"LOTTA!" Anette huudahti Lotan paiskatessa lasinsa lattialle. Lasi meni rikki ja sirpaleita lensi pitkin keittiötä. "Kuules nyt! Lotta!"
"No mitä?" Lotta kysyi vihaisena ja kääntyä katsomaan äitiään, joka oli täysin pelästynyt. "Sinä lupasit edetä hitaasti Albertin kanssa, mutta olettekin jo kihloissa!"
"Me olemme Albertin kanssa tunteneet tarpeeksi kauan ja meistä oli hyvä idea mennä kihloihin", Anette selitti ja yritti rauhoitella Lottaa.
"Te varmaan kohta menette jo naimisiinkin!"
"Lotta, minä vein äitisi ravintolaan pari päivää sitten ja päätin kosia häntä ja hän suostui", Albert kertoi. "Olen tosi iloinen siitä, sillä rakastan äitiäsi."
Lotta ei sanonut enää sanaakaan. Hän poistui huoneeseensa hyvin vihaisena ja lysähti sängylleen makaamaan. Pari kyyneltä vieri Lotan poskelle, mutta hän pyyhki ne pois ja nousi istumaan.
Miksi äiti ei ymmärrä, että minä en pidä tästä yhtään? Hänen ei pitäisi rynnätä suinpäin kihloihin. Niin hän teki isänkin kanssa.
Albert oli jäänyt vielä illalliselle rakkaan kihlattunsa luo. Anette oli kovasti pahoitellut Lotan käytöstä ja he nytkin istuivat pienellä kuistilla keskustelemassa Lotasta. Tuulakin liittyi keskusteluun mukaan.
"Minä kyllä ymmärrän häntä", Albert sanoi. "Hän menetti isänsä nuorena, eikä ole saanut tuntea kunnolla ketään isäkseen, joten hänen on vaikea hyväksyä minua tulevana isäpuolenaan."
"Lotta on kyllä aina ollut tuollainen oikuttelija, mutta hän varmasti tottuu tähän, kunhan annatte hänelle aikaa miettiä", Tuula sanoi ja katsahti Anetteen. "Eikö niin?"
"Kunpa niin kävisi. En haluaisi hänen vihaavaan kihlattuani, tulevaa aviomiestäni."
"Ette kai muuten aio pitää häitä piakkoin?" Tuula kysäisi.
"Ei, vasta kesän lopulla. Ajattelimme Albertin kanssa, että silloin on parasta, koska Lotta lähtee melko pian sen jälkeen yliopistoon."
Tuula nyökkäsi ja sanoi sen olevan järkevä päätös. Lotan ei tarvitsisi pitkään katsella Aneten ja Albertin avio-onnea.
Lotta oli herännyt aikaisin aamulla. Anette ja Tuulakin olivat vielä olleet nukkumassa. Lotan mielessä pyöri Aneten ja Albertin kihlaus, hän toivoi sen olevan vain pilaa.
Aprillipäivä meni jo aikoja sitten, ikävä kyllä, Lotta ajatteli avatessaan terassin ovea. Hän käveli ulos hieman viileähköön ilmaan ja istahti alas penkille. Hän yritti kovasti keksiä lohduttavia ajatuksia. Ehkäpä he eivät kiirehdi naimisiin? Ehkäpä he päättävät olla pari vuotta kihloissa ja tutustua vielä paremmin toisiinsa ja...
Samassa terassin ovi aukeni ja Tuula ilmestyi Lotan luo.
"Huomenta."
"Huomenta", Lotta huokaisi. "Nukkuuko äiti?"
"Nukkuu. Miten sinä voit? Taisit järkyttyä eilen aika tavalla?"
"Niin.. mutta eiväthän he ole menossa naimisiin?" Lotta kysyi ja toivoi, että Tuula vastaisi kieltävästi.
"Ovat he", Tuula myönsi ja Lotta huokaisi erittäin kuuluvasti. "Mutta vasta kesän lopulla, ennen kuin lähdet opiskelemaan."
"Aha, kiva", Lotta mutisi surkeana ja nousi ylös. Hän katsahti vielä tätiinsä. "Sano äidille, että lähdin ostamaan pukua häihin, mustaa pukua!"
Lotta suorastaan juoksi pois terassilta ja yritti pidätellä itkua, joka olisi vain halunnut valua pitkin Lotan kasvoja. Hän soitti puhelimella taksin ja meni ulos odottamaan. Hän ei viitsisi ottaa äidin autoa, koska pelkäsi tämän suuttuvan.
"Lotta!"
Lotta kääntyi katsomaan ja huomasi Albertin kävelevän hänen luokseen.
"Onko äitisi kotona?"
"Nukkuu", Lotta vastasi hiljaa. "Anteeksi."
"Mitä? Mitä sinä pyytelet anteeksi?" Albert ihmetteli, vaikka hyvin tiesi, miksi Lotta oli sanonut niin.
"Sitä eilistä. En olisi saanut suuttua niin", Lotta sanoi koventaen koko ajan ääntään.
"Saat toki anteeksi. Minä ymmär-"
"Ei!" Lotta huudahti taksin pysäköidessä hänen taakseen. "Sinä et ymmärrä.. Et ymmärrä!" Lotta katsoi Albertia vihaisesti ja käänsi tälle selkänsä. Hän meni taksiin ja kihisi raivosta, kuten edellisiltana.
Lotta oli katsellut kaupassa mekkoja ja sovitellut niitä, muttei ollut löytänyt mitään, mitä halusi. Hän oli edelleen raivoissaan ja välillä vaatteet saivat kokea pientä kovakouraisuutta, minkä takia kaupan myyjä otti Lotan silmätikukseen.
Liian vaalea, liian koristeellinen... HAA!
Lotta otti vaatetangolta musta olkaimettoman mekon, jonka yläosaan oli sidottu koristeeksi vaaleanpunaista nauhaa. Hän otti sen ja yhden toisen mekon, joka oli harmahtavan musta ja meni sovittamaan.
Hyvältä näyttää, pidän tästä! Lotta pyörähteli peilin edessä, eikä edes vaivaantunut sovittamaan toista mekkoa. Otan tämän. Ja tämä saakoon kelvata.
Tyttö kipitti takaisin sovituskoppiin ja vaihtoi omat vaatteensa päälleen. Sen tehtyään, hän vei toisen mekon takaisin paikalleen ja meni maksamaan toisen.
"Heippa, Lotta!"
Petra oli ilmestynyt Lotan viereen (sori nuo talvivaatteet. Yhteisötontilla olikin myöhäinen syksy..), joka oli juuri maksanut ostoksensa.
"Moi", Lotta hymyili. "Ostin juuri mekon äidin tuleviin häihin."
"Mihin häihin?" Petra kummasteli. "Onko äitisi menossa naimisiin? Sen miehensä kanssa?"
"On ja arvaas mitä tein eilen kuullessani siitä?"
"NO?"
"Heitin shampanjat suoraan äidin miehen päälle ja tämä oli sitten niin märkä", Lotta kertoi ja naureskeli vähän. "Ja sitten hieman raivosin tietysti."
"Äitisi taisi suuttua?" Petra sanoi ja yritti kurkistella Lotan vaatekassiin.
"Joo, vähän. Kuule, mennäänkö joku ilta kahdestaan vähän ulos tuulettumaan? Olisi todella kivaa saada ajatukset pois äidistä."
Petra nyökkäsi ja tytöt sopivat tapaavansa viikonloppuna. Siihen ei tarvitsisi odottaa kauaa.
Petra jäi kauppaan katselemaan vaatteita ja Lotta lähti ravintolaan syömään. Hän ei vielä halunnut mennä kotiin eilisten tapahtumien takia, mutta hän tiesi, ettei voisi mitenkään vältellä kotiin menoa.
Kanaa, kalaa.. salaattia, Lotta tutki ruokalistaa. Ooh, torttua..
Lotta alkoi odotella tarjoilijan tulemista ja äkkäsi odotellessaan Antin, joka ei ollut huomata häntä.
"Antti! Tuletko istumaan seurakseni?" Lotta huusi Antille, joka kääntyi katsomaan ja nyökkäsi.
Antti istui Lottaa vastapäätä ja katseli tätä hieman huolissaan.
"Kuvittelenko vai näytätkö oikeasti surulliselta?"
Lotta alkoi kertoa Antille äitinsä ja Albertin kihlauksesta ja miten hän oli siihen suhtautunut. Antti nyökkäili, eikä keskeyttänyt kertaakaan. Tarjoilija tosin keskeytti pari kertaa Lotan, jolloin kaksikko tilasi syötävää ja juotavaa.
"...äiti oli aivan hämmästynyt reaktiostani", Lotta jatkoi tarjoilijan poistuttua. "Albert ei ollut oikein vihainen, hän antoi anteeksi käyttäytymiseni."
"Pyysitkö häneltä anteeksi?" Antti kysyi ja kuulosti ihmettelevältä.
"Tänä aamuna odotellessani taksia pihalla. Albert tuli katsomaan äitiä ja minä sitten siinä satuin pyytämään anteeksi. Hän antoi anteeksi ja sanoi ymmärtävänsä, mutta minä aloin huutaa, että hän ei ymmärrä. Jotenkin viha pääsi taas valloilleen sisälläni."
Antti vilkaisi Lottaa, joka katseli lautasellaan lojuvaa torttua ja näytti entistäkin surkeammalta.
Miten sinua oikein voisi piristää? Miten voisin auttaa sinua? Antti mietti leikatessaan palan tortustaan.
"Lotta, ehkäpä sinun pitäisi puhua äitisi ja Albertin kanssa?" Antti lopulta ehdotti, Lotta nosti katseensa tortusta.
"Miksi? Mitä se hyödyttäisi? Eivät he kuuntele minua."
"Jos puhuisit vaikkapa ensin Albertin kanssa? Jospa alkaisit tutustua häneen? Voisit alkaa jopa hyväksyä kihlauksen ja sen, että hänestä tulee perheenjäsenesi."
Lotta huokaisi syvään ja mietti Antin ehdotuksia. Ehkäpä hänen tosiaan pitäisi tutustua Albertiin. Niinhän äitikin oli kehottanut.
"Hyvä on", Lotta sanoi varmalla äänellä. "Menen heti huomenna puhumaan Albertin kanssa, minä lupaan."
Antti katsoi kummissaan Lottaa ja naurahti hiljaa.
"Mitä? Etkö usko, että menen?"
"No", Antti tuumi hetken, "en."
"Saatpa nähdä!"
Syötyään tortut, he kävelivät yhdessä ravintolan aulaan ja suutelivat lyhyehkön suudelman. Antti toivotti onnea Albertin kanssa puhumiselle ja Lotta mutisi koko ajan, että Antin ei kannattaisi epäillä häntä.
Lotta oli ahkerasti siivoillut koko aamun. Anette oli ihmetellyt tyttärensä intoa siivoamiseen ja kysellyt, että mikäs nyt mahtoi vaivata.
"Haluan vain ilahduttaa sinua välillä", Lotta oli vastannut. Hän tietenkin tarkoitti haluavansa korvata jotenkin suuttumuksensa ja Anette ymmärsi heti, mitä Lotta tarkoitti.
Vielä tämä työtaso ja sitten lähden Albertin luo. Antaisikohan äiti lainata autoaan?
"Äiti, saanko lainata autoasi?"
"Mitä varten?"
"Kävisin...", Lotta empi hetken, mutta päätti sanoa totuuden, "..Albertin luona."
Anette ilmestyi keittiöön siinä samassa ja näytti hölmistyneeltä.
"Ööm, hyvä on. Lainaa vain."
Lotta siivosi innokkaasti loppuun ja kiiruhti vaihtamaan vaatteet päälleensä. Sitten hän otti äidiltään auton avaimet ja lähti ajamaan Albertille.
Valkeakatu 2, Lotta ajatteli koko ajan ja etsi kiivaasti katua, jolla Albert asui. Tuolla!
Lotta löysi pian talonkin ja pysäköi tien reunaan. Hän nousi autosta ja käveli sinisen omakotitalon ovelle ja soitti ovikelloa.
"Lotta, hei", Albert tervehti avattuaan oven. "Mitäs sinä täällä?"
"Tulin juttelemaan", Lotta vastasi kävellessään sisälle.
"Okei.. Mennään keittiöön puhumaan."
Albert ja Lotta kävelivät olohuoneen poikki keittiöön, joka oli sisustettu keltaisen sävyillä. He istahtivat keittiönpöydän äärelle ja Lotta alkoi puhua. Hän kertoi olevansa pahoillaan ja selitti, miltä hänestä tuntui. Albert kuunteli.
"Voi kuule, minä ymmärrän sinua kyllä tässä asiassa", Albert sanoi Lotan lopetettua.
"Miten niin?" Lotta kysyi hieman tuskastuneena.
"Kai äitisi on maininnut sinulle, että minäkin menetin isäni nuorena?"
Lotta pudisti päätään, mutta ennen kuin kumpikaan heistä ehti sanoa mitään, Lotta nyökkäsikin.
"Muistan", hän mutisi. "Hän sanoi sen silloin, kun kertoi teidän tapailuistanne."
Albert hymyili hieman ja Lotta alkoi vähitellen ymmärtää, että Albert todellakin tiesi, miltä hänestä tuntui.
"Isäni oli oikea naistenmies. Hänen äitinsä, minun isoäitini, kyllästyi lopulta siihen, että talosta poistui lähes joka aamu eri nainen. No, isoäiti päätti sitten esitellä isän minun äidilleni. Isä rakastui äitiin ja he menivät naimisiin. Isoäiti luuli isän rauhoittuneen, mutta niin ei ollut. Isällä oli avioliiton alussa pari rakastajaa, jotka hän kuitenkin hylkäsi, kun kuuli äitini olevan raskaana.
Vanhempani saivat kaksoset, toinen niistä olin minä ja toinen oli sisareni."
"Onko sinulla sisko?" Lotta kummasteli ja Albert nyökkäsi.
"On, pikkusisko, mutta.. No, olimme sisareni kanssa suunnilleen 10-vuotiaita, kun isä lähti illalla baariin. Hän ei sitten enää koskaan palannut ja äiti oli varma, että isä oli lähtenyt jonkin naisen matkaan."
"Se oli varmasti kamalaa", Lotta sanoi.
"Niinhän se oli", Albert huokaisi ja jatkoi vielä. "Minä ja sisareni aloimme vihata isää ja yritimme olla äidin tukena, hän oli niin murtunut. Vuosien kuluessa perheemme suhteet murenivat ja sisareni lähti jonkun miehen matkaan täytettyään 17. Minä jäin kotiin äidin ja äidin uuden miehen kanssa, sisko ei ollut pitänyt koskaan miehestä. En minäkään kyllä erityisemmin pitänyt, mutta minä sentään yritin olla kunnolla ja kohtelias miestä kohtaan."
Lotta mietti Albertin kertomaa kovasti ja nyt hän tunsi katumusta siitä, että oli raivonnut tälle aiemmin. Hän halusi hyvittää sen jotenkin.
"Tuota", Lotta aloitti epävarmasti, "mitä sanoisit, jos tutustuisimme toisiimme? Kun kaikki ovat ehdottaneet minulle, että meidän pitäisi tutustua."
"Ilman muuta, tyttöseni. Mitä ajattelit? Tekisimmekö jotain joskus yhdessä?"
"Joo, vaikka. Mutta minä taidan nyt lähteä", Lotta mutisi ja lähti eteiseen Albert perässään. Lotta ei halunnut enempää vaivata Albertia, hän halusi päästä vain kotiin ja kertoa äidille, että oli tehnyt jonkinlaisen sovinnon tämän kihlatun kanssa.
"Minä tulen käymään ja katsotaan sitten, mitä voisimme tehdä, vai?"
Lotta nyökkäsi ja Albert halasi häntä.
Tuntuu niin pahalta, Lotta ajatteli surkeana istuessaan ratin taakse. Olihan se hyvä, että saimme asiat selvitettyä, mutta miksi minusta tuntuu niin väärältä? Ei, ei.. En ole hyväksynyt kihlausta, enhän?
"Miten Albertin luona meni?" Anette kysyi Lotan sulkiessa ulko-ovea.
"Hyvin. Me sovimme jotenkin ja lupasin tutustua häneen paremmin", Lotta kertoi innottomasti.
"Hienoa!" Anette hihkaisi ja oli iloinen, koska luuli tyttärensä vihdoin olevan iloinen kihlauksen puolesta.
"Äiti, se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että teidän kihlauksenne olisi OK", Lotta sanoi arvaten äitinsä ajatukset.
"No, kyllä sinä vielä sen hyväksyt. Muuten, sinun huoneessasi on yllätys."
"Yllätys?"
"Niin."
Onko äiti ostanut minulle jotain? Yllätys.. Lotta mietiskeli kävellessään huoneeseensa.
Hän avasi oven ja astui sisään. Hän näki Samulin makaavan sängyllään ja ihmetteli.
"Moi. Mitä sinä täällä?" Lotta kysyi ja etsiskeli mahdollista yllätystä. "Oletko nähnyt jotain, mikä voisi olla yllätys minulle?"
"Itse asiassa olen", Samuli naurahti. "Se olen minä!"
"Häh? Okei, se oli vitsi. Kerro nyt, missä se on, jos tiedät."
"Ei se ollut vitsi", Samuli sanoi ja kuulosti olevansa tosissaan.
"No, jaa.. Mitä sinä ylipäätään teet täällä?"
Samuli hymyili salaperäisesti ja vastasi: "Asun."
Sellaista :) Ensi osa varmaan ensi viikolla tulossa. Risut ja ruusut tervetulleita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti