Osa 23: Kyyneliä

Voi vitsi :D Tässä onkin ihan jotain se määrä kuvia kuin alunperin piti, mutta tulin epähuomiossa kuvien tallennuksessa hypänneeni numerosta 35 -> 46 :D Joten siksi luulin, että tästä tulee normia pidempi.
(Joo ja pikkuinen epäkohta tuolla yhdessä kohtaa (kuvissa siis vain), missä ollaan sairaalassa ja mä vihaan kun takit ei poistu automaattisesti ku ne kutsuu jonku kylään :D).
Osa 23:


Aamu oli hyvin kaunis Saukkomäen kaupungissa. Jos lunta olisi ollut, maisemat olisivat suorastaan kimaltaneen auringon takia, mutta lunta ei ollut satanut senttiäkään. Ainoa valkoinen ilmestys kaupungissa oli sairaala, jossa Ritva Puistola, Kirsin, Tuomaksen ja Liljan äiti, istuskeli toiseksi nuorimman lapsensa vuoteen äärellä huolestuneena.
Lääkäri sanoi, että selvisit ihmeen kaupalla vähillä vammoilla, mutta mitäpä jos jotain ilmeneekin herättyäsi?
Lilja oli kaatunut portaat alas eilisiltana. Vain hänen oikea kätensä oli murtunut ja se oli kipsattu.


Tönäisikö Peter sinut alas? Heräisitpä ja kertoisit, mitä oikein tapahtui! Ritva toivoi ja koetti saada itsensä ajattelemaan positiivisesti. Minun pikkutyttöni kyllä selviää! Ja jos Peter tönäisi hänet alas, hän saa kuulla kunniansa.


Peter ei ollut tönäissyt Liljaa alas ja oli vakuutellut sitä Ritvalle ja Liljan isälle Joonatanille. Hän oli istuskellut koko yön sairaalassa, mutta lähtenyt kotiin aamun sarastaessa Ritvan pyynnöstä. Peter palaisi taatusti vielä sairaalaan katsomaan, miten hänen kisumirrinsä voisi.

***


"Kerro nyt vain, isä", Tuomas sanoi kännykkäänsä. Hän oli vähän aikaa sitten tuonut Gabrielin alas syömään aamupalaksi puuroa. Kukaan talossa ei vielä tiennyt, mitä Liljalle oli tapahtunut. "Niin?"
"Liljalle sattui onnettomuus eilen illalla myöhään", Joonatan, Tuomaksen isä, kertoi puhelimessa.
"Mitä?"
"Hän kaatui portaat alas ja mursi ainakin kätensä. Äitisi on sairaalassa hänen luonaan, mutta itse en pääse sinne, joten voisitko mahdollisesti mennä äitisi tueksi?"


"Isä, miten hän kaatui? Kompastuiko hän?" Tuomas uteli. Hän oli huolestunut ja lähtisi piakkoin sairaalaan, olihan hänellä vapaa päivä.
"En tiedä, mutta äitisi on kovasti sitä mieltä, että Peter tönäisi sisaresi alas. Mies oli siellä illalla."
Tuomas nyökkäsi itsekseen Lotan ilmaantuessa keittiöön hymyillen. "Tuota, minun pitää nyt lopettaa, mutta lupaan ainakin käydä Liljan luona."


Tuomas keskusteli vielä hetken isänsä kanssa samalla kun Lotta nosti Gabrielin syöttötuolista (jonka he olivat hankkineet etukäteen omia lapsiaan varten) pois. Tämä kuunteli ihmeissään Tuomaksen puhumista kännykkään.
Jotain on varmaan sattunut, Lotta päätteli viedessään Gabrielia olohuoneeseen leikkimään. Hän pisti tv:n auki ja selasi kanavalle, josta tuli lastenohjelmia. Mutta kenelle? Tuomas mainitsi kyllä äitinsä ja Liljan..


Lotta palasi keittiöön, missä Tuomas seiskoskeli mietteissään ikkunasta ulos tuijotellen. "Kenen kanssa puhuit äsken?"
Tuomas kääntyi ympäri katsomaan Lottaa, joka otti Gabrielin puurolautasen käsiinsä. "Isän. Lilja on joutunut sairaalaan."
"Oikeasti?" Lotta huudahti ja oli tiputtaa lautasen. "Miksi?"
"Hän kaatui portaat alas eilen illalla ja arvaatko kuka oli samaan aikaan siellä?"
"No?"
"Samulin isä! Äiti epäilee, että Lilja ei itse kaatunut, vaan Peter tönäisi hänet alas. Voitko uskoa?"


Lotta huokaisi ja pudisteli samalla päätään. "Itse asiassa en. Peter ei tönäisisi Liljaa alas, hän rakastaa tätä." Hän valutti kuumaa vettä tyhjään puurolautaseen ja jätti sen tiskialtaan pohjalle likoamaan. "Et kai sinäkin usko, että Peter -"
"En tietenkään!" Tuomas huudahti kuulostaen pikkuisen vihaiselta. "Mietin vain, jos Peter kuitenkin on hieman osallinen Liljan kaatumiseen."
Lotta ei sanonut sanaakaan. Hän ei voinut uskoa, että Peter olisi yrittänyt millään tavoin satuttaa Liljaa, sanoin tai teoin. Mieshän oli viime kuukausien ajan ollut epätoivoisena naisen perässä, Lotta tiesi sen.
"Ehkä Peter ei tehnytkään mitään, mutta -", Tuomas aloitti, mutta Lotta keskeytti kihlattunsa painamalla sormensa tämän huulia vasten.


"Mene sairaalaan ja kysy sitten Liljalta itseltään, kun hän herää, mutta älä rasita häntä liikaa. Ja voithan myös yhtä hyvin kysyä Peteriltäkin, mitä tapahtui", Lotta sanoi hiljaa ja veti Tuomaksen halaukseen. "Sano sisarellesi terveisiä."
Tuomas huokaisi. "Soitathan Kirsille ja kerrot? Isä tuskin kuitenkaan soittaa hänelle, koska pelkää tämän ryntäävän tänne kesken opintojen."
"Toki", Lotta lupasi. "Mene nyt."


Tuomas suikkasi suukon Lotan poskelle ja lähti eteiseen pukemaan takkiaan. Ennen lähtöään hän vielä huikkasi heipat ovelta.
Voi Liljaa. Kunpa hän olisi kunnossa! Lotta ajatteli kävellessään olohuoneeseen, missä Gabriel leikki. Hän on voinut saada aivotärähdyksen ja häneltä on voinut murtua monia luita ja.. En kestä edes ajatella, mitä muuta! Lotta sammuti tv:n ja kaivoi farkkujen taskusta kännykkänsä.
"Huomenta."


"Huomenta, Lotta", kuului väsyneen Kirsin ääni puhelimesta.
"En kai herättänyt?"
"Et. Mitäs teille kuuluu? Onko Tuomas ollut kiltisti?"
"Joo, on", Lotta vastasi ääni vakavana. Hän mietti nopeasti, miten sanoisi, että Lilja oli sairaalassa. "Kuule, onko isäsi tai äitisi soittanut sinulle tänään?"
"Ei ole", Kirsi sanoi kummastellen. "Lotta, onko jokin vialla? Onko isälle ja äidille sattunut jotain?"
"Ei, Liljalle on. Hän kaatui portaat alas eilen iltana kotonaan."
Kirsi voihkaisi. "Minä tulen sinne nyt heti! Pakkaan vain vähän kamoja laukkuuni ja tulen sinne mitä pikimmiten."
"Ei, ei, ei! Sinun pitää jäädä sinne opiskelemaan, Kirsi. Me kyllä ilmoittelemme sinulle Liljasta, kunhan saamme lisää tietoa. Pysy sinä vain siellä."


"Mutta minä haluan olla siellä nyt. Haluan tietää tarkalleen, mitä siellä oikein tapahtuu! Ja miksi ihmeessä kukaan perheestäni ei soittanut minulle?"
Lotta mutristi suutaan. "He eivät halunneet huolestuttaa sinua."
"On siinäkin minulla perhe, kun oman kaksoissiskon onnettomuudestakaan ei kerrota! Tai sitten mokomat eivät vain tahdo minua takaisin kotiin", Kirsi mutisi suuttuneena.


"Minä kuitenkin lupaan ilmoittaa sinulle kaikesta, kunhan pysyt vain opiskelemassa Antin kanssa siellä. Mitenkäs teillä muuten menee?" Lotta uteli, jotta saisi hieman muuta ajateltavaa. "Onko Antti iloinen raskaudesta?"
"On ja niin olen minäkin. Pikkuinen syntyy kesällä, ellei halua aikaisemmin maailmaan, kuten molemmat isoveljensä", Kirsi kertoi. Äänensävy oli muuttunut hieman lempeämmäksi. "Emme ole onneksi riidelleet viime aikoina lähes yhtään. Antti ei enää järjestä niitä mustasukkaisuuskohtauksiaan, onneksi!"
"Hyvä, että teillä on kaikki hyvin. Näemme sitten kesällä siis."
"Niin. Minun täytyy nyt lopettaa. Sano Tuomakselle ja Liljalle terveisiä ja onnea sinulle ja Tuomakselle. Toivottavasti häät menevät hyvin."


"Juu, kiitos. Moi."
Lotta pisti kännykkänsä takaisin taskuun ja huokaisi. Hän oli aavistellut Kirsin haluavan tulla tänne, mutta onneksi ja toivon mukaan tämä jäisi nyt kampukselle.
Ymmärrän kyllä, että hän on niin kovin huolissaan, onhan kyseessä hänen sisarensa, vieläpä kaksois. He ovat kasvaneet koko elämänsä yhdessä.
Lotta istahti lattialle Gabrielin seuraksi. Tämä soitteli iloisena ksylofonia, tietämättä mitään surullisista uutisista.


"Onneksi sinä olet kunnossa, veli", Lotta puhui ääneen. "Jos sinulle tapahtuisi jotain, äitisi ja minä olisimme kovin surullisia. Niin olisi myös isäsi."
Gabriel ei välittänyt Lotan puheista, soitteli vain innoissaan.
"Sinusta tulee vielä komea poika ja menet naimisiin jonkun kivan tytön kanssa. Mutta siihen on vielä vuosia aikaa."

***


Tuomas ja Ritva olivat olleet sairaalassa yhdessä jo pikkuisen yli tunnin. He olivat välillä istuneet vieläkin tajuttomana olevan Liljan luona tai sitten he olivat lähteneet joksikin aikaa kanttiiniin istumaan.
"Kunpa Lilja jo alkaisi heräillä", Ritva huokaisi raskaasti. "Saisimme tietää, mitä oikein tapahtui."
"Äiti, eikö sinua kiinnosta, kuinka hän voi ja milloin pääsee kotiin?" Tuomas kysyi. "Kiinnostaako sinua vain tietää, onko Peter tähän syyllinen?"
"Eikö sinua sitten kiinnosta? Tuomas, sinä olet poliisi ja varmasti olet sitä mieltä, että mitä tahansa on voinut tapahtua."
"Tuskinpa Peter mitään teki."


Tuomas katsahti sisareensa, joka makasi sairaalasängyssä. Letku nesteytyspussista (tiedätte, mitä tarkoitan?) oli kiinnitetty tämän vasempaan käteen.
"Tiedätkö soittiko isäsi Kirsille?" Ritva kysyi pian matalalla äänellä. Tuomas käänsi katseensa äitiinsä.
"Ei hän soittanut, mutta pyysin Lottaa soittamaan ja uskonpa, että Kirsi tietää jo", hän kertoi. "Ja minusta on vain hyvä, että hän tietää, vaikka sinä ja isä varmaankin olette eri mieltä."
"Emme ole, mutta hänen opiskelunsa saattavat kärsiä", Ritva sanoi. "Ja sitä pait -"
"Mm.. Äiti?"


Ritva ja Tuomas käänsivät katseensa sänkyyn päin ja näkivät Liljan liikehtivät peiton alla. Tämä veti oikealla kädellään peittoa pois päältään ja koetti nousta pystympään asentoon.
"Varovaisesti, Lilja-kulta", Ritva sanoi noustessaan ylös sohvalta. "Tuomas, menisitkö hakemaan lääkärin?"
"Lääkärin?" Lilja toisti sekavana. "Mitä ihm -"
"Olet sairaalassa. Putosit portaat alas ja päädyit tänne", Ritva selitti Tuomaksen poistuttua hakemaan lääkäriä. "Hei, pysypä vuoteessasi!"
Lilja ei kuitenkaan totellut äitiään vaan nousi ylös ja kaappasi tämän halaukseen.


"Ihanaa, että olet kunnossa", Ritva huokaisi iloisena. "Tai toivottavasti olet."
"Äiti, minusta tuntuu, että voin ihan hyvin. Puhuittekö Kirsistä äsken Tuomaksen kanssa?"
"Älä sinä siitä välitä vaan menepäs nyt takaisin sänkyyn lepäämään ja odotellaan, että lääkäri tulee tutkimaan sinut. Jutellaan sitten myöhemmin, kun olet päässyt täältä. No, sattuuko jonnekin?"
Lilja huokaisi ja pudisti päätään. Hän palasi takaisin sänkyyn ja jutteli äitinsä kanssa hetken aikaa illan tapahtumista, joista hän ei muistanut paljoa mitään. Lilja muisti vain riitelyn Peterin kanssa, muttei putoamistaan.


"Lääkäri tulee ihan kohta." Tuomas oli juuri saapunut takaisin huoneeseen ja keskeytti sisarensa ja äitinsä keskustelun. "Mistä te juttelitte?"
"Eilisestä illasta", Ritva vastasi ennen Liljaa. "Pikkusiskosi ei muista, mitä tapahtui."
Lilja rypisti otsaansa, "Mitäs väliä sillä on? Minä kaaduin portaat alas ja sillä siisti!" Tuomas ja Ritva katsahtivat toisiinsa ja Lilja tajusi pikkuhiljaa, mistä oli oikein kyse. "Te luulette Peterin työntäneen minut alas! Hän ei olisi voinut tehdä sellaista, ei ikinä minulle."
"Mitä sinun ja sen miehen välillä edes on, neitiseni?" Ritva uteli kuunneltuaan Liljan puolustettua Peteriä. "Miksi hän edes oli luonasi?"
Tämä ei ehtinyt vastaamaan, kun huoneen ovi aukeni ja sisään asteli tumma mieslääkäri. Lääkäri esitteli itsentä Mikko Pettersoniksi ja alkoi sitten tiedustella Liljan vointia.


"Ei satu mihinkään, päähän ehkä kuitenkin vähän", Lilja vastasi rauhallisesti lääkärin tarkastellessa häntä sängyn viereltä.
"Tunnutte selvinneen hyvin vähillä vammoilla, neiti Puistola. Olette hyvin onnekas."
"Milloin hän pääsee kotiin?" Ritva kysyi.
"Pidämme vielä yön yli ja jos Liljan vointi ei huonone, hän päässee huomenna kotiin. Ja hänen pitäisi levätä ja jäädä sairaslomalle vähäksi aikaa."


"Kuinka kauan hänen täytyy pitää kipsiä?" Tuomas kysyi ennen kuin Ritva ehti avata suutaan. "Pari viikkoa?"
"Niin, pari, kolme viikkoa suunnilleen. Ja neiti varmasti tietää, ettei sitä saa kastella", lääkäri Petterson sanoi katsoen hymyillen Liljaa, joka nyökkäsi surullisen näköisenä. Kipsi olisi kädessä vielä häissäkin, mutta se ei naisen mieltä varjostanut eniten. "Voisitteko te hetkeksi poistua niin tutkin Liljan vielä? Voi olla, että otamme myös muutamia kuvia varmuuden vuoksi."
Ritva otti Tuomasta kädestä ja veti tämän mukanaan sairaalan kahvioon kahville ja juttelemaan asioista. Lilja jäi tutkittavaksi, mutta koko ajan hän oli vain ajatuksissaan miettien Peteriä. Missä tämä oli?

***


Lilja oli kuvattu ja tutkittu ja sai nyt luvan levätä huoneessaan. Lääkärin mielestä kaikki oli kunnossa, mutta Liljan murtuneen käden lisäksi tällä saattoi olla lievä aivotärähdys. Tämä oli selvinnyt siis ihmeen vähillä vammoilla, mikä oli vain hyvä asia.
"Missä äiti on?" Lilja kysyi Tuomaksen tultua huoneeseen yksin.
"Lähetin hänet kotiin lepäämään", tämä vastasi mietteliäänä. "Kuule, jaksaisitko puhua kanssani eilisestä?"
"Et kai ole töissä? Aiotko kuulustella minua?" Lilja katsoi Tuomasta epäilevästi. Tämä naurahti.


"En tietenkään, haluan vain kuulla, mitä tapahtui ja selittää äidille, ettei Peter työntänyt sinua alas."
Lilja huokaisi ja nyökkäsi samalla. Hän nousi sängystä ylös ja raahasi tippapussin telineineen sohvan luo ja istui alas. Tuomas istahti sisarensa viereen totisen näköisenä.
"Mitä haluat tietää, Tuomas?"
"Äiti ei tunnu tietävän asioistasi mitään, ei edes Peteristä. Miksi et ole kertonut hänelle?" Tuomas esitti ensimmäisen kysymyksensä, silkasta uteliaisuudesta.
"Hän olisi hössöttänyt, että Peter on liian vanha minulle ja sitä paitsi, minun ja Peterin välillä ei ole ollut mitään moneen kuukauteen, joten mitään kerrottavaa ei ole ollut", Lilja vastasi.


"Onneksi sentään kerrot asioista minulle", Tuomas naurahti, mutta vakavoitui heti. "Kuule, kertoisitko nyt, mitä tapahtui eilen illalla? Tappelitteko te Peterin kanssa?"
Lilja nyökkäsi huomaamattomasti. Hän näytti taas surulliselta ja alkoi kertaamaan illan tapahtumia veljelleen pikkuisen vastahakoisesti. Lilja muisti lähes kaiken, mutta filmi katkesi juuri vähän ennen hänen kaatumistaan, eikä hän osannut vastata varmasti, oliko hän tosiaan itse horjahtanut. Mutta hän itse kuitenkin uskoi, ettei Peter olisi voinut tönäistä häntä.


"Oletko varm -"
"Tuomas! Älä oikeasti kuulustele minua, se on rasittavaa. Minä kerroin kaiken, minkä muistan ja kerroin myös mielipiteeni siitä, mitä äiti luulee. Hän on väärässä", Lilja sanoi suutahtaneena.
"No, minä jätän asian tähän, mutta kerrothan äidille kuitenkin kaiken? Hän saattaa tulla kyselemään Peteristä, hän kyseli minultakin", Tuomas varoitti noustessaan ylös. "Ja äläkä rasita itseäsi täällä, jooko?"
Lilja nyökkäsi. "Vie Lotalle terveisiä ja sano Minnalle, että hän voi viedä Henrikin ja Kristianin hoitoon äidille ja isälle. Hän ansaitsee vapaata."
"Minä sanon."

***


Lotan ja Tuomaksen luona Lotta ja Petra istuivat olohuoneessa. Petra kuunteli Lottaa, joka kertoi kaiken, mitä tiesi Liljan onnettomuudesta. Kun tämä pääsi kertomaan siitä, että Tuomaksen äiti epäili Peterin tönäisseen Liljan alas, Petra pudisti heti päätään ja sanoi, ettei uskonut miehen tehneen niin.
"Ritva ei tiedä, mitä heidän välillä oli, joten hän ei taatusti ymmärrä, miksi hän ei voisi epäillä Peteriä hänen tyttärensä alas työntämisestä", Lotta sanoi puolustellen kihlattunsa äitiä.


"Hän varmaan sitten ihmetteleekin, mitä Peter teki Liljan luona. Jos hänellä on mielikuvitusta, hän taatusti keksii syyn", Petra tokaisi. Hänen ilmeensä oli huoleton, mutta hänen äänensä kuulosti huolestuneelta. "Toivottavasti Liljalla on kaikki hyvin, hän on tosi hyvä ystävä."
"Niin hän on", Lotta nyökkäsi. "Kunpa hänellä ei olisi vakavia vammoja. Olisi ikävää, jos hänen jalkansa olisivat murtuneet."
"Tai jos hän olisi halvaantunut vyötäröstä alaspäin."


Olohuone täyttyi hiljaisuudesta. Lotta ja Petra katselivat molemmat lattiaa katuen sanojaan. Ei Liljalle voisi käydä niin, eihän? Mutta siltikin molemmat kuvittelivat päässään Liljan istumaan pyörätuoliin, jalat kipsiin verhottuina. Tämä hymyilisi iloisesti pidellessään samalla Kristiania sylissä ja vakuuttaisi kaikille, että oli aivan kunnossa.
"Ei", Lotta sanoi, "hän on kunnossa, minulla on sellainen tunne."
Petra hymyili epävarmana, mutta nyökkäsi silti hyväksyvästi Lotan sanoille, vaikka mielikuva Liljasta pyörätuolissa kummitteli päässä hyvinkin selvänä.


"Haluaisitko jotain syötävää, juotavaa?" Lotta kysyi huomattuaan Petran poissaolevaisuuden. Hän arvasi, mitä tämä ajatteli edelleen. "Tein aikaisemmin lettuja, kun Gabriel niin kovasti halusi."
"Joo, lettuja, kiitos."
He siirtyivät keittiön puolelle ja Lotta meni ottamaan pari lautasta ja haarukat ja veitset astiakaapista. Hän pisti kummallekin lautaselle pari lettua (lautaselta, joka oli jätetty tiskipöydän viereen ja peitetty kelmulla) ja kehotti Petraa istumaan alas.
"Näyttävät herkullisilta", tämä sanoi napatessaan haarukan käteensä. "Onko Gabriel nukkumassa?"


"Joo, mutta uskon, että minun pitäisi kohta herättää hänet. Raukka nukahti sohvalle katsellessaan yhtä lastenelokuvaa. Hän ei kyllä nukkunut hyvin yöllä, joten päätin antaa hänen nukkua nyt hieman."
"Milloin vanhem - tai siis äitisi ja Albert tulevat kotiin?"
"Huomeniltana, mutta ajattelin pitää Gabrielin täällä kuitenkin pidempään. On kivaa, kun pikkuinen lapsi temmeltää talossa", Lotta sanoi hymyillen iloisesti. Hän yritti parhaansa mukaan päästä irti ajatuksista Liljan kohtalosta ja toivoi Petrankin saavan muuta ajateltavaa.
"Kuulostat aivan siltä kuin olisitte suunnittelemassa lapsia Tuomaksen kanssa", Petra huomautti ja alkoi käydä uteliaaksi. "No, milloinkas pitäisi alkaa varata kirkkoa ristiäisiä varten?" Hän virnisti.


Lotta hymyili salaperäisesti (ja oli iloinen saatuaan käännettyä Petran ajatukset pois Liljasta). "Ehkäpä ensi vuonna."
"Oikeasti? Et kai huijaa?" Petra alkoi tivata. "Et kai ole jo nyt raskaana?"
"Ei, ei, en minä vielä ole. Mutta ehkäpä häiden jälkeen.."
Petra pyöritti suikaleen lettua haarukkansa ympäri. Hän kyseli Lotan toiveista lapsen suhteen, haluaisiko tämä tytön vai pojan ja minkä nimen tämä antaisi lapselle. Lopulta Petra alkoi pohtia veljensä tulevaa lasta ja Kirsin ja Antin suhdetta ja sitä, milloin nämä kaksi menisivät naimisiin. Olisiko häähuumaa luvassa kesällä?

***


Tuomas oli jättänyt siskonsa lepäämään sairaalaan ja käynyt tämän asunnolla kertomassa Minnalle, että voisi viedä lapset Ritvan ja Joonatanin luokse. Minna oli pistänyt hieman vastaan, mutta oli lopulta suostunut ja antanut Tuomaksen viedä Henrikin ja Kristianin heidän isovanhempiensa luo. Sen jälkeen Tuomas oli soittanut Samulille ja pyytänyt tämän kahville. Samuli oli suostunut ja arvannut, mistä Tuomas halusi jutella. Hänen isästään.


"Miten sisaresi voi?" oli Samulin ensimmäinen kysymys, kun he istuutuivat pöydän ääreen tilattuaan kahvit ja leivokset.
"Melko hyvin verrattuna siihen, mitä kaikkea hänelle olisi voinut aiheutua putoamisesta", Tuomas vastasi. "Hänen kätensä murtui ja hänellä on aivotärähdys, mutta lääkäri sanoi, ettei se ole kovin vakava."
Samuli näytti yllättyneeltä. "Hän selvisi noin vähillä vammoilla? Sisarellasi oli onnea matkassaan! Isä sanoi, että se näytti pahalta, kun hän putosi."
"No, onneksi ei kuitenkaan käynyt niin pahasti. Kuule, kertoiko isäsi sinulle, mitä eilen illalla tapahtui Liljan kanssa? Lilja ei katsos muista itse kaikkea."
Samassa tarjoilija pyyhälti heidän pöytänsä luo ja laski molempien eteen valkoiset kahvikupit ja heidän tilamaansa leivokset. Tarjoilija poistui nopeasti takaisin keittiön puolelle ja palasi pian takaisin ja kiiruhti toiseen pöytään.


"Jaa", Samuli mutristi suutaan ja mietti, "kyllä hän jotain mainitsi, mutta ei minua kiinnosta heidän väliset asiat. Tiedän kyllä, että isä yritti vielä kerran saada sisartasi takaisin itselleen, mutta ilmiselvästi epäonnistui. Heille syntyi kai jokin sanasota ja sitten Lilja horjahti." Samuli tutkaili Tuomaksen turhautunutta ilmettä, josta hän ymmärsi, ettei tämä ollut tyytyväinen hänen kertomukseensa. "Ethän sinä ole töissä nyt?"
Tuomas pudisti päätään. "En tietenkään, minulla on vapaapäivä. Halusin vain kuulla, isäsi version, vaikka en tiennyt edes, onko hän kertonut sinulle mitään. Katsos kun äitini epäilee, että isäsi työnsi Liljan alas."


"Mutta isäni ei työntänyt. Hän nimen omaan sanoi, että sisaresi horjahti, astui liikaa taaksepäin. Isäni ei ole syyllistynyt mihinkään, kai sinä uskot sen?"
"Uskon, hän rakastaa sisartani, eikä voisi tehdä tälle mitään pahaa", Tuomas sanoi toistaen kihlattunsa aamuisia sanoja. "Mutta sanopa tuo äidilleni, joka ei tiedä heidän romanssistaan laisinkaan!"
Samulin suu vääntyi hyvin pieneen ivalliseen hymyyn. "Sisarellasi onkin sitten mukava selittää äidillesi suhdetta minun isäni kanssa. Tosin eihän heillä enää mitään suhdetta ole. Minä olisin kyllä hyväksynyt nyt heidän juttunsa, mutta sisaresi meni hätiköimään pari kuukautta sitten."


"Hän on sellainen." Tuomas hörppäsi kahvia kupistaan ja hänen mieleensä tupsahti asia, josta ei ollut muistanut kysellä aikaisemmin. "Niin, olisiko meillä syytä valmistautua häihin?"
"Joo, sinun ja Lotan tietenkin."
"Ei, en minä sitä tarkoittanut. Tarkoitin, että jonkun muun häihin." Tuomas katsoi Samulia uteliaana ja tämä tajusi, mitä hän tarkoitti.
"Jaa, ei ole. Irene ei halunnut vielä sitoutua sillä tavalla, mutta minä ymmärrän häntä. Ei pidä hätiköidä."


Tuomas nyökkäsi. "Ja kyllä teillä on aikaa vaikka millä mitalla. Sinä ehdit vielä tavata hänet alttarilla."
"Olet oikeassa, ei meillä ole mikään kiire." Samuli kulautti kuppinsa tyhjäksi ja hymyili. "En halua hänen koskaan poistuvan elämästäni."

***


Auringon valo oli jo hälvennyt ja illan pimeys laskeutunut kaupunkiin. Sairaalassa Lilja oli saanut levätä aivan rauhassa yksikseen päivällä, sillä vasta illemmalla hänen isänsä oli tullut katsomaan tytärtään. Hieman myöhemmin Minna oli ilmaantunut katsomaan ystäväänsä ja nyt he istuskelivat huoneen vaalealla sohvalla vierekkäin jutellen Peteristä. Lilja kuitenkin alkoi kyllästyä jauhamaan siitä miehestä.


"Hei, äitisi on täysin väärässä!" Minna sanoi ties kuinka monennetta kertaa. "Kuten jo sanoin, Peter oli tosi huolissaan, kun sinä kaaduit. Hän oli myös vihainen itselleen ja kirosi itseään, mutta ennen kuin hän lähti ambulanssilla kanssasi, hän sanoi minulle hymyillen, että sinä rakastat häntä."
Lilja oli ymmällään. Että se mies jaksoi ladella valheita hänen sanomisistaan! Mutta siltikin Lilja tunsi lämpimän ailahduksen sisällään ajatellessaan tätä.


"Sanoitko hänelle, että rakastat häntä?" Minna uteli.
Lilja pudisti päätään. "En ja kadun sitä. Hän arvasi, että valehtelen ja pyysin häntä lähtemään, mutta hän tarttui käsistäni ja yritin riuhtoa itseäni irti", Lilja kertasi ja toivoi sen olevan viimeinen kerta. "Minna, sopiiko, jos juttelisimme jostain muusta. En haluaisi ajatella Peteriä nyt ja miettiä, missä hän on."
"Hyvä on", Minna sanoi, eikä kulunut kauaa, kun hän jo tiesi, mistä seuraavaksi puhuttaisiin. "Se lääkäri on melko komea."
"Petterson vai?"
"Niin."


Lilja alkoi hymyillä. "Sinä olet iskenyt silmäsi häneen! Missä edes näit hänet? Hän ei ainakaan ole käynyt huoneessani koko läsnäolosi aikana."
"Onko hän lääkärisi? Mikko? Se tummahiuksinen? Oikeasti?" Minna alkoi innostua.
"Joo", Lilja nyökkäsi. "Hän on varmasti vielä töissä, joten ehtisit varmasti käydä juttelemassa hänelle. Vai oletko jo tehnyt lähempää tuttavuutta?"
"En oikeastaan, mutta hymyilin hänelle, kun näin hänet tuossa käytävällä. Hän meni viereiseen huoneseen."


"Tiedätkö mitä sinun pitäisi tehdä?" Lilja oli noussut sohvalta ylös ja katsoi Minnaa hieman käskevästi. "Mene alakertaan ja kysy vastaanottovirkailijalta, onko Petterson vielä töissä ja jos hän on, kysy, voiko häntä mennä katsomaan!"
Minnakin nousi ylös ja näytti mietteliäältä. "Luuletko, että voisin mennä? Mutta mitä minä sanoisin?"
"Etköhän keksi jotain, mutta mukavaa olisi, jos pyytäisit häneltä edes numeron, jotta voit soitella lääkärillesi."
Lilja tarttui Minnaa olkapäistä ja käänsi tämän ovea päin. Minna huokaisi ja pelkäsi, että tämä ei onnistuisi, mutta Lilja valoi ystäväänsä uskoa ja lupasi, että kaikki sujuisi hyvin.


"Mene nyt ja tuo minulle huomenna hyviä uutisia", Lilja käski naurahtaen.
"Mutta -"
"Ei, tämä on sinun tilaisuutesi! Jos et yritä, kadut sitä vielä joskus."
"Entä jos hän ei ole täällä?" Minna sihahti Liljan pidellessä edelleen hänen olkapäistään kiinni.
"Niin.. hän oli kyllä aamulla jo ja hänen työvuoronsa on saattanut loppua, mutta ei vielä ole ehkä niin myöhä! Hän saattaa olla ehkä lähdössä kotiin, joten pidä kiirettä!"


Lilja avasi oven Minnalle ja melkein tönäisi tämän ulos. Ennen kuin hän ehti sulkea oven, tämä ehti sanoa: "Hän on täällä!" Lilja ei kuitenkaan ymmärtänyt, mitä Minna tarkoitti. Ei Mikko Petterson voinut olla seisomassa käytävällä.
Tai eihän sitä tiedä, Lilja mietti astellessaan vuoteensa luo. Mutta ehkä Minna oli oikeassa ja Petterson ei olekaan enää täällä? Mutta mitä hän sitten tarkoitti sillä 'Hän on täällä!'
Lilja istahti sängyn reunalle ja tuijotti ulos ikkunasta. Katuvalot loistivat pihalla ja monien talojen ikkunoista heijastui valoa. Lilja vaipui ajatuksiinsa ja alkoi miettiä Peteriä. Missä tämä oli? Oliko tämä huolissaan hänestä?
Hän olisi täällä, jos hän välit -


"Lilja."
Peter seisoi vähän matkan päässä Liljan sängystä. Hänen katseensa oli naulittuna Liljaan, joka katseli edelleen ikkunasta ulos hämmentyneenä kuulemastaan äänestä.
"Oletko sinä kunnossa?"
Lilja kääntyi katsomaan miestä, jonka kasvot näyttivät väsyneiltä. Silmien alla oli haalean violetit varjot ja miehen tukka oli pikkaisen sotkussa.
"Lilja, olen niin pahoillani."


"Mistä?" nainen kysyi ja käänsi katseen pois miehestä. "Mitä sinä muka olet tehnyt?"
"Aiheutin sinulle tämän. On minun syyni, että olet täällä sairaalassa, olen pahoillani", Peter sanoi. "Miten voit?"
"Ihan hyvin lukuun ottamatta murtunutta kättäni. Selvisin ihmeenkaupalla näin vähillä vammoilla." Lilja nousi ylös ja käveli Peterin luokse. Hän olisi halunnut rutistaa tätä, muttei kehdannut.


"Onneksi olet kunnossa! Pelästyin ihan kauheasti ja pelkäsin, että kuolet. Olin täällä koko yön, mutta äitisi hääti minut lopulta pois."
"Hän luulee, että tönäisit minut alas."
"Et kai sinä luule?" Peter kysyi ilmeettömänä.
"En tietenkään, mutta miksi ihmeessä sanoit Minnalle, että minä rakastan sinua?" Lilja alkoi tivaamaan. "Minähän en sanonut niin!"
"Et niin, mutta sinä valehtelit sanoessasi, ettet rakasta minua! Minä tunnen sinut ja tiedän, että rakastat minua."


Lilja käänsi katseensa lattiaan ja mietti. Pitäisikö hänen nyt myöntää, että Peter oli oikeassa? Hän niin halusi tehdä niin, mutta tunsi, ettei pystyisi. "Miksi tulit tänne?"
"Katsomaan sinua tietenkin", Peter vastasi lempeällä äänellä. "Halusin nähdä, että olet kunnossa, vaikka Samuli kertoi, että olet kunnossa."
"Samuli?" Lilja toisti. "Mistä hän tietää?"
"Oli kuulemma jutellut veljesi kanssa."
"Niinpä tietysti." Lilja katsoi taas Peteriä ja otti huomaamattaan tämän kädestä kiinni. "Jos sinulla ei ollut asiaa niin voit lähteä ja jättää minut lepäämään." Mutta Lilja tiesi, ettei Peter lähtisi, vaikka hän sanoisi mitä. Tämä jäisi hänen luokseen.


"Minä jään luoksesi, kunnes myönnät, että rakastat minua, Lilja", Peter sanoi ja silitti Liljan poskea. "Myöntäisit jo."
"Mutta kun minä en rakasta sinua!" Lilja vänkäsi edelleen vastaan ja hän alkoi turhautua. Hän ei jaksaisi enää väittää vastaan, kohta olisi pakko myöntää. "Enkö ole sanonut sitä jo tarpeeksi monta kertaa? Milloin oikein alat uskoa minua?" Lilja huusi. Hänen silmänsä kostuivat ja hänen päätään alkoi särkeä. Pari kyyneltä alkoi vieriä pitkin Liljan poskia ja Peter koetti pyyhkiä niitä pois, mutta Lilja tönäisi tämän kauemmas. "Minä en jaksa enää!"


"Sinun pitäisi varmaan levätä", Peter sanoi hiljaa entistä huolestuneempana. "Anteeksi, että häiritsin sinua. Minun on varmaan parasta jättää sinut nukkumaan ja tulla huomenna uudestaan."
Hän oli jo kääntymässä kohti ovea, kun Lilja tarttui hänen paidan helmastaan kiinni.
"Peter, älä mene." Liljan silmät olivat nyt täynnä kyyneleitä, mutta hän antoi niiden vieriä pitkin kasvoja ja tippua leuanpielestä paidalle. "Sinä olet oikeassa", hän kuiskasi ja Peter liikahti lähemmäs häntä. "Minä rakastan sinua."
Mies sulki naisen syleilyynsä ja pyyhki tämän kyyneleet. He katsoivat toisiaan hymyillen ja mies painoi huulensa naisen huulille.




<3
Vihdoin ja viimein. Aivan ja nyt saan kuulla tuosta, miten vähillä vammoilla Lilja säästyi :D Noh, hänellä oli onnea matkassaan.
Pidän nyt ehkä viikon/parin loman tästä tarinasta, mutta koitan saada seuraavan osan ennen toukokuuta ulos :)

Kommentoida saa ja kannattaa :D