maanantai 13. lokakuuta 2008

Osa 16a: Sirpaleina

Osa 16 tuleekin kaksiosaisena, koska en varmana olisi saanut kirjoitettua jotain n. 70 kuvaista osaa tällä viikolla. Tai ei sitä tiedä, mutta päätin kuitenkin varmuudeksi pistää kahdessa osassa.

Osa 16a:


Kirsi ei ollut saanut lähes viikkoon kunnolla unta. Syyllisyys vain kasvoi ja tuotti enemmän tuskaa. Lisäksi huolta tuotti Samulin uhkaus kertoa Antille kaikki. Petra taasen oli onneksi päättänyt pitää suunsa visusti kiinni ja puolestaan hieman auttaa Kirsiä, vaikkakin oli edelleen vakaasti sitä mieltä, että jossain vaiheessa Antille pitäisi kertoa tai tämä kuulisi jostain muualta öillisestä seikkailusta. Kirsi ei kuitenkaan ollut yhtään varma, mitä tekisi.


Väsyttää. Onneksi pääsen nyt nukkumaan ja unohtamaan hetkeksi kaiken. On niin vaikeaa olla kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Kirsi istahti sänkynsä reunalle luoden katseensa siniseen lattiaan. Hän sulki silmänsä ja yritti taas kerran kuvitella, millaista hänen elämänsä tulisi olemaan, jos hän vain uskaltaisi kakistaa totuuden Antille. Näin hän teki joka ilta.
Ei elämäni tuollaista voisi olla? Ei hän varmastikaan rakastaisi minua enää. Hän suuttuisi ja jättäisi minut, Kirsi ajatteli. Hän kävi makaamaan selälleen sänkyynsä ja katseli vaaleaa kattoa. Eikä hän varmastikaan jäisi luokseni edes Henrikin ja Kristianin takia.


Hänen ajatuksensa alkoivat kääntyä entistäkin surullisemmiksi ja pian hänen oli aivan pakko pidätellä itkuaan. Kaikki tuntui raskaalta, mikään ei helpottanut.
Minun on pakko pitää itseni koossa. En saa antaa itseni vajota sirpaleiksi!
Kirsi veti peittonsa altaan vaivalloisesti ja kietoutui siihen. Kyyneleet puskivat ulos ja kastelivat peiton reunaa. Ja pian hän oli nukahtanut.


Aamu vaikutti olevan varsin valoisa lähes kaikki opiskelijoille. Suurin osa oli iloisia ja erittäin hyvällä tuulella. Monen yllätykseksi Kirsikin hymyili syömään mennessään. Hymyä hänen kasvoillaan ei oltu nähty pitkiin aikoihin, joten yhtäkkinen iloisuus ja pirteys oli odottamatonta.
"Kirsi!" Antti viittilöi tyttöä pöytäänsä. Tämä nyökkäsi hymyillen hakiessaan aamiaista ja meni sitten istumaan poikaystävänsä seuraksi. "Sinä näytät jokseenkin pirteältä."
"Nukuin hyvin, kerrankin." Kirsi hymyili alkaessaan syödä. "Tuntuu hyvältä pitkästä aikaa!"
Tosin, mistä ihmeestä tämä hyvän olon tunne yhtäkkiä mahtoi tulla?


"Hyvä juttu. Sinä oletkin ollut viime aikoina hieman allapäin, enkä tajua miksi."
"Mm, opiskelu on vain rasittanut ja unet jääneet vähemmälle. Mutta nyt taas tuntuu, että jaksaisin tehdä vaikka mitä."
He hymyilivät toisilleen ja suutelivat pöydän yli. Heistä kummastakin tuntui siltä, ettei mikään pystyisi erottamaan heitä, ei mikään. Mutta vain toinen heistä tiesi, että oli eräs asia, joka saattaisi viilentää heidän välinsä lopullisesti.
"Hei, Kirsi!"


Se oli Lotta. Hän oli tupsahtanut Kirsin viereen mietteliäisen näköisenä.
"Moi", Kirsi sanoi ystävälleen reippaasti. "Missä Petra on?"
"Hän on yläkerrassa", Lotta vastasi vihjaten siihen suuntaan, että Petra oli juttelemassa Samulille. Kirsi ei kuitenkaan ymmärtänyt. "Juttelemassa Samulille."
"Ai. No, oliko sinulla jotain asiaa?"
"Itse asiassa on. Tulisitko tuonne?"
Kirsi katsahti Anttiin, joka nyökkäsi. Tyttö nousi pöydästä ja käveli Lotan kanssa nopsaan ruokalan oven luo, jossa tämä alkoi puhua matalalla äänellä.
"Sinun pitää kertoa Antille", Lotta totesi vakavasti. Hänen ilmeensä ei ollut iloinen, eikä surullinen. "Ihan oikeasti, Kirsi."
Kirsi pudisteli päätään. Hänen hyvä mielensä alkoi kadota. "Sinä kyllä tiedät, etten aio sanoa halaistua sanaakaan Antille siitä, mitä tapahtui. En ainakaan lähiaikoina."
"Miksi? Sinun pitää!" Lotta huudahti. Antti käänsi katseensa heihin nopeasti ja Lotta madalsi taas ääntään. "Asia ei helpotu, vaikka kertoisit sen kahdenkymmenen vuoden päästä."
"Kiitos vain hyvän tuuleni pilaamisesta. Ja tiedoksesi, en aio kertoa. Ja jos menet sanomaan Antille edes yhden pienen sanan seikkailustani.. minä.. minä teen jotain!"


Ärtyneenä Kirsi marssi pois ruokalasta Lotan jäädessä seisomaan paikoilleen.
Voi sinun kanssasi! Et koskaan osaa tehdä oikein ja sitten uppoat vain syvemmälle ja syvemmälle vaikeuksiisi, Lotta sätti Kirsiä mielessään katsellen Anttia, joka näytti kummastuneelta. Minun kyllä käy sääliksi Kirsiä, mutta ei hän voi salailla tätä Antilta enää kauaa. Antin on pakko saatava tietää.

Myöhemmin samana päivänä Lotta keskusteli asuntolan parvekkeella Kirsin ja Antin tilanteesta. Heidän mielestään Kirsin pitäisi kertoa totuus mitä pikimmiten, eikä pitkittää asiaa. Kumpikin oli yrittänyt puhua järkeä Kirsille, joka ei kuitenkaan ollut kuunnellut.
"Varsinainen jääräpää", Petra tuhahti puristaessaan parvekkeen kaidetta käsillään. "Miten hänet saisi uskomaan?"
"Ei mitenkään", Lotta huokaisi. "Hän ei vain millään usko meitä, vaikka sanoisimme mitä. Mutta kyllä hän sitten itse tajuaa tehneensä virheen, kun tunnustaakin pitkän ajan kuluttua."


"Minä en kyllä ymmärrä, mitä etua siinä olisi, jos hän vain pitkittäisi kertomista. Veljenihän vain suuttuisi varmasti enemmän, koska hänen tyttöystävänsä salasi kaiken niin pitkään häneltä."
Lotta nyökkäsi. "Olen samaa mieltä kanssasi, Petra ja siksi minusta tuntuukin, että meidän pitäisi kertoa Antille totuus, nyt heti!"
"Nyt hetikö?" Petra ihmetteli. "Toisaalta se kuulostaa kyllä hyvältä idealta."
Tytöt pohtivat mielissään mahdollista kertomista Antille ja mitä he sanoisivat. He eivät tietenkään halunneet järkyttää tätä, mutta minkäänlaista kivutonta tapaa kertoa ei ollut olemassa. Antti tuntisi varmasti vihaa ja tuskaa, vaikka he sanoisivat asiansa miten tahansa.
"Mennään."


Tyttöjen etsiessä Anttia, tämä istui parasta aikaa Tuomaksen kanssa ruokalassa juttelemassa. Tuomaksella oli aivan samanlaiset ajatukset kuin Petralla ja Lotalla. Hänenkin mielestään Antin pitäisi saada tietää mahdollisimman pian, vaikka kyseessä olikin hänen pikkusiskonsa.
"Kuule, miten teillä Kirsin kanssa mahtaa mennä?" Tuomas alkoi udella.
"Hyvin", Antti vastasi. "Kuinka niin?"
"Teillä ei ole ollut mitään riitoja? Tai onko Kirsi ollut allapäin jostain?" Tuomas uteli lisää.
"Ei, mutta sisaresi on kyllä ollut viime aikoina melko herkkä ja surullinen. Hän ei suostu kertomaan, mikä hänellä on, vaikka olen yrittänyt saada hänet puhumaan minulle."


Ei hän sinulle tietenkään kerro, Tuomas ajatteli mielessään. Sisareni salaa kaiken mahdollisimman pitkään sinulta.
"Onko hän puhunut sinulle?" Antti kysyi huomatessaan, ettei Tuomas reagoinutkaan kuin oli odottanut.
"Mitä? Ei ole, mutta uskon, että hän kyllä kertoo sinulle, kun haluaa."
Tai sitten ei ollenkaan. "Antti, itse asiassa minulla olisi jotain kerrottavaa sinulle."
Antti kohensi asentoaan ja pyysi Tuomasta kertomaan. Juuri kun tämä oli avaamassa suutaan, Petra ja Lotta hyökkäsivät paikalle.


Tytöt istuivat alas kahteen vapaaseen tuoliin ja katselivat hiljaisina vuorotellen Tuomasta ja Anttia, jotka puolestaan katselivat vuorostaan tyttöjä. Tytöt ja Tuomas miettivät, miten osaisivat valita oikeat sanat, kun taasen Antti kummasteli ystäviensä hieman epätavallista käytöstä.
"Meillä on kerrottavaa sinulle", Lotta ja Petra puuskahtivat yhteen ääneen. Petra katsoi veljeään surkealla ilmeellä. "Se on tärkeää."
Antti katsoi ensin Tuomasta ja sitten Lottaa ja sisartaan. "Teillä kaikilla tuntuu olevan minulle tänään asiaa."


Lotta katsoi Tuomasta kysyvällä ilmeellä. "Ai, sinullakin on jotain asiaa Antille?"
"Niin on", Tuomas vastasi välinpitämättömästi. "Mutta kertokaa te oma asianne ensin."
"Ei, kerro sinä vain."
Tuomas pudisti päätään. Hän tiesi, että tytöt kertoisivat Antille kuitenkin saman asian kuin hän, eikä hän halunnut olla huonojen uutisten kertojana tässä tilanteessa. Jos tytöt olisivat pysyneet poissa, hän olisi varmasti avannut suunsa ja kertonutkin, muttei nyt.
"Hei, kertokaa nyt", Antti pyysi äänessään kummastusta. "Minulla alkaa olla kiire. Pitäisi tehdä pari juttua loppuun."


"Antti, meillä kaikilla on sama asia kerrottava, eikä kukaan heistä uskalla kertoa sitä sinulle, koska he eivät halua tuottaa sinulle pahaa mieltä. Mutta minä kyllä voin kertoa asian sinulle nyt heti."
Samuli seisoi yllättäen pöydän vieressä määrätietoinen ilme kasvoillaan. Lotan ja Petran ilmeet muuttuivat huolestuneiksi ja Tuomas taasen huokaisi. Kukaan heistä ei pitänyt Samulin ilmestymisestä paikalle.
"Me kyllä kerromme hänelle", Petra sanoi ääni tiukkana. "Mene sinä vain puuhaamaan omiasi."
"Ei, en mene. Minä kerron! Te ette kuitenkaan saa aikaiseksi kerrottua, että -"
"Pidät sen turpasi kiinni!"


Kirsi käveli raivokkaasti Antin ja Samulin luo, jotka tuijottivat häntä. Hän näytti surulliselta ja vihaiselta, eikä tuntunut olevan hyvällä tuulella.
"Anna minun nyt vain kertoa totuus!"
"EN! Minä kerron ja sillä siisti!" Kirsi huudahti raivokkaasti ja tönäisi Samulia. Hän käänsi katseensa Anttiin. "Minulla on sinulle asiaa. Mennään ulos juttelemaan."
"Sinä varmasti valehtelet hänelle! Kerrot oman versiosi, joka saa minut näyttämään koko jutun syylliseltä!" Samuli ärjyi Antin ja Kirsin kävellessä pikkuhiljaa pois ruokalasta. "Mutta oikeasti sinäkin olet syyllinen! Et voi syyttää minua kaikesta!"
"Mistä Samuli oikein puhuu?" Antti ihmetteli ääneen, mutta Kirsi ei vastannut. Hän piti suunsa kiinni niin kauan, kunnes he pääsivät turvallisesta tyhjälle etupihalle.


"Onko Samuli tehnyt jotain? Onko hän satuttanut sinua?" Antti alkoi kysellä pienen pohdinnan jälkeen.
Kirsi pudisteli päätään ja katseli jalkojaan suruissaan. Nyt se olisi menoa. Nyt hän kertoisi.
"Antti, minä rakastan sinua ihan hirveästi ja toivon, että ymmärrät minua", tyttö mutisi ääni väristen. "Samuli ei ole satuttanut minua, mutta hän kyllä liittyy tähän asiaan." Siinä samassa Kirsi murtui täysin ja kyyneleet virtasivat pitkin hänen poskiaan.


"Me tuota.. minä.."
"Niin? Kerro."
Kirsi nosti katseensa maasta katsoakseen Anttia suoraan silmiin. Tämä ei tuntunut aavistavankaan, mistä oikein oli kyse ja siksi Kirsistä tuntui suorastaan raastavalta kertoa totuus.
"Minä vietin yön hänen kanssaan." Sanat suhahtivat hitaasti ja hiljaa tytön suusta.
"Mitä sanoit?" Antti kysyi heti, eikä ollut uskoa juuri kuulemaansa. "Sanoitko, että vietit yön... Samulin kanssa?"


Kirsi nyökkäsi ääneti ja hautasi kasvonsa käsiinsä. Hän odotti iskua Antilta, hän odotti mitä tahansa, mikä sattuisi. Mutta kun häntä ei pienen hetken jälkeen sattunutkaan missään, hän laski kätensä alas ja katseli varovaisesti Anttia, joka oli shokissa.
Kirsi ja Samuli? En voi uskoa tätä! Miten..? Luulin, että olimme Samulin kanssa kavereita. Luulin, että pidämme näppimme erossa toistemme tyttöystävistä! Antti ajatteli raivoissaan ja alkoi pikkuhiljaa tajuta, mitä hänen tyttöystävänsä oli juuri tunnustanut.
"Minun ei ollut tarkoitus tehdä niin. Minä en halunnut tehdä niin! Hän oli aiemmin suudellut minua ja halusin silloin illalla mennä tekemään välimme vielä selväksi, mutta hän suuteli minua uudestaan, uudestaan ja uudestaan ja lopulta en pystynytkään päästämään hänestä irti", Kirsi alkoi selitellä nopeaan. Häntä oli alkanut pelottaa Antin hiljaisuus. "Minä rakastan vain sinua, en Samulia."


"Miksi sitten makasit hänen kanssaan?" Antti alkoi tivata. Hänen äänensävynsä oli tiukka, vihainen. "Miksi ihmeessä menit sänkyyn yhden hyvän ystäväni kanssa? Etkö voinut vain kiltisti poistua paikalta?"
"Hän huumasi minut suudelmillaan! Etkö ymmärrä? Emmekä mekään silloin olleet viettäneet kauheasti aikaa yhdessä! Tajuatko?"
Antti vain tuhahti, eikä sanonut enää sanaakaan. Hän ei halunnut kuunnella Kirsin selittelyjä laisinkaan. Tämä vain tuhlaisi niitä.
"Antti! Kuuntele minua!" Kirsi huusi Antille, kun tämä lähti kävelemään kaupungille päin. "Antti!"
"Ole sinä hiljaa edes hetki! En halua nähdä sinua juuri nyt, enkä kuulla ääntäsi! Haluan olla rauhassa ja miettiä!"


Antti..
Kirsi pinkaisi takaisin sisälle itkien ja meni suoraan ruokalaan. Paikka kuitenkin oli lähes tyhjillään, eikä hänen etsimäänsä Lottaa näkynyt missään. Saman tien Kirsi juoksi yläkertaan, muttei löytänyt Lottaa sieltäkään.
Hän on varmaan huoneessaan, Kirsi tuumi kuivaillessaan kyyneleitään portaissa. Hän kiiruhti Lotan huoneen ovelle ja koputti, mutta kukaan ei avannut. No, menen sitten sisään omin luvin!
Kirsi asteli sisään huoneeseen, mutta epäonnekseen ei nähnyt punahiuksista tyttöä. Hän huokaisi ääneen ja istahti tuolille.
Minun täytyy saada puhua Lotan kanssa! Voisin puhua Petrallekin, mutta häntäkään ei näkynyt. Missä kaikki oikein ovat? Entäpä veljeni? Argh!


Kymmenen minuutin odottamisen jälkeen Kirsi ei enää jaksanut odottaa. Hän tunsi olonsa tyhjäksi, ontoksi. Kyyneleet olivat loppuneet, mutta silmät olivat edelleen kosteat.
Ei Lotta varmaan pahastu, jos käyn lepäämään hänen sänkyynsä.

***

"Kirsi?"
Lotta seisoskeli sänkynsä vieressä katsellen nukkuvaa Kirsiä, joka alkoi heräillä. Tämä oli nukahtanut Lotan sänkyyn odotellessaan ystäväänsä.
"Nyt sinä tulit!" Kirsi ilahtui kovasti nähtyään Lotan, joka vain seisoi ja katsoi häntä surullisella ilmeellä. "Halusin jutella kanssasi."
"Kerro pois vain", Lotta kehotti. Kirsi nousi sängystä ja laittoi kätensä puuskaan. "Antti ei tainnut ilahtua."


Kirsi pudisteli päätään ja tuhahti samalla. Hän ei olisi halunnut muistaa. "Tietenkin hän raivostui ja pelkäsin, että hän löisi tai jotain, muttei hän tehnytkään mitään. Hän vain huusi ja kyseli kovasti. Lopulta hän käski minun pitää suuni kiinni ja säästää selitykseni."
"Voi sinua", Lotta huokaisi ja halasi Kirsiä. Tämä tarvitsi piristystä. "Onko teidän suhteenne nyt sitten ohi?"
"Ei Antti sanonut mitään siitä. Hän varmaan haluaa miettiä rauhassa ja tulee sitten juttelemaan kanssani. Tai ehkäpä hän olettaa, että suhteemme on automaattisesti nyt ohi."
En olisi halunnut Kirsille käyvän näin, Lotta ajatteli suruissaan katselellen täysin masentunutta Kirsiä. Hän ja Antti olivat niin hyvä pari ja heillä on kaksi lastakin, jotka ovat varmasti maailman ihanimmat. Kunpa Kirsi vain olisi pitänyt pintansa, eikä antautunut hetkellisille tunteilleen.


Hetkellisiä tunteita tai ei, Samuli ainakin piti Kirsin tunteita pysyvinä, eikä nähnyt niissä mitään hetkellistä. Hän oletti, että vaalea tyttö oli ihastunut häneen, kuten hän oli ihastunut tähän. Hän yrittikin todistaa asiaa Antille.
"Sinä siis väität, että hän muka ihastui sinuun?" Antti toisti huvittuneena. "Älä naurata!"
"Hän ihastui! Ei hän muuten olisi hypännyt kanssani sänkyyn, eihän?" Samuli selitti. "Ja jos jätät hänet, hän ryntää suoraan minun syliini."


Antti pudisteli päätään. "Samuli, etkö ole kuullut yhdenyön jutuista? Ehkäpä sinä olit vain sellainen hänelle."
"Saanko kysyä yhtä asiaa?"
"Kysy."
"Etkö ole yhtään vihainen Kirsille?"
"Olen! Haluaisin kovasti tietää oikean syyn sille, miksi hän petti minua kanssasi! Mutta hän vain sepitteli jotain outoja juttuja, että huumasit hänet suudelmilla. Sellaista en kyllä ota tosissani", Antti kertoi ja muisteli päivällä tapahtunutta.


"Jos Kirsi ei antanut kunnon vastausta, vaan kierteli ja kaarteli, se on merkki siitä, että hän pitää minusta! Hän ottaa minut heti, kun hylkäät hänet", Samuli vakuutteli edelleen. "Usko pois. Hän olisi kanssasi vain kaksosten tähden."
Antti alkoi miettiä. Olisiko Kirsi tosiaan hänen kanssaan vain kaksosten tähden, jos hän antaisi anteeksi? Ja hyppäisikö Kirsi todella Samulin syliin, jos hän jättäisikin tämän?
"Kirsi on ihastunut minuun, usko nyt", Samuli jatkoi.
"Sinä et tiedä yhtikäs mitään, mitä minä tunnen!" Kirsin ääni huusi suoraan Samulin vierestä. Tämä hätkähti pahemman kerran ja Anttikin pelästyi. Kumpikaan pojista ei ollut huomannut tytön ilmestymistä.


"Antti, hän valehtelee! Minä en ole ihastunut häneen, enkä rakastunut!" Kirsi alkoi selvitellä Samulin valheita. "Ihan oikeasti!"
"Minä en tiedä ketä uskoa, mutta olen kuullut jo tarpeeksi teidän molempien puheita, enkä halua kuulla niitä enää. Se on varma se", Antti puuskahti kyllästyneenä. "Kunpa vain tietäisin kuka puhuu totta."
"Kirsi valehtelee sinulle, mutta minä puhun totta. Aivan varmasti", Samuli sanoi ääni vakaana.


Kirsin käsi tavoitti nopeasti Samulin posken. Hän läpsäisi tätä ties kuinka monennen kerran jo tänä lukuvuonna suutuspäissään. Hän alkoi saada tarpekseen tummahiuksisesta valehtelijasta.
"Älä valehtele Antille! Olet jo tarpeeksi aiheuttanut minulle ongelmia!" Kirsi huusi. "Jättäisit jo asian rauhaan ja antaisit Antin miettiä rauhassa."
"Minä vain kerron hänelle totuuden, kun eräs vääristelee sitä mielensä mukaan!"
Kirsi hymähti vihaisena. "Sinä se tässä valehtelet! Sinä vain haluaisit, että Antti jättäisi minut, jotta saisit minut itsellesi ja jot -"


Ei ehtinyt kulua kahtakaan sekuntia, kun Kirsi jo makasi parvekkeen lattialla. Pojat kauhistuivat ja koettivat herätellä tyttöä.
"Kirsi! Kuuletko sinä? Kirsi?"
Kirsi ei kuitenkaan reagoinut mitenkään. Hän makasi elottoman näköisenä paikoillaan. Antti ja Samuli katsoivat toisiaan pitkään, kunnes Antti nosti Kirsin varovaisesti syliinsä ja lähti kantamaan tätä tämän huoneeseen Samuli perässään.
"Älä sitten tiputa häntä."
"Pidä nyt jo se suusi kiinni tai en vastaa seurauksista."
"Hmph."


Anteeksi, että osat tulevat aina tähän aikaan illasta, mutta minulla vain ei ole kauheasti aikaa/energiaa tehdä näitä osia melkein heti koulun jälkeen loppuun. Mutta sainpahan valmiiksi :)

Toivottavasti piditte osasta (puolikkaasta siis :D). Osan toinen puolisko tulee mahdollisesti tänä viikonloppuna (syysloma <3) tai ensi viikolla.
Kommenttia saa pistää.

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

UPEE OSA! Mä oon oottanu tätä kauan ja hartaasti!
Mahtavii juonenkäänteit ja tän tarinan jutut vois oikeesti tapahtuu in Real Life.
Harmi jos Kirsin ja Antin liitto hajoo. Ne vaa sopii yhtee ja niil o kaks lastaki...
Jatkoo ootetaan kärsimättömänä!! :D

Jaffa

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä että Kirsi viimein kertoi! Jännään kohtaan jäi, mitähän seuraavaksi tapahtuu...? (Universalis)

Janna kirjoitti...

Jaffa, kiitos :)
Miulla teki tiukkaa tehdä päätös Kirsin ja Antin suhteen, mutta.. No, jos mie en sano siitä enempää tai mie paljastan kaiken :D

Universalis, jaa-a :) Saas nähdä.

Osaa 16b alan kirjoittelemaan tänään. Huomenna en kerkeä, mutta perjantaina taas ehdin. Joten joskus silloin tulee se osa :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihana osa jälleen! Jatkoa! :) Voi tuota kirsiä.. :/ toivottavasti ei käynyt pahasti. Yhtä asiaa en tajunnut, löikö joku kirsiä tai kaatuiko hän muuten vain maahan? :)

Janna kirjoitti...

Kiitos, maitokahvi :)
Kukaan ei lyönyt Kirsiä, ei ei. Muuten olisin kyllä kirjoittanut niin, jos olisi.

Anonyymi kirjoitti...

RKC Kultasuohon tuli 2.osa :)

Janna kirjoitti...

Menenpäs lukemaan :D

Anonyymi kirjoitti...

Tää on ihan uskomatonta! Miten voit keksiä noin hyviä ja yllättäviä juonenkäänteitä? Mahtavaa. Jäänkin odottelemaan jatkoa :-)
~Heidi

Janna kirjoitti...

Heidi, kiitos :) Noh.. En mie oikeestaan tiiä (mutta kyllähän näitä useimpia käänteitä löytyy useimmista kirjoista/tarinoista/tv-sarjoista, ym). Kai mulla on sit vaan hyvä mielikuvitus. Tai sitten mä vaan oon kattonu liikaa saippuaoopperoita tv:stä :D

Jatkoa on tulossa mitä luultavimmin ennen tiistaita (syyslomaa vielä huomenna). Tekstiä ei kuitenkaan ole syntynyt niin paljon vielä, kun perjantaina en pystynyt kirjoittamaan huono vointisuuden takia :/