No, kuudes osa, olkaa hyvä:

Kesäloma oli loppumaisillaan Saukkomäen asukkailla ja tulevat Aneten ja Albertin häät lähestyivät. Lotta oli suunnitellut niitä yhdessä äitinsä ja tätinsä kanssa ja oli lähes yhtä innoissaan niistä kuin hekin.
Lotan ja Antin suhde oli entisellään ja heillä meni hyvin. Yökyläilyä ja paljon yhdessä oloa oli ollut, mutta nyt se kaikki alkoi lopulta vähetä häähumun ja loman loppumisen keskellä.

Tuula oli muuttanut omaan taloonsa, joka sijaitsi kaupungin keskustassa. Hän oli myöskin löytänyt töitä tarjoilijana läheisestä ravintolasta, jossa siskonsa Anettekin on töissä. Hetken ajan hän oli myöskin tapaillut ruokalähetti Ukkoa, mutta suhde oli kariutunut ja Tuula löytänyt lopulta aivan uuden rakkaan.

Tämä uusi rakas oli Gunter, melko varakas ja hyväkuntoinen pappa. Tuula rakastui syvästi Gunteriin ja ovat suunnittelemassa kihloja sekä yhteenmuuttoa. Mahtaakohan pappa kestää nuoren Tuulan menoa?

Anetella ja Albertilla sujui loistavasti ja Albert olikin pian Tuulan muuton jälkeen muuttanut Koivuille. Illallista saatiin hyvin syödä kotona kahdestaan romanttisissa tunnelmissa Lotan ollessa Ahtojen luona. Häihin oli vielä hyvin vähän aikaa jäljellä ja kaksikko oli täysin rakastunut toisiinsa.

Häitä edeltävänä iltana Lotta oli ulkona ystäviensä kanssa. He istuskelivat kahvilassa ja keskustelivat seuraavana päivänä olevista häistä.
"Oletko nyt varma, että Albert on todella se oikea mies äidillesi?" Petra kyseli. "Ettet vain tule katumaan jälkeen päin."
"Ei, en minä varmastikaan kadu. Äiti on ollut koko kesän ajan hyvin onnellinen ja juuri Albertin takia. Ja minä itse asiassa pidän itsekin Albertista", Lotta vastasi itsevarmasti.

"Ovatko äitisi ja Albert nyt kotona vai ovatko he polttareissa?" Antti kysyi ja Lotta katsahti häneen.
"Polttareissa, pitäisihän sinun tietää", Lotta sanoi. "Äitisihän on äitini ja muiden heidän yhteisten ystävien kanssa jossain juhlimassa ja isäsi Albertin ja muiden kanssa jossain."
"Äiti ei kyllä sanonut mitään..", Antti mutisi ja kohautti olkiaan. "No, voimmeko me sitten mennä teille, jos talo on kerta aivan tyhjä?"
"Tarkoitatko sinä nyt Antti meillä meitä neljää vai teitä kahta?" Samuli kysyi vihjailevaan sävyyn ja iski silmää. Antti tönäisi häntä.

Hyvin myöhään yöllä Anette tuli kotiin polttareista. Lotta oli nukkumassa ja Albert oli juuri vähän aikaa sitten tullut itse kotiin. Seuraavan päivän häät jännittivät Anettea, mutta hän uskoi kaiken menevän hyvin.
Huomenna minusta tulee rouva Malmberg. Kunpa tämä avioliitto onnistuisi, eikä kaatuisi kuten ensimmäinen.

Suuren päivän aamuna Lotta heräsi aikaisin ja valmistautui päivällä oleviin häihin. Ulos oli saatu hieno vihkikaari vaaleanpunaisine kukkineen ja myöskin penkkejä vieraille.
Toivottavasti en itkisi, ainakaan paljoa. Ja toivotaan myös, että äiti on varmasti onnellinen Albertin kanssa. En halua, että hän joutuisi kestämään vielä toisenkin eron.

Aamupala oli syöty ja kello alkoi käydä lähemmäs yhtä päivällä. Anette oli pukenut hääpukunsa päälleen ja Lottakin oli vaihtanut vaatteensa.
"Sinä olet kaunis", Lotta sanoi äidilleen hymyillen.
"Niin sinäkin, kultaseni. Kuule, minusta tuntuu, että vieraita alkaa jo tulla, joten voisitko mennä ottamaan heidät vastaan?"
Lotta nyökkäsi ja lähti ulos. Siellä hän näkikin Ahtojen auton pysäköitynä pihaan ja itse Ahdot seisomassa auton vierellä.
"Hei", Lotta tervehti. "Mennään tuonne hääpaikalle."

Lotta jutteli hetken Petran ja tämän vanhempien Villen ja Alisan kanssa ja pyysi sitten heitä istuutumaan penkeille.
"Sinä näytät upealta", Antti sanoi tullessaan Lotan luo.
"Ja sinä taasen olet komea", Lotta nauroi ja suuteli poikaystäväänsä. "Samuli ja hänen isänsä tulivat."
Antti kääntyi ja näki Samulin, joka käveli reippaasti heitä kohti.
"Moi", tämä sanoi. "Kiitos kutsusta."

"Totta kai me nyt sinut ja isäsi kutsuimme. Muuten, onko kaikki kotona hyvin?"
"On, on. Isä on iloinen, kun lähden yliopistoon ja pääsee minusta eroon."
Lotta katsoi Anttiin huolestuneen näköisenä ja Samuli alkoi nauraa.
"No ei! Meillä menee oikeasti hyvin, eikä hän ole iloinen, kun pääsee minusta eroon. Hän toivoo, että jäisin tänne, mutta eipä nyt mahda mitään."
Lotta hymyili ja käski pojat istumaan. Hän meni sisälle, Anette ja Albert olivat valmiina.

Kihlapari asteli ulkoa sisälle ja meni vihkikaaren alle. Lotta oli mennyt istumaan Alisan ja Villen viereen ja nyt kaikki odottivat, että Anette ja Albert pääsisivät vannomaan valat toisilleen ja vaihtamaan sormuksia. Tuula oli juuri ja juuri ehtinyt paikalle.
"Olet kaunis", Albert kuiskasi nopeasti Aneten korvaan ja tämä punastui.

"Tahdotko sinä, Anette Vilma Koivu, ottaa minut, Albert Gabriel Malmbergin aviopuolisoksesi?"
"Tahdon."
Albert sujautti Aneten sormeen kultasormuksen, jossa oli pari pientä timanttia.

"Äiti on lumoavan kaunis", Alisa kuiskasi hiljaa Lotalle. "Ja niin olet sinäkin."
"Kiitos."
"Meneekö sinulla ja Antilla hyvin?"
Alisa tietää meistä? Lotta ihmetteli mielessään. Ja oma äitini ei tietenkään tiedä meistä.
"Menee, erittäin hyvin."

Anette ja Albert suutelivat kaaren alla häävieraat taputtivat.
Minä tein sen! Minusta tuli rouva Malmberg! Anette iloitsi mielessään.
Oi Anette.. Olen ikionnellinen saadessani sinut vaimokseni, Albert ajatteli.

"Ja nyt voimmekin siirtyä juhlimaan tätä liittoa tuonne kakun ja shampanjan äärelle", Albert sanoi vieraille, jotka alkoivatkin nousta penkeiltä ja mennä hienosti katetun pöydän luo ulkona. Lotta kiirehti sinne ensimmäisenä, otti shampanjapullon käteensä ja alkoi kaataa kaikille siitä juomaa.

Kun kaikki olivat saaneet lasin käteensä, Lotta aloitti puhumaan.
"Haluaisin nostaa maljan äidilleni ja hänen upealle uudelle aviomiehelleen Albertille. Ensin en pitänyt tästä miehestä, mutta ajan ollen aloin tottua ajatukseen, että hänestä tulisi isäpuoleni. Onnea siis teille äiti ja Albert!"
Kaikki kilistivät lasejaan ja joivat maljan Anetelle ja Albertille, jotka hymyilivät onnellisesti ja siirtyivät pian hääkakun läheisyyteen.

Anette leikkasi kakusta palan ja syötti sitä Albertille, joka vuorostaan syötti myöskin Anetelle. Vieraat ottivat myös kakkua ja kävivät välillä juttelemassa hääparin kanssa ja toivottivat heille onnea.
"Anteeksi, mutta meidän pitää nyt lähteä", Alisa ilmoitti Anetelle, joka seisoi talon seunustalla ja söi kakkua. "Antti kuitenkin jää vielä Lotan seuraksi."
"Ei se mitään. Kiitos, kun tulitte."
Anette halasi Alisaa ja Villeä ja Petraa, jotka sitten lähtivät kotiinsa. Pian myöskin Peter ja Samuli tulivat ilmoittamaan lähtevänsä kotiin. Albert ja Anette hyvästelivät heidät ja siirtyivät sisälle Antin, Lotan ja Tuulan kanssa.

Tuulakin oli lähtenyt kotiin ja vain Antti oli jäänyt vielä paikalle, mutta tällä olikin omat syynsä. Albert ja Anette tanssivat keittiössä häävalssia lähekkäin pitkään, eivätkä välittäneet mistään muusta juuri silloin.
"Rakastan sinua", Albert sanoi hiljaa ja suuteli vaimoaan.
"Niin minäkin sinua."

Antti ja Lotta tanssivat olohuoneessa hitaita ja kuiskailivat toistensa korviin kaikkea söpöä. Lotta kysyi myöskin, miten Antin äiti tiesi heistä ja Antti kertoi äidin nähneen heidät kerran kuhertelemassa olohuoneessa.
"Haittaako se sinua?"
"Ei tietenkään", Lotta vastasi ja veti Antin tiukasti itseään vasten. "Kunhan vain mietin."
Niin, kunhan vain mietin..

"Lotta, siivoaisitko sillä välin, kun olemme matkalla? Emme ole montaa päivää", Anette pyysi limusiinin tullessa hakemaan heitä lentokentälle. Hän ja Albert lähtisivät muutamaksi päiväksi etelän lämpöön.
"Totta kai", Lotta lupasi. "Pitäkää hyvä matka."
Albert kantoi Aneten limusiiniin ja pian he lähtivät pois tutulta kotikadulta. Lotta jäi Antin kanssa kahdestaan taloon ja he päättivät yhdessä siivota häistä tulleita roskia. Eipähän Aneten tarvitsisi pelätä, että Lotta ei ollut pitänyt sanaansa.

Päivät kuluivat vilkkaasti ja pian vastanaineet palasivat matkaltaan iloisina ja onnellisina. Albert kantoi Aneten sisälle ja he tervehtivät Lottaa, joka istui keittiössä ja nojasi käsiinsä.
"Oliko hyvä matka?" tämä kysyi huokaisten.
"Erittäin", Anette vastasi ja suukotti Albertia poskelle. "Mutta me tästä poistumme häiritsemästä..."

Albert vei Aneten makuuhuoneeseen ja laski varovaisesti sängylle ja kävi tämän viereen. He suutelivat ja Anette riisui miehensä takin ja heitti sen lattialle.
"Pitäisikö meidän yrittää hankkia yhteinen lapsi?" Albert kysyi muhinoinnin keskeltä. Anette katsoi silmät pyöreinä tätä.
"Lapsi? En tiedä", hän sanoi epävarmasti. "Mitä jos mietitään asiaa aivan rauhassa, jooko?"
Albert suuteli kultaansa. "Mietitään."

Lotta seisoi ulkona sateessa. Hänen päässään oli pyörinyt eräs asia jo muutamien päivien ajan ja nyt hän oli päättänyt, mitä tehdä. Lotta oli kutsunut Antin käymään luonaan, hän halusi jutella tämän kanssa mitä pikimmiten.
"Moi", Antti sanoi tullessaan paikalle ja suukotti Lotan poskea. "Mennäänkö sisälle? Täällä on vähän kylmä."
Lotta nyökkäsi sanomatta sanaakaan ja he poistuivat ulkoa ja menivät Lotan huoneeseen.

"Minä haluan jutella kanssasi", Lotta sanoi ja kuulosti surulliselta.
"Jutellaan vain."
Antti istui Lotan sängylle ja odotti, että tämä alkaisi puhua.
"Meidän kannattaisi erota", Lotta huokaisi ja katseli lattiaa. Antti nousi sängyltä välittömästi.
"Miksi ihmeessä? Olenko tehnyt jotain?" hän kyseli heti ihmettelevänä. "Vai etkö enää pidä minusta?"
"Syy ei ole mikään noista, mutta minusta suhde ei toimisi, jos minä olisin yliopistolla ja sinä täällä."

"Mutta sitä kestäisi vain vuoden verran!"
"Vuoden, jonka aikana jompi kumpi meistä voisi löytää jonkun toisen! Tajuatko sinä?" Lotta kysyi ja hänen äänensä vain voimistui.
"Miettisit vielä, jooko?" Antti pyysi, mutta Lotta vain pudisteli päätään.
"En! Olen miettinyt jo ihan tarpeeksi ja tähän tulokseen päädyin."
Antti ei sanonut enää mitään. Hän katsoi hetken tyttöä, joka näytti vihaiselta ja samaan aikaan surulliselta. Antti meni huoneen ovelle, avasi sen ja poistui sieltä. Oven hän paiskasi lujaa kiinni.
Olen pahoillani, Antti, Lotta ajatteli. Kyyneleet alkoivat valua pitkin hänen kasvojaan. Hän kävi sängylleen makaavaan ja rutisti tyynyään.

Jo monen päivän ajan Lotta oli ollut melko surullinen ja kiukkuinen. Hän huusi aina äidilleen ja eräänä iltana tämä ei enää kestänyt tyttärensä kiukkuilua.
"Mikä sinun oikein on? Olet koko ajan tuollainen!" Anette kysyi kyllästyneenä.
"Ei minua mikään vaivaa!" Lotta huusi.
"Onko jotain sattunut?"
"Ei, kaikki on hyvin."
Niin onkin, mutta en ole varma teinkö todellakin oikein.

Kesäloma oli tullut ja mennyt. Anette, Albert ja Lotta istuskelivat keittiössä syömässä aamupalaa ennen Lotan lähtöä kampukselle. Tämä oli valmiina lähtemään opiskelemaan ystäviensä kanssa ja järjestelemään bileitä ja tapaamaan uusia ihmisiä.
"Voi, että", Anette huokaisi. "Vielä vähän aikaa sitten olit pieni ala-astelainen ja nyt jo niin iso tyttö."
"Aika kuluu nopeasti", Lotta tuumasi ja kuuli ulkoa taksin tööttäystä. "Taksini tuli."
Anette ja Albert pomppasivat ylös tuoleistaan ja menivät äkkiä pukemaan päälleen. Lotta söi rauhassa muronsa loppuun ja haki sitten tarvittavat tavaransa huoneestaan ja meni ulos.

"Odota!" Anette huusi tyttärelleen ja kiirehti halaamaan tätä. "Pidä hauskaa siellä ja muista myöskin opiskella ahkerasti."
"Joo, joo", Lotta sanoi. Hän halasi Albertiakin. "Minun pitää nyt mennä. Nähdään."

Lotta käveli taksille ja pisti tavaransa sen takapenkille. Hän avasi taksin etuoven ja istahti kyytiin. Ennen oven laittamista kiinni, hän vilkaisi taloaan vielä kerran ja äitiään ja Albertia.
Heippa sitten.. Rakas koti, äiti, Albert.
Lotta veti oven kiinni ja taksi lähti ajamaan. Lotta ei enää katsonut taakseen, nyt hän katsoisi vain eteenpäin ja antaisi menneiden olla.

Samaan aikaan Ahtojen luona Antti oli vieläkin hieman suruissaan hänen ja Lotan erosta.
Hän ei pitänyt minusta enää, hän ei välittänyt. Ja syynä eroamiseen oli muka yliopisto, Antti ajatteli ja kuuli ovikellon soivan. Jos se on hän, en päästä missään nimessä häntä sisään!

Mutta tulija ei ollut Lotta. Oven takana seisoi tyttö, jolla oli vaaleat ja pitkät hiukset pinneillä koristeltuina, tytöllä oli suklaanruskeat silmät ja valkoinen mekko.
Kuka hän on? Antti mietti ja vain katsoi tyttöä, joka hymyili ovensuussa.
"Hei", tyttö sanoi reippaasti. "Asun tässä vähän matkan päässä ja ajattelin tulla käymään. Olen siis uusi täällä."
"Kuka sinä olet?" Antti kysyi.
"Ai niin, anteeksi. Olen Kirsi", Kirsi esitteli itsensä. "Olisin tullut jo aiemmin kesällä soittamaan ovikelloasi, mutta olimme matkoilla."
Kirsi... Nyt on kyllä aika unohtaa Lotta ja miettiä aivan uusia tuulia.
Ensi osasta lähtien pääsemme seuraamaan elämää yliopistolla. Ja osissa nähdään vain, mitä yliopistolla tapahtuu, joten emme pääse kurkkailemaan Saukkomäelle jääneiden elämää vähään aikaan. Mutta kyllä heistäkin kuullaan tietysti :)
Ja vielä yksi pieni kysymys, olisiko mukavempaa lukea, jos kaikki ajatukset ja puheet olisivat puhekielellä kirjoitettuja (eli siis niin ku just näin mä aattelin) ja sitten itse kerronta teksti olisi tietenkin kirjakieltä. Mitä sanotte?
Osan 7 tulemisessa saattaa kestää, mutta koitan saada siihen kuvat mitä pikimmiten.
2 kommenttia:
Ite ainakin tykkään tästä tavastasi kirjoittaa. Eli älä muuta suotta kesken kaiken! :D Toi Gunter-pappa oli hyvä juttu... (Universalis)
Selvä, kiitos :) Gunter-pappaa ei ollut edes suunniteltu :D Se vain tuli pelatessa mieleen.
Lähetä kommentti