon ja itse asiassa oli rakastunut. Irene oli varma tunteistaan.
Emme ole tunteneet niin kauaa, mutta olen varma, että Samulin kanssa voisi onnistaakin. Voisimme mennä naimisiin ja hankkia lapsia, Irene haaveili Samulin suudellessa häntä hellästi.
"Hei, lähdettäisiinkö puistoon?" Samuli ehdotti yhtäkkiä ja Irene yllättyi.
"Puistoon?"
"Niin. Sinähän tykkäät käydä siellä."
"Olet oikeassa. Mennään!"

***


Vihreässä omakotitalossa lähellä keskustaa ei poettu krapulaa baari-illan jälkeen. Jotain pientä päänsärkyä oli Minnalla ollut, mutta Lilja oli selvinnyt ilman sitä. Toisaalta Minna olikin napsinut Aatoksen tekemiä drinkkejä vähän enemmän koko drinkin kaatamis episoden jälkeen, mistä Lilja oli alkanut illan aikana olla huolissaan.


Minna joi sitten "vähän" eilen iltana. Mahtaakohan hän olla kunnossa? Hän varmaan nukkuu vielä.
Lilja nousi pystyyn ja hyppäsi saman tien kylpyyn. Hän puki kylvyn jälkeen vaatteet päälleen, pesi hampaansa, harjasi hiuksensa ja kiiruhti alakertaan. Hän huomasi, että keittiöstä kuului ääniä. Minna taisi sittenkin olla jo hereillä.


"Huomenta, Lilja", Minna tervehti iloisena Liljaa, joka haki itselleen muroja ja istahti pöytään lastenhoitajan seuraksi. "Näytät väsyneeltä."
"Sinä taasen näytät liiankin pirteältä", Lilja tokaisi. "Miten oikein pystyt siihen? Sinähän joit niitä drinkkejä eilen ties kuinka monta. Taisit oksentaakin aamuyöstä?"
"Ei, en oksentanut. Päätä vain särkee hieman", Minna korjasi. "Näit varmaan unta."
"Varmaan. Se mies kyllä oli eilen törkeä sinua kohtaan. Hermosi taisivat mennä?"
"Joo, niin menivät. En vain kestänyt kuunnella sitä puhetta. Et tainnut odottaa minulta sellaista käytöstä?"


Lilja pudisti päätään. "En niin. Se oli uusi puoli sinusta. Mutta en tajua, miten olet noin pirteä."
"Jos satuit illan aikana huomaamaan, en pyytänyt loppujenlopuksi kovinkaan montaa drinkkiä. Suurin osa drinkeistä oli pelkkää mehua tai alkoholittomia drinkkejä", Minna selitti ja Lilja katsoi häntä hölmistyneenä.
"Mutta et sanonut Aatokselle missään välissä, että haluaisit alkoholittomia!"
"En niin. Hän tarjosi yhdessä vaiheessa yhden alkoholittoman ja sanoin hänelle, että se oli hyvää ja pyysin häntä laittamaan lisää. Päätin siis, etten juo itseäni aivan penkin alle."


"Aijaa. Ihmettelinkin, että miten ihmeessä olet noin hyvässä kunnossa."
Minna hymyili ja vaihtoi aihetta. "Sinä olit loppuillasta hieman surullinen. Miksi ihmeessä? Onko joku rakastajistasi jättänyt?"
"Ei nyt sentään", Lilja vastasi, "mutta suhde Peteriin vaivaa minua."
"Miksi?"
"Samuli, joka on veljeni ystävä, on hänen poikansa ja kerroin Samulille, että tapaile hänen isäänsä, mistä hän ei oikein pitänyt. Hän suuttui."
"Suuttui?"
"Hän ei halua minua äitipuolekseen", Lilja selitti lyhyesti ja söi lisää muroja lautaseltaan. "Sanoin kyllä, etten ole sellaista tyyppiä, joka menee naimisiin, mutta eipähän tuo kuunellut."


"Samuli ei tiedä, että tapailet muitakin miehiä?" Minna kysyi ja Lilja pudisti päätään. "No, eipä ainakaan kantele isällesi."
"Ei, mutta minua jäi vaivaamaan koko asia. Jospa Samuli puhuu isälleen järkeä liikaakiin ja Peter ei enää halua tavata! Peter on parasta, mitä minulla on!"
Minna huokaisi. "Lilja, sinulla on se Artokin ja varmaan löytyy vielä muitakin, joten miksi yhden miehen menetys haittaisi?"
Lilja ei kerennyt vastata, kun ovikello jo soi. Hän nousi pöydästä jättäen murokulhonsa pöydälle ja kiiruhti ovelle avaamaan.


"Peter!"
"Hei, kaunokainen", Peter tervehti Liljaa ja kaappasi tämän intohimoiseen suudelmaan. "Kai muistat, että minun piti tulla tänään käymään?"
"En", Lilja tunnusti irrottautuen Peterin otteesta.
"Mikäs nyt kisumirriäni vaivaa?"
"Älä kutsu minua tuolla nimellä!"


Peter katsoi kysyvänä Liljaa. "Mikä sinua vaivaa?"
"Meidän pitää jutella. Nyt heti."
"Mistä?"
"Meistä ja pojastasi."
Peter nyökkäsi ja he menivät olohuoneeseen. Minna istuskeli vieläkin keittiössä syöden murojaan koettaen olla välittämättä Liljasta ja Peteristä.
Kumminkin ovat toistensa kimpussa.


Lilja istui keltaiselle nahkasohvalle ja mietti, miten alottaisi puhumaan. Hän tiesi, että heidän olisi pakko puhua, muuten hän ei saisi rauhaa.
"Halusit puhua meistä ja pojastani?"
"Aivan, Peter."
"Miten Samuli liittyy meihin?"
"No, kun hän sai tietää eilen Lotan ja Tuomaksen luona, että me tapailemme ja hän ei pitänyt kuulemastaan."


"Entä sitten?" Peter kysyi.
"Poikasi huusi minulle ja sanoi, että meidän pitäisi lopettaa tapailu. Hän ei halua, että tapailen sinua", Lilja kertoi. "Hän myöskin syytti minua siitä, että olen kanssasi vain, koska en itse ansaitse paljonkaan rahaa ja haluaisin vain elää sinun rahoillasi, jottei minun tarvitsisi käydä töissä. Tai jotain tuollaista poikasi sepitti."
Peterin ilme muuttui pettyneeksi. "Poikani ei sitten ymmärrä. Luulin, että hän ilahtuisi, kun kuulisi, että minulla on uusi nainen. Hänen äitinsä kuoleman jälkeen minulla ei ole oikein ollut vakituista suhdetta, mutta ajattelin, että tästä tulisi jotain. Tästä meidän jutustamme, mutta poikani onkin sitä vastaan."


Vakituinen suhde? Eikä! Peter luulee, että haluan vakituisen suhteen. Ei.. Satutan häntä kauheasti, jos jätän hänet tai jos hän kuulee, että minulla on muitakin miehiä, Lilja kirosi mielessään. Minähän en vakinaista suhdetta halua! Mutten halua satuttaa Peteriäkään.
"En usko, että hän tottuu ajatkseen siitä, että olisimme yhdessä", Lilja sanoi hiljaisella äänellä, mutta Peter näytti olevan erimieltä.
"Kisumirri, kyllä hän tottuu. Hän on vain järkyttynyt. Ja sitten kun hän on tottunut, kosin sinua ja menemme naimisiin ja hankimme pari lasta."
Lilja katsoi Peteriä säikähtäneenä ja kävi mielessään kaikki mahdolliset kirosanat ja tiukat mielipiteensä vakituisista suhteista läpi. Hän ei moiseen suostuisi!
"Minä vain pelleilin", Peter nauroi ja otti Liljan syliinsä. "Ei meidän tarvitse kiirehtiä. Voimme odottaa niin kauan kuin haluat, mutta tiedäthän, että haluan sinut jossain vaiheessa viedä vihille?"


"En tiennyt", Lilja vastasi nyrpeänä. "Peter, en tiedä olisiko se hyvä idea."
"Älä nyt höpsi, kisu. Se on paras idea! Usko pois."
En takuulla usko!
Peter suuteli Liljaa intohimoisesti uudestaan ja Minna tarkkaili tilannetta keittiöstä käsin. Tämä huokaisi hiljaa ääneen ja toivoi, että Lilja saisi järkeä päähänsä ja suostuisi ottamaan Peterin ainoaksi miehekseen jossain vaiheessa. Mutta tämä arveli, ettei niin tulisi koskaan käymään.

***


Muutama tunti myöhemmin Peter oli jo lähtenyt ja Lilja oli yksin kotona. Minna oli lähtenyt kauppaan ostoksille ja lapsetkin olivat vielä isovanhempiensa luona. Talossa oli hiljaista.
Miksi Peter edes haaveilee naimisiin menosta kanssani? En halua moista! Lilja ajatteli vihaisena vessassa pestessään kasvojaan. Hän saisi ottaa minunkin mielipiteeni huomioon ennen kuin alkaa edes ajatella moista!
Lilja katsoi peilistä itseään ja näki naisen, joka oli saanut itsensä pieneen ansaan. Jos Peter tosiaan kosisi häntä, mitä hän sanoisi? Sanoisiko hän, ettei rakastanut tätä? Paljastaisiko koko totuuden muista miehistä? Mitä hän sanoisi? Hän taatusti valehtelisi.

***


Petra oli selvinnyt baari-illasta hyvin. Hän ei ottanut muutaman drinkin ja siihen se oli sitten jäänyt. Loppu-aika oli mennyt uutta miestä etsiskellessä ja kyllähän hän oli pari komeaa löytänytkin, mutta kukaan heistä ei ollut sytyttänyt kunnolla.
Näin kauniina alkusyksyn aamuna Petra oli päättänyt lähteä ulos puistoon kävelemään. Puiston oma pikkukahvila oli houkutellut häntä ja niinpä hän päätti poiketa siellä juomassa kahvia.
Piristystä aamuun. Väsyttää vieläkin, vaikka nukuinkin melko hyvin. Mitenköhän Lotta pärjäilee? Toivottavasti hän ei ole kauhean kipeä.


Päästyään istuaan ja nauttimaan kahvista oikein kunnolla, Petra huomasi näyn, jota hän ei välttämättä olisi halunnut nähdä. Samuli ja Irene olivat ilmestyneet paikalla ja kuhertelivat suoraan Petran silmien edessä.
Vai tuo on se Irene. Aika kaunis, Petra tuumi mielessään tarkastellen kiharahiuksista naista.


Heidän suhteensa tuntuu olevan pitkällä ja molemmat vaikuttavat rakastuneilta. Miksi jätinkään sinut, Samuli!
Petra joi kahvinsa loppuun nopeaan ja seurasi samalla kuhertelevaa kaksikkoa, joista kumpikaan ei kiinnittänyt häneen huomiota. Se oli Petrasta hyvä juttu, sillä hän ei halunnut kohdata Samulia, ei nyt.
Lähden kotiin ja kävelen heidän ohitseen. Näen sitten, onko Irene tosiaan niin kaunis kuin kaukaa näyttää. Jos Samuli sanoo jotain, en välitä.


Petra nousi päättäväisenä ylös ja käveli pikkuhiljaa kohti jalkakäytävää. Samuli ja Irene eivät suudelleet enää, pitelivät vain toisiaan käsistä ja juttelivat. Petran tultua kuuloetäisyydelle, hän kuuli, kuinka Irene kehui Samulia ja Samuli suunnitteli yhteistä iltaa.
"Tule vain meille", Irene suostui kuulostaen iloiselta. "Milloin? Tänäänkö?"
"Joskus ensi viikolla vaikkapa? Vietetään tänään ilta minun luonani."
Petrasta alkoi tuntua entistä pahemmalta, kun hän tuli lähemmäs. Hän pysähtyi muutaman metrin päähän heistä ja katseli ja kuunteli.


"Hupsu!" Irene kiljahti ja Samuli veti tämän lähelleen ja hän alkoi nauraa. "Samuli!"
Irene katsahti Petraan nopeasti ja tämä huomasi, kuinka hänen hymystään kumpusi iloa ja onnellisuutta. Petran oli pakko katsoa pois päin, hän ei kestänyt nähdä näitä kahta yhdessä. Samalla hän tajusi tuntevansa vieläkin rakkautta Samulia kohtaan.
Ei! Minun pitäisi olla tuon naisen tilalla! Minun pitäisi saada viettää iltaa Samulin kanssa! Minun!


Petra vilkaisi vielä kerran kuhertelevia Samulia ja Ireneä ja pinkaisi sitten juoksuun. Korkokengät haittasivat juoksemista, mutta hän ei kaatunut, ei vielä. Puistoon tuova ylämäki, joka oli nyt alamäki, koitui kuitenkin Petran kohtaloksi ja hän kaatui. Hänen kämmenensä menivät verelle.
Tämän siitä saa, kun luopuu rakkaudesta!


Osa 20 oli siinä :D Kova urakka oli kyllä kirjoittamisessa ja kuvaamisessa, joten toivon, että piditte. Jouluextraa voi odotella siinä jouluaattona iltapäivällä (12-18 välillä). Ilmoitan kyllä, jos sen ilmestyminen sattuu venymään.
Osa 21 vielä ja sitten luultavimminkin osassa 22 tai 23 siirrytään ajassa eteenpäin hieman :) Tässä osassa oli muuten luultavastikin n. 80 kuvaa. En ole varma, kun poistin tuolta keskeltä tarinaa muutamia kuvia, jotka havaitsin turhiksi, mutta uskoihin, että tuon verran kuvia :D Vähän pidempi kuin normisti kuitenkin, heh.

Kommenttia? :)